Blues nousi voittoon

LIIGA / Raportti
Espoossa nähtiin tiistaina viime aikoina hieman takkuilevia otteita esittäneiden joukkueiden kohtaaminen, kun sarjakärki saapui Bluesin vieraaksi. KalPa löi ottelussa alkutahdit, mutta loppua kohti peli kääntyi espoolaisille. Ratkaisua saatiin odottaa ottelun viime hetkille saakka, mutta voiton nappasi lopulta Blues lukemin 4-2.

Blues ja KalPa metsästivät tiistaina molemmat tärkeitä pisteitä itselleen, sillä KalPa tarvitsee kipeästi lisäpisteitä säilyttääkseen runkosarjan kärkipaikan loppuun asti – espoolaiset taas taistelevat pysymisestä kymmenen parhaan joukossa ja pääsystä pudotuspeleihin.

Ensimmäinen erä oli selvästi kuopiolaisten hallintaa ja Bluesilla oli vaikeuksia edes päästä kunnon tekopaikoille. KalPan pyöritys oli suurilta osin näennäistä, mutta erän jälkipuoliskolla kuopiolaiset tekivät myös tulosta, kun Adam Masuhr laukoi vieraat johtoon. Toiseen erään KalPa sai myös hyvän startin, kun taitava Sakari Salminen napautti tarkalla vedollaan kuopiolaiset jo kahden maalin johtoon.

– Erittäin hyvin lähdimme peliin, heti alkuun pääsimme siihen, mitä lähdimme hakemaankin. Ensimmäinen erä oli kyllä selvästi meidän. Toisen erän alkuun saimme sitten vielä toisen maalin, mikä varmaan tuuditti meitä hieman väärille raiteille, KalPan valmentaja Ari-Pekka Siekkinen kertasi ottelun jälkeen.


Blues kaatoi KalPan.
Petteri Äikäs - petteri.aikas@jatkoaika.com

Vieraiden toisen maalin jälkeen peli alkoikin kääntyä. Espoolaisten pelaaminen muuttui aktiivisemmaksi ja joukkue onnistui luomaan painetta myös KalPan pelaajille. Blues aloitti nousunsa Joni Töykkälän maalilla ja onnistui tulemaan tasoihinkin vielä toisen erän loppuhetkillä, kun Roope Talaja laukoi taitavasti espoolaisille illan toisen osuman.

Viimeisessä erässä jännitystä riitti loppuminuuteille saakka, mutta lopulta nuori Juuso Ikonen iski maalin edestä kiekon Juha Toivosen selän taakse. Kuopiolaiset yrittivät vimmatusti tasoitusta ilman maalivahtia, mutta ottelun lopullisen niitin iski Kristian Kuusela tyhjään maaliin viimeisellä minuutilla.

Kummankaan joukkueen otteet eivät varsinaisesti pelin aikana häikäisseet, ja molemmilla on paljon tehtävää vielä kevättä silmällä pitäen. Espoolaisten kannalta positiivista kuitenkin oli, että joukkue onnistui taistelullaan kääntämään pelin itselleen. KalPan pakka tuntuu olevan tällä hetkellä melko sekaisin – joukkueessa on olemassa kaikki palaset, mutta ne ovat aivan levällään.

"Nuhainen alku"

Molempien joukkueiden valmentajat näkivät ottelun kulun samoin. Espoolaisten Mikko Saarinen oli tyytyväinen Bluesin nousuun ja siihen, että joukkue onnistui parantamaan peliään ottelun edetessä.

– Oli meiltä kyllä nuhainen alku tänään. Liikkeessä olimme jäljessä ja kiekollinen peli oli myös hidasta. Haaleaa vettä oli meidän ämpärissämme alussa.

– Toiseen erään pystyimme parantamaan luistelua ja kiekollista peliä. Pystyimme pelaamaan hyökkäävämpää ja terävämpää peliä, pakitkin pystyivät avaamaan paremmin. Jotenkin se peli siitä sitten siirtyi enemmän meille ja saimme paineistettua KalPan pakkejakin, Saarinen tuumi tyytyväisenä.

Kahden maalin tappioasemasta voittoon nousseen joukkueen valmentaja näki espoolaisten tekemisessä myös yhden, viime aikoina tutuksi tulleen heikkouden.

– Tuloksellisesti nuo numerot kuvaavat hyvin ottelun etenemistä todellisuudessakin. Meiltä sellainen ainut heikko osa-alue läpi ottelun oli ylivoima, se oli aika tahmeaa koko pelin ajan. Tärkeää kuitenkin on, että voitto tuli.

Espoolaisille ottelun kulku oli nousujohteinen, KalPan käyrä taas oli laskeva ottelun loppua kohti. Vieraiden valmentaja olikin vähemmän tyytyväinen.

– Tiesimme kyllä, että Blues tulee varmasti kovaa toiseen erään. Kuitenkin siinä meidän toisen maalimme jälkeen peli alkoi kääntyä, ja kaveri tuli tasoihin. Aloimme itse menettää kiekkoja, ja sitten tuli vielä se Talajan maali siihen erän loppuun.

– Kolmas erä oli taistelua, mutta ei riittänyt meiltä pisteisiin. Blues oli tänään parempi hyvällä taistelullaan ja sai pelin käännettyä itselleen, Siekkinen harmitteli.

Molemmat joukkueet jatkavat pistejahtiaan torstaina. KalPa saa silloin Kuopioon vieraakseen TPS:n, Blues sen sijaan matkustaa Hämeenlinnaan.

» Lähetä palautetta toimitukselle