Jatkuuko Lukon taaperrus?

LIIGA / Ennakko
Kuluva viikko laittaa heikosti viime pelit pelanneen Lukon todelliseen testiin, kun joukkue kohtaa energisen ja hyvävireisen Bluesin kahdesti. Tiistaina Raumalla pelattavassa kamppailussa nähdäänkin, onnistuuko Lukko palaamaan voittokantaan heikon viime viikon jälkeen.

Kuntokäyrät

Tiistain ottelussa kohtaavat kaksi erilaisissa merkeissä kauden aloittanutta joukkuetta. Kotijoukkueen alkukausi on ollut vaikea ja varsinkin tauon jälkeisissä peleissä jäällä on nähty todella vaisu Lukko. Viime viikolla kolmesta pelistä jäikin käteen vain yksi piste, kun joukkue koki tappiot niin HIFK:lle, TPS:lle kuin Pelicansillekin.

Viimeinen peli kuitenkin Pelicansin vieraana antoi jo hieman toivonpilkahduksia paremmasta ja tiiviimmästä Lukosta, mutta paljon on joukkueella parannettavaa, mikäli sarjataulukon 11. sijaa halutaan parantaa kuluvan viikon aikana.

– 11 maalia on mennyt omiin, ja ne kaikki on annettu lähes lahjaksi vastustajille. Pelissä on kyllä sielua, mutta nämä lapsukset pitäisi karsia pois, Rauli Urama kommentoi tauon jälkeisiä otteita.

Blues puolestaan porskuttaa tällä hetkellä komeassa lennossa, ja lauantain tappio KalPan vieraana olikin ensimmäinen kahdeksaan peliin. Sarjataulukossa viidentenä tällä hetkellä majailevat espoolaiset ovatkin olleet alkukauden postiviivaisimpia yllättäjiä, ja Espoossa on nähty alkukaudesta todella energistä kiekkoa.

– Tulee hyvin eriluontoinen peli kuin Kuopiossa. Erittäin fyysinen joukkue vastassa, joka pelaa erittäin kovaa ja vahvaa kaksinkamppailupeliä. Siinä mielessä tulee todella hyvään saumaan meille tällainen peli. Lauantaina pelattiin ja puolustettiin kiekkokontrollia vastaan, niin sitä kautta tunne ei ollut paras mahdollinen, Lauri Marjamäki kommentoi tunnelmia ennen tiistain kamppailua.


Teemu Aallolta odotetaan enemmän onnistumisia myös ylivoimalla.

Ratkaisun paikat

Lukko sai tauon jälkeen tärkeitä palaajia sairastuvalta, kun sekä Perttu Lindgren että Lauri Tukonen palasivat pitkän tauon jälkeen takaisin kokoonpanoon. Kaksikko onkin muodostanut Lukon parhaimman ketjun Björn Melinin kanssa viimepeleissä. Muuta kehuttavaa Lukon hyökkäyspelistä onkin ollut vaikea löytää. Pelin avaaminen on tällä hetkellä joukkueelle erittäin vaikeaa ja selkeä punainen lanka tuntuu tällä hetkellä puuttuvan joukkueen pelitavasta.

– Terveitä puolustajia on käytössä kuusi ja Roni Viirlas A-nuorista on treenannut 7.pakkina. Tasonnostoa odotetaan kaikilta pakeilta, Urama kommentoi puolustajien tilannetta.

Myös joukkueen ylivoimapeli on ollut alkukaudesta todella vaikeaa, mutta viime aikoina siinä suhteessa on menty oikeaan suuntaan ja Urama antaakin kehuja erikoistilannepelaamiselle. Ylivoimapeliin tarvitaan kuitenkin onnistumia laajalta rintamalta, mikä tarkoittaa myös ulkomaalaisten piristymistä vähintään ennen taukoa nähdylle tasolle.

Blues on voitoista huolimatta kärsinyt kehnosta ylivoimapelistä ja lauantain tiukassa KalPa-pelissä ottelu ratkesikin erikoistilannepelaamiseen. Marjamäki myöntääkin ylivoiman olleen esillä joukkueen harjoituksissa.

– Onhan sitä läpi käyty. Yritetään saada sitä pala palalta paremmaksi ja vaarallisemmaksi. Tarkoitus on saada kiekon liikuttelua nopeammaksi ja sitä kautta enemmän vetoja ja paria äijää maalille. Ei se sen kummempaa. Se on ihan fakta, että se on iso osa pelissä ja meillä se on laahannut perässä vaikka joukkue onkin voittanut.

– Varmasti Lukko tulee alkuun tosi kovaa päälle, joten siihen pitää olla pelivalmius kohdillaan ja päästävä alta nopeasti pois, Blues-käskijä painottaa hyvän alun merkitystä pelille.

Kokoonpanot

Lukko lähtee otteluun viime viikolta tutulla kokoonpanolla, eikä suuria muutoksia nähdä. Poissa ovat edelleen Tomi Pettinen, Mikko Kuukka sekä Samuli Kivimäki. Aki Kangasmäki sekä Jere Laaksonen ovat lainalla Mestiksen puolella.

Blues esittelee Raumalla uuden hankinnan, kun Mika Hannula pukee ensi kerran Bluesin paidan ylleen.

Hannula on Raumalla tuttu mies. Ruotsalainen pelasi Lukon A-nuorissa 90-luvun lopulla Rauli Uraman valmentaessa joukkuetta.

– Muistan Hannulan olleen jo tuolloin huippulahjakas kaveri. Kaikin puolin särmikäs äijä ja hyvä tyyppi, raumalaisluotsi kehuu Hannulaa.

Poissa ovat Marjamäen mukaan Ari Vallin ja Mikael Kurki sekä Petri Lammassaari ja Matti Järvinen.

Viimeisimmät ottelut, TOP5

Lukko M S P
1.Perttu Lindgren 1 6 7
2.Lauri Tukonen 2 3 5
3.Jussi Pesonen 2 2 4
4.Björn Melin 2 1 3
5.Teemu Aalto 1 1 2
Blues M S P
1.Camilo Miettinen 2 2 4
2.Roope Talaja 2 1 3
3.Joakim Eriksson 2 1 3
4.Toni Kähkönen 3 0 3
5.Jari Sailio 1 1 2

» Lähetä palautetta toimitukselle