Jokereille viides voitto Bluesista

LIIGA / Raportti
Blues ja Jokerit ottivat yhteen tasaisessa, keskivertoliigaottelua viihdyttävämmässä pelissä, joka kruunattiin pienellä nujakalla kolmannen erän loppuhetkillä. Helsinkiläisille voitto oli jo viides Bluesista tällä kaudella.

Pelin alkajaisiksi Bluesin, ja koko liigan, aliarvostetuimpiin pelaajiin lukeutuva puolustaja Arto Laatikainen kukitettiin 300. liigaottelunsa kunniaksi. Ei huonosti 23-vuotiaalta. Juhlatunnelmat itse pelissä jäivät kuitenkin espoolaisittain aika vähäisiksi, Jokereiden viedessä kypsällä ja kurinalaisella esityksellä pisteet mukanaan.

- Mentiin tossa kuus viikkoa ja taidettiin hävitä kaks peliä. Sen jälkeen nöyryys on loppunut joukkueelta, valmentaja Hannu Virta analysoi joukkueensa esitystä.

Ilmalaan vietiin myös toisenlaiset, monessa mielessä mielenkiintoisemmat pisteet Sami Heleniuksen voittaessa Marko Tuomaisen aivan kolmannen erän lopulla käydyssä hanskauskisassa. Tuomainen haastoi Heleniuksen Jokereiden maalilla, eikä NHL:ssäkin nyrkkejä heilutellut pakki epäröinyt kieltäytyä tanssiinkutsusta. Kauaa ei tästä titaanien taistosta tosin päästy nauttimaan, sillä espoolainen menetti tasapainonsa jo ensimmäisen iskun jälkeen.

- Ei siinä mitään erikoista, maalin edessä sellasta vääntöö ja sieltä kyllä tippu hanskat ensin. Mut ei mitään kaunaa, kavereitahan Veken kanssa ollaan. Mut ei jäällä tietystikkään, Helenius kertasi tilannetta.

Hyvän ottelun pelannut jokerikapteeni oli muutenkin tyytyväinen joukkueensa peliin.

- Aika hyvä oli kyllä, oltiin kahden maalin häviöllä ja yhtäkkiä käännetään peli. Erittäin hyvä voitto joukkueelle, ei oo koskaan helppo paikka tämäkään pelata.

Toisessa erässä tapahtuu

Blues meni Heleniuksen mainitsemaan kahden maalin johtoon toisen erän puolivälissä. Kotijoukkueella oli paikkoja useampaankin maaliin, etenkin ensimmäisessä erässä, jossa vimmaisesti kaukalon kummassakin päässä töitä tehnyt Ladislav Kohn järjesti lukuisia paikkoja ketjukavereilleen. Nämä kuitenkin säännönmukaisesti, enemmän tai vähemmän tavoilleen uskollisina, tuhrivat tilanteet.

Toisessa erässä tsekkihyökkääjä pääsi kuitenkin itse huudattamaan kotiyleisöä iskemällä avausmaalin ohi Jokeri-maalia vartioineen Pasi Häkkisen. Maalin saa ottaa täysin niskoilleen Martti Järventie, joka ei pelannut tilannetta loppuun vaan päästi maahan kaatamansa Kohnin sutimaan rebound-kiekon väkisin sisään.

Hiukan alle minuutti edellisestä Kari Kalto sai hyvän syötön hyökkäyssiniselle Tero Määtältä ja nousi aivan maalin eteen nostaen kiekon Häkkisen olkapään yli yläkulmaan.

- Me päästiin aika helposti 2-0-johtoon ja luultiin, että se on siinä se peli. Päästettiin vastustaja mukaan peliin, harmitteli Kimmo Kiuru pelin jälkeen.

2-0-tilanteessa näyttikin hetken siltä, että Blues karkaa, semminkin kun joukkue hallitsi peliä selkeästi. Vaarattomassa oman pään karvaustilanteessa Drew Bannister kuitenkin menetti kiekon häntä selkään taklanneelle Teemu Laineelle, joka kiitti ja viimeisteli tyhjiin pelattuaan espoolaisten maalilla seisseen Sami Heinosen tilanteesta ulos. Maalia seurasi voimakas protestointi Blues-pelaajien puolelta, mutta erotuomari Kruus oli tuomiossaan järkkymätön. Maaliin saatiin myös arvottua jostain kaksi syöttäjää, vaikka maali täysin Laineen ansiota olikin.

Kavennusmaalin, ja Bluesin uskomattomien hyökkäyspään kiekonmenetysten, ansiosta Jokerit pääsikin peliin taas mukaan. Ajassa 33.05 vastikään JYPistä Helsinkiin rahdattu Pierre-Claude Drouin -nimeä totteleva tuontitavara teki ensimmäisen maalin uudessa sotisovassaan. Jokerit pääsi 2-0-hyökkäykseen espoolaispelaajan menettäessä kiekon amatöörimäisesti hyökkäyssinisen tuntumassa. Kun kummatkin omista pakeista olivat nousseet kiekon yläpuolelle, ei Heinosella ollut juurikaan mahdollisuuksia torjua Drouinin läpiajoa.

- 2-0-tilanteeseen jaksettiin, mutta sitten ruvettiin ottamaan omia vapauksia ja sieltä tuli näitä läpiajoja. Sen jälkeen omissa kolisi, Virta harmitteli ottelun jälkeen.

- Meillä on toimiva pelisysteemi. Me nähtiin sen kuuden viikon aikana, että se toimii. Jokaisen vaan pitää pelata sitä.

- Meiän pelisysteemihän perustuu pirunmoiseen työntekoon ja jatkuvaan liikkeeseen. Me ei tulla hirveen paljon keskialueelle seisoo, me pyritään heti hyökkäysalueella alottaa se puolustuspeli. Nyt kun tää väsymys alkaa näkyä, me ollaan ehkä askeleen jäljessä, espoolaisvalmentaja kertoi.

Tasoituksen jälkeen Bluesista ei ollut enää Jokereille vastusta. Vain minuutti ehti kulua Drouinin läpiajosta kun Teemu Laine iski illan toisen osumansa loistavasti pelanneen Glen Metropolitin syötöstä. Maali oli Bluesille kuin toisintoa viikonlopun peleistä, siksi helposti se Heinoselle upposi.

- Aika erikoinen peli oli kaikenkaikkiaan. Oli homma lähteä jo käsistä siinä 2-0:ssa, Hannu Jortikka mietti pelin jälkeen.

- Onneks me saatiin muutama hyökkäys nopeilla suunnanmuutoksilla joista saatiin maaleja. Tietysti jännä peli oli, mutta vaikeeta meillä on ollu tässä joulun jälkeen.

Metropolit viimeistelee huikean iltansa

Kolmanteen erään Blues ei enää saanut tasoitukseen tarvittavaa virtaa päälle. Lähellä käytiin useasti, mutta viimeinen silaus jäi jokaisesta yrityksestä puuttumaan. Jokerit kävi lähellä ratkaisevaa maalia jo ennen erän puoliväliä, kun Jan Calounin karmaiseva kiekonmenetys lähetti jälleen vierasjoukkueen kahden miehen läpiajoon. Heinonen kuitenkin torjui tilanteen ja piti Espoon oljenkorren ehjänä.

Aikansa Blues sai vielä pyöritettyä tehottomasti peliään, mutta ajassa 56.54 se päätti sanoa kiitos ja näkemiin. Tomek Valtonen nousi kiekon kanssa maalille menettäen pelivälineen kuitenkin Metropolitille. Kanadalaisen kautta kiekko ajautui Järventielle, jonka lyöntilaukaus lopetti espoolaisten pyristelyn.

Kolme syöttöpistettä aiemmin ottelussa kerännyt Metropolit kaunisteli lukemia vielä tyhjiin laukomallaan kiekolla. Lähes viime kauden Jan Calounin tasoinen keskushyökkääjä olikin ehdottomasti illan valopilkku, myös näin espoolaissilmin nähtynä. Uskomaton määrä taitoa yhdistettynä hienoon asenteeseen tekisi pelaajasta ykkössentterin missä tahansa SM-liigajoukkueessa. Kaksi maalia tehneen Laineen mielipide ketjukaveristaan kävi myös selväksi.

- Ohan se kiva kun ei tarvii ku pitää pää ylhäällä, ku paikka on. Liigan paras sentteri.

Bluesin parhaita olivat Ladislav Kohn, Juha Ylönen ja Kari Kalto. Etenkin Ylönen vaikutti huomattavan pirteältä ja valmiilta kiekolliseen peliinkin. Kohn jatkoi viime kuukausien loistavia otteita, eikä Kalton panoskaan huono ollut.

- Pala palalta rakennetaan tätä peliä ja omaa tekemistä. Meillä on ajatuksena, että päästään play-offeihin ja tietyllä tapaa testataan myös pelaajia ja koostumuksia sitä varten. Peli numero 57 on se isompi, runkosarja on vaan pitkä juoksu siihen, selitti Virta joukkueen tavoitteita.

Mikä on sitten tilanne mahdollisten vahvistusten suhteen?

- Ei löydy! Kyllä me koko aika etsitään, mutta näyttää siltä ettei oo pelaajia saatavilla. Mutta kyllä me tehdään töitä tammikuun loppuun asti niiden eteen.

- Mutta jos haluaa play-offeihin päästä ja menestyä keväällä, niin se vaatii nöyrää pelaamista ja sen eteen tehdään töitä koko ajan, Virta lopetti.

Espoo Blues jatkaa taisteluaan play-off-paikasta torstaina vaikeaakin vaikeammassa paikassa, Helsingissä HIFK:n vieraana. Seuran 12-vuotisen liigahistorian aikana Nordenskjöldinkadulta on irronnut voitto vain kahdesti, joten ennakkosuosikki otteluun lienee selvä. Pisteitä olisi joukkueen kuitenkin saatava, mikäli mielii taistella pääsystä kuuden parhaan joukkoon.

Jokerit pelaa seuraavan pelinsä vasta viikon päästä, jolloin joukkue kohtaa kotiottelussaan HIFK:n.

» Lähetä palautetta toimitukselle