Helsingin viimeinen paikalliskamppailu meni siis IFK:n nimiin ja näin pisteet kauden paikallisista 9-7. IFK:lta löytyi tänään huomattavasti enemmän onnistujia kuin Jokereilta ja näin IFK:n joukkueen ennen kautta tekemä tavoite saavuttaa Stadin herruus onnistui.
-Kauden paras peli meiltä, paketti kasassa läpi ottelun. Näin saavutettiin myös elokuussa joukkueen tekemä tavoite ottaa Stadin herruus haltuun. Sanoin pojille pelin jälkeen, että painavat "Memory"-nappia tämän pelin osalta. Tuollaista peliä haluan nähdä kevään mittaan joukkueelta, kertoili IFK-luotsi Hannu Aravirta mietteitään ottelusta.
IFK avasi vauhdilla
IFK onnistui saamaa otteluun unelma-alun, kun Kimmo Kuhta suti maaliviivalta kiekon Jokeri-maalivahti Pasi Häkkisen taakse kahden minuutin pelin jälkeen. Tilanteessa Jokereille oli jo tulossa rangaistus, mutta Kuhta seurasi Jere Karalahden yläputkesta kimmonneen laukauksen ja avasi ottelun IFK:n kannalta mielyttävästi.
Toinen osuma tuli ylivoimalla, kun Timo Pärssinen ohjasi Brett Harkinsin siniviivakudin lähietäisyydeltä ohi Häkkisen.
-Eniten tässä otteluun tuleminen minua huolestuttaa. Sunnuntaina olin antanut pelaajille kotiläksyksi katsoa IFK:n tv-ottelun, mutta mitään apua siitä ei ollut. Peli oli ohi jo ennenkuin se alkoikaan. Maalinteko on meille kuin tervanjuontia tällä hetkellä, Jokeri-valmentaja Hannu Jortikka analysoi ottelun alkua.
Ottelussa Roman Vopatin paikan IFK:n kakkosketjussa ottanut Mikko Laine oli tänään hyvässä vauhdissa. Laine taklaa pienestä koostaan huolimatta melkoisen ronskisti ja tänään oli myös pelinteossa hyvässä vedossa. Laine harhautti ensimmäisen erän loppuminuuteilla hienosti Jokeri-puolustajan vetämällä kiekon laidan kautta itselleen. Sitten Laine nousi röyhkeästi Jokeri-maalille ja tilanteesta seuranneen reboundin nosti sisään IFK:n uusi hankinta Lubomir Hurtaj.
Toisessa mentiin tasaisesti
Toiseen erään Jokeri-maalille luisteli Markus Helanen, joskin ei mukavaan paikkaan.
-Niin ja näin olivatko Häkkisen syytä nuo ensimmäisen erän maalit, mutta vaihto Helaseen oli itsestään selvyys, vaihdon syitä kertaili Jortikka.
IFK:lle toiset erät ovat olleet todella huonoja tällä kaudella ja hallin käytävillä kuulikin monen IFK-kannattajan toivovan toisen erän kulumista mahdollisimman nopeasti ja kivuttomasti. Toive toteutui, jos nyt nolla-nolla erää sellaisena voi pitää. Paikkoja oli molemmilla, IFK:lla ehkä hieman enemmän, mutta mahdollisuudet tuhrittiin huonoilla laukauksilla.
Erän loppuhetkillä nähtiin jo tunteiden kuohumistakin. IFK:n Kim Hirschovits ja Jokereiden Glen Metropolit huitoivat toisiaan Jokereiden vaihtopenkin edessä, kun tilannetta sivusta seuranneella Tomek Valtosella kilahti päässä. Valtonen hyökkäsi Hirschovitsin kimppuun, mutta linjatuomarit olivat nopeasti paikalla erottamassa kiistakumppanit.
Tilanteesta tuomittiin Valtoselle melkoisen kovalta kuulostavat viisi minuuttia plus pelirangaistus, kun Hirschovits selvisi kakkosella. Päätuomari Jari Levosen tuomion taustalla lienee se, että Valtosen temppu oli täysi päällekarkaus. Jos Metropolit olisi itse taistellut Hirschovitsia vastaan, tuskin mitään kahta minuuttia enempää olisi tilanteesta tuomittu.
Valtonen ei tilannetta hyväksynyt, vaan rupesi hakkaamaan Helsingin Jäähallin laitoja mailallaan ja kompastuen kumimattoon IFK-fanien riemuksi. Perinteisesti tuollaisesta käytöksestä tulee lisärangaistuksia, saa nähdä mitä tilanteesta seuraa.
Erän loppuhetkillä Jere Karalahti esitti ottelun hienoimman avojääpommin, jonka vastaan ottajana toimi Jokereiden uusi hankinta Anders Burström.
Ottelun tasaisin erä
Viimeisessä erässä IFK ja Jokerit pelasivat tasaista peliä, mutta maalinteossa onnistui vain IFK. Jermu Porthenin ensimmäinen liigamaali syntyi makeaan paikkaan. Onneakin tarvittiin, sillä Porthen sai Juha Fagerstedtin laukaukseen mailansa väliin. Kiekko lirui hitaasti ohi Helasen, joka ei kiekkoa ehtinyt ennen maaliviivaa pyyhkäisemään takaisin viivan paremmalle puolelle.
Pieni kähinä nähtiin erän alkuvaiheilla, kun Antti-Pekka Lamberg ja Timo Vertala nahistelivat IFK-maalin takana 2+2 minuutin jäähyt ja Vertalalle tuomittiin vielä kymppi päälle.
Stathokselle kahdeksas, Jokereille lisää huolia
IFK-vahti Stathokselle nollapeli oli kauden kahdeksas, vaikka torjuntatöitä riitti tänäänkin melkoisen paljon.
Jokereille ottelu taas tuotti lisähuolia, kun ottelussa Jokeri-joukkueen parasta taistelua esittänyt Valtteri Filppulan polven sivuside loukkaantui ottelussa. Mies menee magneettikuvauksen, jonka jälkeen vamman laatu selviää. Pahimmillaan mahdollisuus on jopa loppukauden poissaoloon.
Jokereiden pelit jatkuvat torstaina Areenalla, kun vieraaksi luistelee Tampereen Tappara. IFK taas kohtaa saman kaupungin Ilveksen perjantaina Helsingin Jäähallissa.