Luvassa on siis suurta mielenkiintoa herättävä ottelu, jonka voittajalla on siis aihetta suureen juhlaan. Ainakin jos Helsingin kunnia painaa.
IFK:lla on valmentajansa Hannu Aravirran sanoin yhtenä osatavoitteena ottaa muutaman vuoden tauon jälkeen Helsingin herruus itselleen. Paikallispelejä on kaudessa kahdeksan ja tällä kaudella pelatuista otteluista pisteet ovat tasan 7-7. IFK:n tavoitteena oli saada Jokereita vastaan yhdeksän pistettä, joten vain voitto kelpaa tiistain ottelusta.
Tosin eivät naapurin narripaidatkaan heikommin panoksin kauteen ole lähteneet. Villeimmät tarinat kertovat, että Jokereiden valmennusjohdon sopimuksissa on vuosien varrella ollut tarkat klausuulit siitä, kuin monta pistettä rakkaalta naapurilta tulee ottaa. Häviöitä näistä peleistä ei halua kukaan, se on selvää.
Kova kotijoukkue vs. heikohko vieras?
IFK on ollut varsin hurjassa kunnossa kotiluolassaan, sillä joukkue ei ole hävinnyt kotiotteluaan lähes kolmeen kuukauteen. Viimeksi taipumaan joutui kovakuntoinen TPS, mutta toisaalta IFK:lla on yksi pistemenetys kotihallissaan tänä kolmen kuukauden aikana ja se on juuri Jokereita vastaan tammikuun puolessa välissä.
Myös Jokerit tunnetaan kovana kotijoukkueena, mutta vieraissa joukkueen otteet eivät ole vakuuttaneet. Maaliero on parikymmentä maalia miinuksella ja sijoitus vierasjoukkuerankingissa vasta kahdeksas. Toisaalta muutaman kilometrin matka Ilmalasta ei pitäisi hirveästi pelimotivaatioon vaikuttaa.
IFK:lla tuttuja ratkaisijoita
Liigan parhaaksi ketjuksi mainostettu Pärssinen-Harkins-Kuhta on pitänyt tasonsa koko kauden ajan ja miehittääkin pistepörssin kärkisijoja. Piristyneitä otteita ovat osoittaneet myös nelosketjun laitahyökkääjä Joonas Vihko ja kakkosketjussa hyökkäävä Roman Vopat.
IFK:n viisikkopuolustus on kuitenkin vielä yllättävän avonaista, vaikka pakkikalusto on ainakin nimellisesti valtakunnan huippuluokkaa. Jarno Kultanen on loukkaantumisensa jälkeen ollut vielä melkoisesti tuuliajolla ja etenkin häneltä odotetaan paljon varmempaa suoritusta jatkossa.
Jokerien huonous vahvasti liioteltua
Jokereiden pelit ovat sujunee lähiaikoina melkoisen ailahtelevasti ja tästä syystä jo monessa suunnassa on puhuttu jonkinlaisesta kriisistä. Kriisi on kuitenkin vielä Jokeri-joukkueesta kaukana, sillä tappiokausia tulee tässä liigassa kaikille ja parempi on kuitenkin hävitä nyt, kuin kevään koittaessa.
Jokereiden uskomattoman hyvän kauden pelannut Pasi Häkkinen on muutamassa viime ottelussa laskeutunut tavallisen kuolevaisen tasolle. Vielä kun muu joukkue ei ole onnistunut miestä tukemaan, on hieman lepoaikaa siunaantunut ja Markus Helanen on tuurannut Häkkistä Jokeri-maalilla.
Glen Metropolit-Marko Jantunen akseli aiheuttaa aina tuhoa vastustajan rivistöissä, kun kentälle pääsee, mutta muuten materiaalin leveyttä pitäisi pystyä hyödyntämään enemmän. Varsinkin loukkaantumisesta toipunut Timo Vertala ja varjojen mailla kulkenut Tommi Turunen ovat miehiä, joiden tehoja kaivataan pian, jos Jokerit haluaa välttää ns. sääliplayoffit.
Miten käy?
Ottelusta voidaan ennustaa todella tiukkaa ja vähämaalista kamppailua, ihan silläkin uhalla että sitten ropisee maalivahtien takana kiekkoja oikein urakalla. Tiistai-ottelut eivät tavallisesti juuri katsojia ole herättäneet, mutta joko tämä runkosarjan viimeisiä oleva ottelu yleisönkin herättäisi?