Tehottomuus siirtyi Ässistä Lukkoon, voittomaalikilpailu viihdyttävin pitkään aikaan

LIIGA / Raportti
Rasmus Rinne nollasi Lukon yritykset.
Kuva © Mikko Ruohola http://mikko.ruohola.org/
Elokuun perjantai-illassa pelattiin satakuntalaisjoukkueiden ensimmäinen täysi ottelu kautta 2014-2015 odotellessa. Pitsiturnauksessa Ässiä vaivannut tehottomuus siirtyi ainakin väliaikaisesti 50 kilometriä etelän suuntaan.

Pitsiturnauksessa isäntäjoukkue Rauman Lukko takoi maaleja, kun taas Ässät osui vain kerran voittomaalikilpailussa. Perjantai-illan ottelussa hieman yllättäen Lukko tuskaili tehottomuuden kanssa.

Ässätkään ei osunut jokaisesta paikastaan, mutta saavutti kuitenkin joukkueelle tärkeän 3−0-voiton paikallisvastustajastaan.

Ensimmäinen erä oli selkeästi koko ottelun tasokkain. Kotijoukkue oli aavistuksen niskan päällä, mutta pääosin se johtui jäähyistä. Porilaisjoukkue siirtyi 1−0-johtoon jo noin puolentoista minuutin kohdalla, kun Sami Lähteenmäki pääsi niittaamaan kiekon Oskari Setäsen selän taakse Juha Kiilholman ja Patrik Parkkosen syötöistä.

Tilannetta edelsi Lukosta siirtyneen Aleksi Saarelan ketjun lievä painostus raumalaispäädyssä. Saarela pelasi melko vahvan ottelun, vaikka tehomerkinnät jäivätkin puuttumaan. Varsinkin aloituksissa nuori hyökkääjä oli tärkeässä roolissa.

− Punttisalilta niihin aloituksiin on saatu riittävästi voimaa. Tämän ketjun kanssa olemme nyt treenanneet viikon verran aika hyvin, kertoi Saarela.

Päävalmentajat näkivät ottelun erilaisissa tunnelmissa.

− Tämä oli ensimmäinen täysi peli, tästä se taas lähtee. Matkaa on vielä paljon, eikä hyökkäyksestäkään voi oikein puhua, kun teimme nolla maalia, mietti Lukon päävalmentaja Risto Dufva.

− Joukkueen terveystilanne on se, millä olimme liikkeellä.

Ässien päävalmentaja Pekka Rautakallio kiitteli koko joukkueen panosta, mutta erityisesti nuorten pelaajien otteita.

− Tällä viikolla mentiin eteenpäin juuri niissä asioissa, mitä on painotettu. Saatiin hyökkäyspäässä tulostakin aikaan, ja maalissa Rasmus Rinne pelasi erinomaisesti, iloitsi Rautakallio.

− Monelle nuorelle tämä oli ensimmäinen täysi ottelu liigatasolla, muistutti ässävalmentaja.

Ryan osui, mutta jätti pelin kesken

Lukko pelasi toisen erän alun ja lopun erittäin vahvasti. Ässien maalilla Rinne joutui kunnon rumputuleen, kun jokainen raumalaisketju painoi päälle. Vain maali jäi puuttumaan.

Avauserän neljännellä minuutilla osunut yhdysvaltalaishyökkääjä Michael Ryan ei pelannut enää kolmannessa erässä. Tämä tiesi kiireitä hänen maanmiehelleen, sillä pirteästi liikkunut Austin Smith pelasi päätöserän kahdessa ketjussa.

− Ryanin puuttuminen oli vain varotoimenpide, kertoi Rautakallio.

Kolmannessa erässä Lukon kiri ei lähtenyt ihan täydellä voimallaan liikkeelle. Kokeneet pelaajat kuitenkin väläyttelivät osaamistaan, mutta hetkittäin kotijoukkueen puolella oli ripaus onneakin.

Lopulta Smith pääsi liikkeensä ansiosta kiepauttamaan kiekon kolmannen kerran Lukko-maaliin vanhanaikaisella. Eero Elo sai maaliin syötön, mutta samalla myös kahden minuutin jäähyn jälkitilanteesta.

Voittomaalikilpailu oli viihdettä koko perheelle

Ottelun jälkeen pidetty voittomaalikilpailu muodostui lopulta ottelun kohokohdaksi. Lukolta kävivät kokeilemassa muiden muassa Olavi Vauhkonen ja Filip Riska.

Ässät puolestaan marssitti kehään Ville Uusitalon sekä Jyri Marttisen. Varsinkin Uusitalon Peter Forsberg -tyylinen yritys sai ansaitsemansa arvostuksen.

Ratkaisumaalin iski lopulta Esa Lindell.

Kokoonpanot ottelun alussa

Ässät

Michael Ryan – Mika Niemi – Eero Elo
Esa Lindell – Teemu Vuorisalo

Sami Lähteenmäki – Aleksi Saarela – Juha Kiilholma
Jyri Marttinen – Patrik Parkkonen

Tuomas Huhtanen – Henri Heino – Austin Smith
Ville Uusitalo – Valtteri Viljanen

Ville Ahlgren – Jarno Kärki – Niko Ojamäki

Rasmus Rinne (Juuso Riksman)

Lukko

Ville Vahalahti – Aaron Gagnon – Jesper Piitulainen
Ilkka Mikkola – Mikko Kousa

Henrik Koivisto – Toni Koivisto – Janne Lahti
Janne Niskala – Harri Tikkanen

Teemu Nurmi – Jerry Ahtola – Olavi Vauhkonen
Antti Jaatinen – Jesse Virtanen

Olli Sipiläinen – Filip Riska – Ville Nieminen
Eetu Koski, Jonne Virtanen

Oskari Setänen (Ryan Zapolski)

» Lähetä palautetta toimitukselle