Jokerit kolmannen kerran Espoossa

LIIGA / Ennakko
Lauantaina kylmää kyytiä saanut Blues on kovan paikan edessä jälleen tiistaina, kun vieraaksi saapuu Jokerit. Kauden aikaisemmat pelit ovat päättyneet Jokeri-voittoon, ja viimeisessä ratkaisu syntyi varsinaisen peliajan viimeisellä minuutilla.

Blues romahti täysin Turussa, jossa kotijoukkue TPS vei voiton 8-0 Kai Nurmisen (kypärätemppu) johdolla. Tuosta ottelusta on vain yksi suunta eli ylöspäin. Tiistaina LänsiAuto Areenalla lienee kohtuullisen paljon yleisöä, kun vastassa on Jokerit, vaikka se ei vedä samanlaisia yleisömääriä kuin HIFK. Blues tarvitsee voittoa, jos se mielii jatkaa taisteluaan suorasta playoff-paikasta, eli kuuden joukkoon pääsystä.

- Joukkue tuntuu tarvitsevan tällaisen herätyksen silloin tällöin. Kun katsoin taaksepäin, löysin samanlaisen marraskuulta (Kärpät voitti jatkoajalla 5-4 ja Ilves 7-1). Nyt palataan taas kovaan työntekoon.

Jokerit vastaavasti pelasi viimeksi tasan paikallisottelussa Helsingin jäähallissa. Viime viikolle sattui Bluesin tapaan erittäin huono peli, kun Pelicans oli Lahdessa parempi lukemin 6-2. Kaiken kaikkiaan Jokerit on nyt pelannut neljä ottelua ilman voittoa, minkä seurauksena runkosarjaa johtava TPS on karannut jo seitsemän pisteen päähän.

Bluesin maalivahtipeli kysymysmerkki

Sekä Mika Oksalla että Sami Heinosella oli huono päivä Turussa, joten pelaavan maalivahdin nimeäminen on Bluesilla vaikeata. Heinoseen voi olla parempi luottaa siksi, että hän joutui tulemaan maalille ikävään paikkaan, kun joukkuetta ei pelaaminen juuri kiinnostunut.

Jokereilla Pasi Häkkinen on hoitanut työt jo pitemmän aikaa hyvällä menestyksellä. Siitä kertoo sekin, että hän osoittautui paremmaksi kuin NHL:ssäkin pelannut Kevin Hodson, jonka visiitti Jokereissa jäi lyhyeksi.

Puolustukset toimivat

Suurimman osan kaudesta molempien joukkueiden puolustus on toiminut. Poikkeuksiakin tietysti löytyy, mistä osoituksena viime viikon pelit. Blues on päästänyt tällä kaudella yhteensä 100 maalia, mikä on vähemmän kuin esimerkiksi HIFK:lla. Tämä siitäkin huolimatta, että pakistosta puuttuu selkeä johtotähti, jolla olisi esimerkiksi Arto Laatikaisen, Drew Bannisterin ja Rami Alangon parhaat ominaisuudet yhdessä paketissa.

Jokerit on päästänyt liigassa vähiten maaleja. Kiitos kuuluu tietysti enimmäkseen Häkkiselle, mutta myös puolustuspäällä yleensä on suuri osuus asiaan. Jan Latvala on tehnyt huomattavasti vähemmän tehopisteitä kuin Pelicansissa, mutta plusmiinussaldo on komistunut paljon. Markus Kankaanperä on yllättäen tehnyt eniten maaleja Jokeri-puolustajista, ja mukaan mahtuu myös voittomaali edellisestä kohtaamisesta joulukuussa. Maali syntyi vain 47 sekuntia ennen varsinaisen peliajan loppua.

Hyökkäys sen sijaan...

Kumpikaan joukkue ei ole mässäillyt maaleilla. Jokerit on tehnyt 102 ja Blues 99 maalia tämän kauden runkosarjassa. Sen huomaa myös keskinäisistä otteluista, joissa maalit ovat Jokereille 11-5, kun otteluita on pelattu neljä.

Toki hyökkäyspäästä löytyy vaarallisia pelaajia. Jan Calounin taidot tunnetaan jo useamman vuoden ajalta. Ladislav Kohn on nostanut tasoaan viime aikoina ja Kari Kalto pelaa uransa parasta kautta. Myös Teemu Elomon saldot ovat kohtuulliset, mutta sen jälkeen Bluesin hyökkäyksessä ei hyviä saldoja löydy. Edellämainittu nelikko on pääosin hajautettu kahteen ketjuun parivaljakoiksi Elomo-Kohn ja Caloun-Kalto. Erikoistilanteissa on sitten nähty erilaisiakin koostumuksia.

Jokerien ykköstähti on Glen Metropolit, joka saa hyvää tukea ketjukaveriltaan Marko Jantuselta. Näiden kahden vierellä pääosin pelannut Tomek Valtonen on noussut aivan uudelle tasolle, eikä häntä pidetä enää pelaajana, joka vain hankkii rangaistuksia. Nyt loukkaantuneena oleva Timo Vertala on myös rikkonut kymmenen maalin rajan. On mielenkiintoista nähdä myös JYP:stä tulleen Pierre-Claude Drouinin panos.

Jokereilla loukkaantumisia

Viime ottelussa Marko Jantunen ja Sean Bergenheim jättivät pelin kesken. Aikaisemmin loukkaantuneita olivat jo Jussi Pesonen, Todd Warriner, Mikko Ruutu ja Vertala. Jälkimmäinen nelikko tuskin pelaa, mutta Jantusesta ja Bergenheimista ei ole varmuutta.

Bluesista Niko Niemisen sairasloma jatkuu. Tommi Pelkonen sen sijaan saattaa palata kokoonpanoon.

- Nieminen palannee vasta Sweden Hockey Gamesin jälkeen. Kokoonpano päätetään huomenna aamujään jälkeen, mutta joka tapauksessa seitsemän pakkia saadaan mukaan, kertoo Kiuru

» Lähetä palautetta toimitukselle