Toskalan nolla kesti vielä ensimmäisessä erässä
Ottelu alkoi vauhdikkaasti molempien joukkueiden pyrkiessä ottamaan ottelun hallinnan. Ilves oli tässä ”päästä päähän”pelaamisessa vastutajaansa aktiivisempi vieden ottelua. Tästä osoituksena maalivahtien torjunnat lukemin 5-14. Ilveksen parasta osaamista esittivät nollapelillä kauden aloittanut paluumuuttaja Vesa Toskala sekä kolmosketju Ville Korhonen-Henri Tuominen-Michael Keränen, joka lähes joka kerta jäälle päästyään sai aikaan painostustilanteen TPS-päätyyn.
Jos oli Vesa Toskala itse varmuus Ilves-maalilla, niin ei maalivahti Hakametsän kaukalon eteläpäässä jäänyt ainakaan huonommaksi. Aleksis Ahlqvist torjui eleettömästi ja varmasti, eikä Ilves päässyt kovasta pyörityksestä huolimatta sytyttämään punalamppua.
– Alhqvist piti meitä pelissä, nyt ei annettu yhtään maalia eteen, analysoi Kuopiosta Aurajoen rannoille täksi kaudeksi siirtynyt TPS:n päävalmentaja Pekka Virta.
Muilta osin TPS haki vielä itseään, olisi toki voinut päättää jonkun hyökkäyksistään maaliin, mutta Toskala oli itse varmuus Ilves-maalilla. Niinpä ensimmäiselle erätauolle mentiin lukemissa 0-0.
Ilveksen ote kirposi pikku hiljaa
Ottelun toinen erä alkoi osoittaa pelin luonnetta. Mitä pidemmälle ottelu eteni, sitä paremmin turkulaisvieraat pääsivät peliin mukaan, ja sitä enemmän Ilves-otteet alkoivat kipsaantua. Ja vaikka Ilveksen Teemu Huhtala saikin nimensä ensimmäistä kertaa SM-liigan maalipörssiin, niin ote alkoi pikku hiljaa siirtyä TPS:lle.
Ilves sai pitää johtoaan kuutisen minuuttia, kun jäähyjen rikkoman toisen erän kolmannen TPS-ylivoiman aikana 16-vuotias Rasmus Ristolainen laukoi kiekon sivuttaisliikkeessä olleen Vesa Toskalan suojusten alta Ilves-maaliin tasoittaen tilanteeksi 1-1.
– Kerran sitä meikäläinenkin onnistuu, totesi turkulainen vaatimattomasti ensimaaliaan ollen muutenkin tyytyväinen esitykseensä.
– Voittaminen on aina mukavaa, totesi lahjakas TPS-puolustaja, ei suostunut ottamaan ylimääräisiä paineita vastuunkannosta. Eikä arvioimaan olisiko hän SM-liigan nuorin pelaaja.
– Liikaa vastuunkantoa? Ei sitä tuolla ajattele, pelaamaan tänne on tultu.
– Minun tehtävänäni on pudottaa Ristolainen huomenna maanpinnalle, vaikka tänään saa kyllä olla tyytyväinen, Pekka Virta totesi hymyssä suin ottelun jälkeen joukkueensa nuoresta lupauksesta. Mutta kertoi hyvien otteiden torstaina olleen jatkoa.
– Tämä ei ollut hänen ensimmäinen hyvä pelinsä, nyt on kaksi hyvää peliä peräkkäin.
TPS vei kolmatta erää
Ottelun päätöserä oli alkunsa osalta kuin kopio toisesta. TPS liikkui, karvasi ja häiritsi vastustajaansa paljon tehokkaammin vieden Ilvekseltä mahdollisuudet pelinrakenteluun.
Ottelun käänne TPS-voitoksi tapahtui ajassa 45:16, kun Marko Anttilan veto löysi kuin löysikin tiensä Vesa Toskalan taakse. Maalin tarkastamiseen tarvittiin tosin pitkä puhelu yläkertaan, mutta tulos oli selvä – kiekko keskelle ja lukemiksi 1-2.
– Oli selvästi maalissa Veskun (Toskala) patjojen päällä, maalintekijä Anttila kertoi ottelun jälkeen.
– Näin sen ihan selvästi. Mutta pelkäsin, että sitä ei näkyisi videolla.
Anttilan maali kipsasi kotijoukkueen entistä enemmän, eikä ottelun voittajasta ollut enää epäselvyyttä, Kuin vakuudeksi Ryan Stone ja Rasmus Ristolainen toistamiseen kävivät muuttamassa lukemia tulostaululla. Ja kun loppusummeri Hakametsässä soi, olivat pisteet matkanneet vieraiden mukana Turkuun lukemin 1-4.
TPS-voitto ansaittu
Turkulaisten voiton salaisuutena lienee se, että heidän pelinsä oli läpi koko ottelun organisoidumpaa ja liikkuvampaa. Ja kun oli aiempina kausina nähnyt KalPan pelaavan sekä todennut Ilveksen vaikeudet tätä Pekka Virran aikaisempaa joukkuetta vastaan, ei voinut olla miettimättä Déjà vu ilmiötä. Niin tutunomaisia aikaisempien kausien KalPa-kohtaamisten tavoin olivat Ilveksen pelilliset vaikeudet tiistai-iltana.
– Hieno juttu, että liigassa on erilaisia pelityylejä, totesi Ilves-valmentaja Juha Pajuoja lyhyesti, kun häneltä kysyttiin Virran joukkueiden pelityylistä ja Ilveksen vaikeuksista vastata tuohon pelaamiseen.
– TPS selvästi paransi pelaamistaan ottelun myötä, Ilves-käskijä analysoi vieraitaan tiistai-illalta.
– Meillä puolestaan oli liikaa viivettä. Maalin eteen kyllä päästiin, mutta ei saatu sisään, tosin tänään ei viivastakaan, niin kuin aiemmissa peleissä.
Pekka Virta oli luonnollisesti tyytyväinen voittoon, samoin kuin omiensa esitykseen. Kiitosta saivat kaikki pelaajat, mutta jo mainittujen Anttilan, Ahlqvistin ja Ristolaisen ohella myös Timot, Salo ja Seppänen, samoin Tapio Laakso.
– Tärkeä voitto, kuului tiivistetysti turkulaisten valmentajan analyysi.
– Täytyy edetä pala kerrallaan. Nopeasti ei saa aikaan mitään, menestykseen tarvitaan vuosia.
Anttilan paluu onnistui
Yksi vierasjoukkueen tyytyväisimmistä pelaajista oli ehjän harjoituskauden jälkeen Tampereen jäille palannut ja tuloksekkaan ottelun (1+1) pelannut Marko Anttila, joka hymyillen vastaili toimittajien kysymyksiin.
– Oli mukava palata Tampereelle, totesi laitahyökkääjä. Onneksi nihkeän alun jälkeen sain toiseen erään rauhoitettua pelin.
– Taisi jännittää hieman. Vaikka ei katsomosta kuittia tullutkaan.
Toni Rajala jäille mahdollisimman pian
Ottelun jälkeen monet kysymykset Ilveksen valmentajille kohdistuivat joukkueen pelaajistoon sekä mahdollisiin täydennyksiin. Myös Lempäälässä pelaavien, viime kaudella itsensä läpilyöneiden Jyrki Jokipakan ja Niko Peltolan rooli SM-liigassa oli monien kysymysten kohteena.
– Ennen kautta harjoitusotteluiden perusteella tehtiin puolustajien rankkaus, kuului Pajuojan kommentti.
– Niiden perusteella Peltola ja Jokipakka ovat pelanneet Lempäälässä., mutta nyt lienee tarve tehdä tuo arvio uudestaan.
Edmontonista Ilvekseen palannut hyökkääjä, Toni Rajala, herätti niin ikään kysymyksiä tiistai-iltana Hakametsän käytävillä. Tähän Pajuoja kommentoi seuraavasti.
– Tonia tarvittaisiin juuri tällaisissa peleissä.
– Katsotaan, missä kunnossa mies on ja milloin varusteet tulevat Tampereelle. Tavoitteena on saada Rajala mukaan mahdollisimman pian.
Muilta osin ei vahvistuksia ole tulossa, ”kirstu” kun on Pajuojan mukaan tyhjä. Jesse Niinimäki sen sijaan liittyy loppuviikosta mukaan flunssasta parannuttuaan.
– Oli jo maanantaina harjoituksissa ajelemassa pyörällä.