Tauon jälkeiselle pelille tyypillisesti kurinalaisuus oli pelin alussa enemmän tai vähemmän hukassa kummaltakin joukkueelta. Tämä korostui etenkin ensimmäisessä erässä, jossa paikoitellen päästiin kunnon hawaiji-kiekon maininkeihin pelin aaltoillessa päästä päähän.
Kahdeksan peliminuutin tienoilla espoolaistunut ex-turkulainen Miika Elomo otti kaksiminuuttisen estämisestä. Tilannetta edelsi hyvin pelanneen Antti Pihlströmin röyhkeä nousu maalille. Kaksi kautta sitten kotikaupunkinsa miellyttävämpään vaihtaneen Elomo seniorin istuessa jäähyllä TPS pääsi esittelemään sarjan toiseksi parasta ylivoimaa. Tällä kertaa kotijoukkue kuitenkin säästyi takaiskuilta, vaikka vieraiden kuviot lutviutuivatkin varsin mallikkaasti kohdilleen.
TPS:n paras paikka avausmaalin tekoon tuli hiukan erän puolivälin jälkeen Ville Vahalahden ja Antti Aallon päästessä kahdella yhtä vastaan läpi. Blues-pakki sai Vahalahden syöttöön mailaa sen verran kuitenkin väliin, ettei Aalto päässyt tuikkaamaan kiekkoa pömpelikköön. Tilanteesta harmistunut Aalto riemastutti jäähyaition saranoita heti seuraavassa vaihdossa ottamallaan rangaistuksella.
Bluesin ylivoima on tilastojen, noiden sanontojen emävalheiden, mukaan liigan kolmanneksi parasta, heti Hifkin ja TPS:n vastaavien jälkeen. Sitä ei tämänpäiväisen perusteella helposti uskoisi, niin saamatonta oli ylivoiman rakentelu. Esimerkiksi Aallon rangaistuksen aikana kotijoukkue ei saanut kertaakaan hallitusti kiekkoa TPS:n päätyyn.
Summerin soittaessa sulosointujaan erätauon merkiksi, näytti tulostaulu edelleen reikä-reikää, kertoen pitkälti homman nimen: koohottamista, muutama hyvä paikka, mutta kovin kuritonta ja päämäärätöntä peliä – kummaltakin joukkueelta.
- Ensimmäisessä erässä näky selkeästi tää tauko ja se, ettei olla saatu olla yhdes. Sitten oli paljon näitä pelaajia jotka on alottanu vammojen jälkeen. Heillä näky tää ihan selkeesti jopa koordinaatiossa ja kiekottoman pelaajan tarjonnassa, TPS:n valmentaja Jukka Koivu analysoi pelin jälkeen.
TPS vyöryttää, Blues kestää
Toiseen erään jäälle luisteli kaksi täysin eritasoista joukkuetta. Erän ensimmäisten kymmenen minuutin aikana TPS:n Karjalainen olisi voinut käydä heittämässä kamat päällä pari lenkkiä LänsiAuto Areenan ympäri kehittääkseen samanlaista hikeä, jota Bluesin pakit ja Mika Oksa saivat osakseen turkulaisten pyörityksessä.
Ottelun alussa illan suurimmat suosionosoitukset ansaitusti saanut Mika Oksa olikin uhrautuvan puolustuksen ohella suurin syy, ettei TPS tehnyt kuin yhden maalin toisen erän ensimmäisellä puoliskolla.
- Toisessa erässä meillä oli selkeesti maalipaikkoja ratkaisuun. Toinen maali siihen, niin ois tullu helpompaa ja kaverille ahtaampaa, Koivu harmitteli.
TPS meni johtoon jo ajassa 23.58 David Schneiderin maalilla. Puolustaja sai kiekon b-pisteiden välissä ja pääsi nousemaan maalille asti harhauttaen Oksan ja nostaen kiekon helponnäköisesti verkkoon. TPS ei kuitenkaan ollut vielä kylläinen vaan haki vimmatusti lisää maaleja. Muun muassa Mikko Eloranta, Kai Nurminen ja Niko Mikkola saivat testata luvattoman helposti Blues-vahti Oksan refleksejä. Eloranta pääsi jopa laukomaan noin metrin päästä, mutta suti kiekon päin maalivahtia.
Kotijoukkueella kesti kymmenisen minuuttia saada juonesta kiinni, eikä se sittenkään päässyt missään vaiheessa kunnolla peliin sisään. Muutama vaarallinen hyökkäys TPS-päätyyn saatiin aikaiseksi, johtuen lähinnä turkulaisten hyökkäysinnosta ja hasardisyötöistä. Ajassa 37.00 Jan Caloun kuitenkin tasoitti pelin – jotain, mikä oli erän tapahtumiin suhtauttaen lähes uskomatonta. Calounin maaliin johtanut tilanne lähti jälleen keskialueella tapahtuneesta kiekonriistosta. Ladislav Kohn mukanaan Caloun purjehti kohti vastustajan maalia Jiri Vykoukalin estellessä. ”Pubi” odotti, kunnes Vykoukal painui jäähän peittämään laukausta tai syöttöä, harhautti ja iski kiekon ohi Karjalaisen.
- Ei me mitään erityistä painotettu erätauolla, hyvin rauhallisesti otettiin ja yritettiin omien vahvuuksien kautta sitä tehä. Se vaan lähti menee siitä, Koivu näki erätauolla tapahtuneen muutoksen.
- Saatiin hyvin painetta kaverin päähän, oliko Espoolla sitten heikompi hetki, en tiedä mutta.. Siinä meiän ois pitäny ratkasta tää peli.
Vaikka lukemat 1-1 eivät toiselle erätauolle mentäessä kuvanneetkaan peliä ollenkaan, saa TPS syyttää siitä vain itseänsä. Joukkueen kokeneimmalle kaartille tarjoiltiin avopaikkoja valmiiksi katettuna, mutta miehille ei kelvannut. Ja kuten usein käy, vastustaja rankaisi ja edessä oli kokonaan uusi peli.
- Joo, aika kokeineilla herroilla oli vielä ne vapaat paikat. Jos mä oikein luin nimet selästä niin ois kyllä pitäny verkko heiluu, turkulaisten valmentaja heitti.
- Selkee päämäärähakusuus meiltä puuttu siinä. Vähän ku oltais näppäilemällä yritetty tehä tulosta vaikka se ois pitäny siinä tehä se maali, Koivu lopetti.
Tasapeliin on tyytyminen
Jos toinen erä, ja etenkin sen alku, oli TPS:n, oli kolmas erä vielä selvemmin Bluesin. Kotijoukkue oli selkeästi aktiivisempi ja halukkaampi osapuoli, ajaen kiekon kanssa maalille ja pyörittäen peliä ajoittain jopa vakuuttavasti vierasjoukkueen päädyssä.
Kun erää oli pelattu hitusen vajaa kolme minuuttia, tälläsi sinipaitojen kapteeni Rami Alanko joukkueensa johtoon. Maalia edelsi hirvittävä hässäkkä Karjalaisen maalin edessä. TPS-vahti torjui kaksi tai kolme kiekkoa ennenkuin peliväline ajautui Alangolle, jonka siniviivapyssy upposi ylänurkkaan.
Johtoon päästyään Bluesilla ei tuntunut olevan juurikaan hätää, sen verran ponnettomia TPS:n hyökkäyksiinlähdöt olivat. Vierasjoukkueella tuntui ajoittain olevan suuria vaikeuksia keskialueen ylittämisessä eikä pelin kääntäminenkään tuntunut oikein luonnistuvan. Omassa päädyssään Blues teki sen, minkä TPS teki toisessa erässä harvoille Blues-hyökkäyksille: painoi pelin kulmiin, pois maalintekosektorilta.
Vaikka pelin piti olla lähes selvä Marco Tuokon ottaessa jäähyn väkivaltaisuudesta ajassa 55.35, juotti TPS Bluesille tällä kaudella jo sangen tutuksi tullutta katkeraa kalkkia. Vain pari minuuttia ennen varsinaisen peliajan loppua Mikko Rautee otti kiekon Bluesin maalin takana, kiersi maalin kulmalle ja laukoi kiekon Drew Bannisterin luistimen kautta maaliin.
Näin mentiin jatkoajalle, jossa tarjoiltiin espoolaisten toimesta vielä parit ylimääräiset sydämentykytykset Oksan mailan katketessa tämän yrittäessä avata peliä. Aivan maalivahdin edessä ollut turkulainen saikin kiekon ja veti – tällä kertaa päin Oksaa. Sen kummempaa dramatiikkaa jatkoaika ei kuitenkaan tarjonnut, vaan pisteet jaettiin lukemin 2-2. Pelitapahtumiin nähden sangen oikeudenmukainen tulos, johon kummatkin joukkueet voivat olla tyytyväisiä.
Kuvakooste |
Bluesin valmentaja Hannu Virta jakoi lyhyesti näkemyksiään ottelun jälkeen.
- Ne teki samalla tavalla ku viimeks täällä, pelas yksinkertasesti keskialueen ja löi päätyyn. Meiän viisikko hajos eikä päästy pois alueelta.
- Meiän pitää tiedostaa, että on pitkä matka vaihtaa. Jos me ruvetaan rakentaa ja hukataan tollanen määrä kiekkoja keskialueella ja kaveri kääntää ja lyö päädyn kautta – sillon me ollaan jaloissa.
- Mutta nyt pitää analysoida ja katotaan missä ollaan. Eteenpäin ollaan menty hirveesti, edellisistä yheksästä pelistä ollaan kaks hävitty varsinaisella peliajalla. Paljon on töitä vielä, mutta on siellä valoo tunnelin päässä, Virta lopetti.
Myös TPS:n valmentaja Jukka Koivu oli tyytyväinen pisteeseen.
- Kolmannen erän jälkeen on pakko olla tyytyväinen tähän pisteeseen.
- Mutta ei siinä mitään, saatiin sarja käyntiin. Tästä on taas hyvä jatkaa.
Hyvä on ehkä jatkaa, mutta vähän on aikaa palautumiseen. TPS pelaa seuraavan ottelunsa jo huomenna kotonaan Ilvestä vastaan, joten lepoon ei liiemmin aikaa liikene. Blues taas kohtaa samaisen Ilveksen tiistaina Espoossa. Espoolaisilla alkoikin nyt kolmen kotiottelun putki. Hyvät tulokset ensi viikon kahdesta kotipelistä toisivat sitä kauan kaivattua balsamia synkän syyskauden arpeuttamille haaveille.