65 minuuttia jääkiekkoa ei riittänyt Porissa voittajan löytämiseen, joten kahden pisteen isäntää etsittiin voittolaukauskilpailusta. Ottelussa riitti maalintekopaikkoja kosolti, mutta Niko Hovinen ja Juha Järvenpää olivat mainiossa torjuntavireessä. Pleksitkin kolisivat hallissa kiitettävästi, kummankaan joukkueen viimeistely ei siis ollut parhaimmillaan. Kuvaavaa olikin, että voittolaukauskilpailu ratkesi vasta kuudennessa parissa Arttu Luttisen osumalla.
– En sanoisi, että rankkarit ovat onnesta kiinni, maali vaatii aina tekijänsä. Pelasimme ihan hyvin, vaikka toiseen erään en olekaan ihan tyytyväinen. Voiton jälkeen mieli on tietysti vielä parempi, tuumiskeli Pelicans-valmentaja Kai Suikkanen.
– Oli kyllä hurja vauhti pelissä. En usko, että tänne tulee montaakaan Pelicansia nopeatempoisemmin pelaavaa joukkuetta. Nuo rankkarit määrittävät sen lopullisen fiiliksen, joten nyt tunne on aika karmaiseva, sadatteli ässäluotsi Karri Kivi.
Vauhtia riitti alusta asti
Ottelun avauserä antoi suunnan koko pelille. Molemmat joukkueet pitivät niin kovaa vauhtia yllä, että ajatus ei koko aikaa pysynyt samassa vauhdissa. Järkeviäkin ratkaisuja kuitenkin nähtiin, joten katsojille jäi yleisvaikutelma jotakuinkin tolkullisesta jääkiekosta. Näytelmän huipensivat maalivahdit Hovinen ja Järvenpää, jotka hoitivat maalintekoyrityksiksi asti päätyneet tilanteet mallikkaasti.
– Ässien alkurynnistys ei ollut niin kova kuin odotimme, joten pääsimme hommaan hyvin mukaan, Suikkanen kommentoi.
– Pelicans oli niin vauhdikas, että emme me päässeet avauserään kunnolla mukaan lainkaan, Kivi komppasi.
Ensimmäisen 20 minuutin aikana parhaat tilanteet olivat silti Ässillä. Hovinen nollasi Tuomas Santavuoren, ja avopaikkaan hiipinyt Tapio Sammalkangas laukoi kiekon seinille. Pelicansin vaarallisin osa oli ykkösketju, jossa varsinkin Ryan Lasch oli jatkuva uhka vikkelyytensä ansiosta.
Toisessa erässä Ässät kolisteli tolppia kahteenkin otteeseen. Stephen Dixon antoi maalin takaa hienon passin Ville Uusitalolle, jolla oli ehkä hieman liikaakin aikaa rautoja kilistellyttä laukaustaan. Myöhemmin Tomas Zaborsky kirmasi alivoimalla läpiajoon, mutta tulinen rannelaukaus ei ollut riittävän tarkka. Vieraiden energinen laituri Pekka Jormakka pääsi pariinkin kertaan testaamaan Järvenpäätä, mutta nuori ässäveskari onnistui pitämään verkkonsa puhtaana.
Päätöserässä nähtiin jo maalejakin
Päätöserän ensimmäinen vaihto avasi viimein maalihanat. Lahtelaispuolustus ei ollut erätauon jälkeen terävimmillään, ja Aki Uusikartano lapioi kiekon verkkoon maalin läheltä. Pelicans kuittasi osuman jo kolme minuuttia myöhemmin, kun Tommi Taimi möhläsi pelivälineen hyökkäyssinisellä Laschin lapaan. Nopea hyökkääjä kirmasi läpiajoon ja onnistui harhauttamaan Järvenpään tasoitusmaalin arvoisesti.
– Taimelle kävi se pieni lipsu siinä siniviivalla, mutta muuten hän oli meidän parhaita pelaajiamme, ellei jopa paras, Kivi kehaisi nuorta puolustajaansa.
Pelicansilla oli kolmannen erän puolivälissä vielä vaaralliselta näyttänyt ylivoimapeli. Luttisella oli kaksikin paikkaa voittomaalin tekemiseen, mutta Järvenpää ja onni pitivät Ässät tasatilanteessa. Jatkoaika oli täyttä Pelicansin hallintaa. Ässät ei päässyt kunnolla edes omista pois, kun taas lahtelaiset testasivat Järvenpäätä viisi kertaa.
– Pelicans on nyt tainnut pelata harjoituspelit mukaan lukien 15 ottelua ja he ovat hävinneet niistä kaksi. On tuo Suikkanen vaan aika noita, Kivi jakoi tunnustusta kollegalleen.
– Minua miellytti erityisesti tapa, jolla reagoimme Ässien johtomaalin jälkeen. Saimme hyvää ryhtiä tekemiseemme. Ylivoimamaaleja pitäisi tietysti tehdä pelien ratkomiseksi, mutta esimerkiksi tänään molemmat pelasivat helkatin hyvää alivoimaa. Hyvä kokemus tähän kohtaan, matka jatkuu, kiteytti Suikkanen.
Molempien joukkueiden matka jatkuu pariksi päiväksi laadukkaan harjoittelun pariin, sillä kumpikin miehistö hyppää askiin pelin merkeissä vasta perjantaina. Ässät silloin Espooseen, kun taas Pelicans suuntaa Jyväskylään.