Vahvaa taistelua, hyvää peli-ilmettä, mutta ei tuloksia. SaiPan päävalmentaja Heikki Mälkiä on muuttanut joukkueensa pelityylin aikaisempaa aktiivisemmaksi, mutta yleisöystävällisistä otteista huolimatta Mälkiän SaiPa on tähän mennessä voittanut vasta yhden ottelun. Synkkää kevättä voidaan osittain selittää kevään yksisuuntaisilla pelaajakaupoilla, mutta kahdeksantoista ottelun voitoton putki on silti liian huono suoritus nykyjoukkueelta. Jäljelle jääneistä pelaajista vain murto-osa on kyennyt nostamaan tasoaan alkukaudesta kasvaneen vastuun myötä, osa on jopa romahtanut alkukauteen verrattuna.
Espoon Bluesin kausi on ollut – jälleen kerran – todellista suossa tarpomista, eikä onnetarkaan ole espoolaisille hymyillyt. Alkukauden kymmenkunta maalin tappiota veivät joukkueelta mahdollisuuden kuuden parhaan joukkoon ja joulukuun alusta tammikuun puoliväliin kestänyt tehovaihekin on nyt vain muisto. Toisaalta, tuolloin Blues näytti, mihin se asioiden ollessa kunnossa kykenee. Viimeisin ikävä uutinen oli Jan Calounin kauden päättyminen.
Uinuva jättiläinen
Bluesilla on vielä mahdollisuudet menestykseen olemassa. Täksi kaudeksi lanseerattu playoffs-karsinta antaa alisuorittajille tilaisuuden kuitata kauden aikana tapahtuneet virheet. Kova kevätvire on ennenkin siivittänyt joukkueita pitkälle ja tuon vireen löytymisestä on ollut Bluesin pelissä viitteitä näkyvissä.
Espoolaisten toiveita ovat nostaneet huipputehokas Ladislav Kohn, elämänsä vireeseen äitynyt Olli Ahonen sekä horroksesta heränneet puolustajat Sebastian Sulku ja Arto Laatikainen. Jan Calounin valitettava poistuminen kokoonpanosta voikin kääntyä Bluesin eduksi, kun vastuuta pisteiden tekemisestä ei enää kasata Calounin harteille. Jos Bluesin positiivinen suuntaus jatkuu, voi se herättää myös umpijäässä koko kauden olleet, aikaisemmilta vuosilta tutut ratkaisupelaajat Juha Ylösen ja Marko Tuomaisen entisaikojen loistoon. Tuolloin Blues olisi paha vastustaja mille joukkueelle tahansa.
Kadonneen voiton metsästäjät
Sympaattiset ja sisukkaat keltamustat ovat ilahduttaneet vauhdikkaalla pelityylillään paitsi vähälukuista Kisapuiston yleisöä, myös SaiPan heikkoihin kohtiin iskeneitä vastustajia. SaiPan edellisessä kotiottelussa Porin Ässät olivat pelillisesti hätää kärsimässä nuorekkaan vastustajansa kanssa, mutta SaiPan huutava hyökkäyspään ratkaisijoiden puute käänsi lopulta ottelun kulun ja Ässien toinen maali oli kotijoukkueelle liikaa.
SaiPan kokeneimpien hyökkääjien tulisikin katsoa peiliin. Kentällä muuten loistava, mutta ilmeisesti ketjukavereidensa tehottomuuden myötä yksityisyritteliäisyyteen sortunut Petr Sachl on onnistunut maalinteossa vain yhden kerran viimeisissä kahdessakymmenessä ottelussa. Hyvän alkukauden pelannut Ville Immonen on saanut aikaiseksi tehot 2+1 seitsemässätoista edellisessä ottelussa. A-junioreiden parhaimmiston keskittyessä omaan kamppailuunsa playoffs-paikasta, tulisi SaiPan konkarijoukon tuntea vastuunsa joukkueensa nykyhetkestä ja herättävä pelaamaan.
Nousujohtoisuus SaiPan pelissä onkin ollut hyvin pitkälti energisten nuorten ansiota. SaiPa on ollut kova vastustaja Kisapuistossa ja tulee olemaan sitä myös huomenna. Blues saa mitä ilmeisimmin vastaansa neljällä ketjulla pelaavan Sputnik-joukkueen, joka ei halua päättää lyhyeksi jäävää kevättä ilman voittoa.