Edelliset ottelut
Syyskuun puolivälin jälkeen käydyssä kamppailussa TPS haki täyden pistepotin Vaasasta murskalukemin 6−1. Lokakuun puolivälin kohtaamisessa kolme pistettä jäivät Turkuun numeroin 4−0, ja joulukuun alussa Palloseura nouti voiton Vaasan Kuparisaaresta maalein 4−2.
Kaudella 2014-15 voimasuhteet olivat päinvastaiset. Sport otti viidestä TPS-ottelusta peräti neljä varsinaisen peliajan voittoa keräten 12 pistettä. Pisteautomaatti muuttui kompastuskiveksi, ja Tomek Valtosen valmennusportaineen on taatusti täytynyt pohtia monia eri konsteja mustavalkoisen mörön selättämiseksi.
Täysin lohduttomista lähtökohdista vaasalaiset eivät silti illan mittelöön lähde. Yhdeksän pelin tappioputken jäätyä taakse Sport on voittanut kuudesta viimeisestä pelistään neljä. Viimeisenä HIFK sai tuta kotkapaitojen piristyneen peli-ilmeen, kun Sport haki pisteet pääkaupungista 4−2-vierasvoitolla.
TPS:n trendinä puolestaan on ollut voittaa joka toinen ottelu ja vastaavasti hävitä voitto-ottelun jälkeen. Samalta kuuden pelin otannalta turkulaisilla on siis kolme voittoa ja kolme tappiota, ja viimeisin peli oli juuri tappio Bluesille vieraissa 4−2. Mikäli Ari-Pekka Selinin luotsaama miehistö jatkaa trendiään, on illalta odotettavissa siis voitto.
Ratkaisun paikat
Viimeksi joukkueiden kohdatessa Sport johti ottelua jo 2−0, mutta TPS paineli lopulta ohi. Alku oli punavalkoisilta hyvä, kun joukkue lähti pelaamaan luisteluvoimaista ja aktiivista kiekkoa. Vaasalaisryhmä kuitenkin väsyi ottelun edetessä, ja TPS:lle siunaantui tarvittavat maalipaikat pelin kääntämiseksi.
Sportin ase voi tällä kertaa piillä himpun verran taloudellisemmassa ja vähemmän kuluttavassa pelityylissä. Jos vierasjoukkueella riittää kärsivällisyyttä lähteä puolustamaan keskustaa ja maalin edustaa kurinalaisesti, saattaa se saada jonkun pisteen mukaansa. Tällaisella strategialla kotijoukkue TPS on kaatunut tehokkaimmin.
Sportille on kuitenkin tiedossa paha rasti, jos Palloseuran pelaajat malttavat pitää tälläkin kertaa päänsä kylminä. Aiemmissa keskinäisissä väännöissä TPS on ulosmitannut oikeastaan kaiken viimeistely- ja ylivoimapotentiaalinsa, ja erityisesti joukkueen tulisieluisimpiin lukeutuvat Ilkka Pikkarainen ja Dave Spina ovat olleet mainiossa vedossa.
Yksi mahdollisista vierailijoiden ratkaisijoista voisi olla esimerkiksi joukkueen tuorein vahvistus. Teddy Da Costa saapui Sportin riveihin Lahdesta, kun Sportissa kuluvan kauden kiekkoillut Aleksi Rekonen vaihtui päittäin ranskalaishyökkääjään. Da Costa pelannee ensimmäisen ottelunsa Sport-nutussa illan TPS-ottelussa.