Tulta ja tappuraa?
Kuntokäyrät
SaiPa pelasi täydellisen kiekkoviikon, sillä se kaatoi varsinaisella peliajalla kotonaan Bluesin ja Ässät sekä kävi kurittamassa liigajumboksi jämähtänyttä Ilvestä Tampereella. Pelillinen käyrä oli hienokseltaan laskeva, mutta etenkin kotihallissaan lappeenrantalaiset olivat todella vakuuttavia.
Richard Ullberg torjui viikon kaikissa otteluissa loistavasti päästäen vain kaksi kiekkoa taakseen ja joukkueen maalintekoon osallistui laaja rintama. Kovimmassa vedossa olivat Ville Kohon johtama kakkosketju ja aina työteliäs Juha Kiilholman kolmosvitja, jonka kaikki jäsenet onnistuivat vuorotellen maalinteossa.
Helsingin IFK on tällä hetkellä liigan kuumin joukkue, eikä joukkueen voittoputkelle tunnu tulevan loppua. Voittoputkensa jo yhdeksän ottelun mittaiseksi venyttäneet helsinkiläiset pelasivat niin ikään täydellisen yhdeksän pisteen viikon.
IFK:n jyrän alle jäivät vahvojen esitysten jälkeen Ilves, Kärpät ja viimeksi lauantaina hienon kiekkonäytelmän jälkeen JYP. Joukkueen ilotulitusta ovat johtaneet kokeneet Ville Peltonen ja puolustajien pistepörssiä ylivoimaisesti johtava Toni Söderholm.
SaiPaa kaksi kautta edustanut Tyler Redenbach alkaa myös saada juonen päästä kiinni ja muodostaa tällä hetkellä yhdessä ketjukaveri Tuomas Huhtasen kanssa vaarallisen kaksikon. Kilpipaitojen virettä selittää SaiPan tavoin loistava maalivahtipeli ja Dennis Endras onkin liigan kovimpia veskareita tällä hetkellä.
Ratkaisun paikat
Joukkueet kohtasivat edellisen kerran alle kuukausi sitten Helsingissä ja tuolloin IFK oli vahvempi Janne Pesosen ratkaistua ottelun ylivoimalla. Kuumia tunteita tarjonnut ottelun ratkaisuosuma tulistutti SaiPa-valmentaja Ari-Pekka Selinin joukot, sillä ratkaiseva jäähy tuomittiin räikeän tuomarivirheen myötä aiheetta lappeenrantalaisille.
Helsingissä SaiPa sortui jäähyilyyn ja koko kauden vaivanneeseen heikkoon alivoimaansa, mutta viime aikoina sputnikit ovat petranneet tällä saralla valtavasti. IFK:n tulivoimainen hyökkäyskalusto ei kuitenkaan anna anteeksi ylimääräistä jäähyilyä, joten kuumaksi ennustettavassa ottelussa SaiPan tulee kanavoida tunne oikeisiin asioihin.
IFK puolestaan jahtaa vielä runkosarjan voittoa. Sarjassa neljäntenä olevat helsinkiläiset ovat seitsemän pistettä alavireistä sarjakärki KalPaa perässä, joten viime vuoden mestarilla riittää loppupeleihin panosta.
SaiPalle ottelu on elintärkeä loppukautta ajatellen ja jokainen piste tärkeä, sillä matkaa pudotuspelipaikkaan on enää kolme pistettä. SaiPan maaliero on kymmenentenä olevaa TPS:aa parempi, joten suoralla voitolla ja turkulaisten tappiolla kotijoukkue paistattelisi illan päätteeksi viivan yläpuolella.
Kokoonpanot
SaiPalta kokoonpanosta puuttuvat kylkivaivainen Anssi Löfman ja koko loppukauden huilaava Riley Armstrong. Jere Myllyniemen kuume on taittunut ja hän on SaiPa-valmennuksen käytettävissä. Roberts Jekimovs ottaa kuumesairaana Myllyniemen paikan vemppaosastolla.
Vierailija IFK:n riveistä sivussa ovat edelleen loppukauden huilaava Juuso Riksman ja todennäköisesti ainakin runkosarjan lopun sivussa oleva Turo Järvinen. Poissa lienevät myös loukkaantumisista kärsineet Mikko Jokela ja Erkki Rajamäki.
Näiden lisäksi joukkueessa riehuu flunssa-aalto, joka pitää puolustaja Mikko Kurvisen sekä hyökkääjät Siim Liivikin, Eetu Pöystin ja Janne Pesosen kokoonpanon ulkopuolella.
Viimeisimmät ottelut, TOP5
SaiPa | M | S | P |
---|---|---|---|
1.Roberts Jekimovs | 2 | 2 | 4 |
2.Jesse Mankinen | 2 | 1 | 3 |
3.Elmeri Kaksonen | 0 | 3 | 3 |
4.Simon Backman | 0 | 3 | 3 |
5.Petri Koskinen | 2 | 1 | 3 |
HIFK | M | S | P |
---|---|---|---|
1.Toni Söderholm | 0 | 8 | 8 |
2.Markus Granlund | 3 | 2 | 5 |
3.Eero Somervuori | 4 | 1 | 5 |
4.Mikael Granlund | 1 | 3 | 4 |
5.Tyler Redenbach | 1 | 3 | 4 |