SaiPan viikonlopulle osunut länsirannikon kierros jäi tuloksiltaan ponnettomaksi. Perjantaina hyvän mutta tehottoman suorituksen Äijänsuolla taistellut ryhmä oli tällä kertaa lähes puhdas vastaantulija. Maalivahtien torjunnat pysyivät tilastojen valossa tasaisina, mutta ottelun voittajasta ei katsomoon ollut juuri epäselvyyttä missään vaiheessa. Vierailijan esitys oli yksinkertaisesti turhan tahdoton.
Väläyksiä menneestä
Porilainen kiekkoyleisö on saanut viime kaudet haikeana muistella takavuosien ronskeja ja teräviä otteita - sitä aikaa kun ensimmäinen 20 minuuttia oli lähes puhdasta kissa-hiiri-leikkiä. Ässät ei ole enää muutamaan vuoteen onnistunut lyömään vastustajaa selkä seinää vasten heti ottelun alusta. Tällä kertaa nuo ajat palasivat muutamaan otteeseen mieleen. Ässien alku oli kohtuullisen hyvä. Kaikesta näki, että nyt lataus oli kohdillaan ja yritystä riitti. Leikittelyyn asti ei vielä päästy ja tuskin päästäänkään ennen kuin Mika Toivola onnistuu rakentamaan ketjut, joissa pelaajat todella löytävät toisensa. Nyt hallinta jäi enemmänkin sille tasolle, että kiekko päätyyn ja armoton työnteko päälle. Tämä tuottikin tulosta vaan ei juuri tehoja.
Avauserä oli maalivahtien torjuntalukemista (Langkow 10, Kuokkanen 5) Ässien hallintaa ja peli pyöri enemmän aikaa SaiPan puolustusalueella. Kaikki kotijoukkueen ketjut saivat vuorollaan painetta vierailijan päätyyn. Parhaat paikat siunaantuivat Tomi Pölläselle ja Jari Korpisalolle. Nelosketjun laidassa pelannut Pöllänen pääsi onnistuneen karvauksen jälkeen Juha Kuokkasen kanssa kasvokkain, mutta kilautti tolppaa. Ässäkapteeni Korpisalo puolestaan pelattiin vasemmasta laidasta puoliksi läpi, mutta hänen laukauksensa ponnahti poikkiputkesta kalaverkkoihin. Maalitta ei kuitenkaan jääty. Avausmaalin iski ylivoimalla Vjatseslav Fandul. Kiekko löysi tiensä verkkoon Kuokkasen haaroista.
Tapahtumat tasaantuvat
Toinen erä jatkoi pitkälti siitä mihin ensimmäinen jäi. Tilanteet loi pääasiassa kotijoukkue. SaiPa oli tällä kertaa lähes täysin Petr Sachlin johtaman ykkösketjunsa varassa. Pistepörssissäkin näkyvästi esillä oleva kolmikko Sachl, Timo Hirvonen ja Ville Immonen painoi useimmiten pelin Langkow'n maalille, mutta kovin loistavia tekopaikkoja ei sekään pystynyt luomaan. Sen sijaan Ässien suhteellisen kokenut puolustus siivosi oman maalinsa edustaa tehokkaasti.
Toisessa erässä nähtiin ensimmäisen tavoin vain yksi maali. Ja sekin saatiin aikaan ylivoimalla. Martin Bergeronin johtama ykköskoostumus onnistui erän puolivälissä vapauttamaan Pasi Peltosen b-pisteiden väliin ja tämän rannelaukaus pölläytti maaliverkon tötterölle. Kanadalainen alusti maalin mallikelpoisella syötöllä Marko Kivenmäen ensin karvattua kiekon porilaisille. Muitakin paikkoja Ässille siunaantui, mutta mm. Samu Wesslin sai todeta Kuokkasen tekevän erinomaista iltapuhdetta.
Ässävalmentaja Toivola myhäili erikoistilannepelaamisesta:
-Ei meidän ylivoimamme nyt sen kummemmin toiminut kuin tähänkään asti. Samalla tavalla me olemme pelanneet jo aiemmin ottelut, mutta nyt vain saatiin maalit. Alivoimaan pitää olla varsin tyytyväinen.
Mistä ihmeestä maaleja?
Toisen erän loppua kohti molempien joukkueiden otteet hieman laimenivat. Kolmanteen erään löytyi taas uutta potkua ja vastustajan virheiden kautta tilanteita syntyi. Muutama taklauskin päästiin näkemään. SaiPan etsikkoaika osui Ässien väärästä vaihdosta saaman joukkuerangaistuksen kohdalle. Kiekko pyöri kohtuullisesti, mutta kuten koko ottelun ajan laukaukset ja uhrautuva maalille ajaminen puuttuivat.
SaiPaluotsi Petri Skriko suomi omiaan:
-Ei tätä voi perjantain kontolle laittaa. Tässä on takana pitkä valmistava kausi ja pelaajien pitää pystyä pelaamaan kaksi peräkkäistä ottelua. Nyt puolet joukkueesta ei saanut laukaustakaan maalia kohti.
Ratkaisun avaimet
Kumpikin joukkue saa olla tyytyväinen maalivahtinsa otteisiin. Scott Langkow pelasi maalilla kauden ensimmäisen nollapelin ja täysin ansiosta. Varmaa työskentelyä läpi ottelun ja kolmannessa erässä muutama erinomainen paikkaus puolustuksen virheisiin. Juha Kuokkanen ei juuri jäänyt kanadalaisen varjoon. Pikkumusta livahti kahdesti alivoimalla taakse. Ensimmäisessä erässä kiekko pomppi pikkaisen, mutta jatkossa Kuokkanen pelasti otteillaan useammankin takaiskun.
Kenttäpelaajista pitää nostaa esiin 400. liigaottelunsa pelanneen Pasi Tuomisen, joka teki töitä hartiavoimin mutta jäi lopulta sinettiä vaille. Oleg Sorokinin liike oli puolustuksessa valttia ja pahimmat hazarditkin jäivät tällä kertaa väliin. Voittomaalin laukonut Fandul jakeli muutaman maukkaan syötön. Pettymyksiä ei juuri löytynyt. Maalinmuotoiset onnistumiset olisivat silti paikallaan useammallekin hyökkääjälle, jottei maila ala täristä.
Vierailijan selkeä ykkönen oli Hirvonen-Sachl-Immonen. Se oli ainoa koostumus, joka pystyi kontrolloituun hyökkäyspeliin - mutta kauas parhaimmasta sekin jäi. Pelikiellosta vapautunut Pasi Nielikäinen toi mukanaan vauhtia ja railakkuutta, muttei löytänyt yhteyttä kavereihin. Puolustus pelasi kokonaisuutena tasaisesti, mutta virheitä nähtiin aina silloin tällöin. Tällä kertaa vastustaja vain oli tehoton.
Ässät jatkaa liigaa ylihuomenna maanantaina, jolloin joukkue matkustaa Jokerien vieraaksi Helsinkiin. SaiPan länsirannikon kiertua oli tulokseton. Seuraavan kerran lappeenrantalaiset pääsevät tositoimiin Saimaan rannalla, kun HPK saapuu vieraaksi Kisapuistoon tiistaina.