Ei elämää suurempaa kiekkoa Helsingissä

LIIGA / Raportti
Helsingin IFK ja Lappeenrannan SaiPa nyhjäsivät kolme täyttä erää. IFK vei ottelun kuitenkin nimiinsä luvuin 4-1.

IFK:n ja jo ainakin kovia menetyksiä pelaajamarkkinoilla kohdanneen SaiPan kamppailu muistutti harvalta osaltaan hyvää jääkiekkoviihdettä. Tällaisista otteluista kärsivät ainakin maksavat katsojat ja kovasti kärsivätkin. SaiPa oli saanut juuri ja juuri neljä kentällistä kasaan ja IFK oli ilmeisesti kuullut tämän, sillä niin slegmaattinen oli kotijoukkueen esitys.

-Tällä kylvetään siementä ensi kaudelle. Lähteneet herrat eivät kuuluneet kuvioihimme ensi kaudella, kertoi SaiPan tilanteesta päävalmentaja Heikki Mälkiä.

Shokkialku IFK:lle

IFK aloitti maalinteon ajassa 0.35, kun Brett Harkinsin heitto maalille kimposi SaiPan kultakypärää kantaneen Petr Sachlin varusteista suoraan Jarmo Myllyksen vartioimaan SaiPa-maaliin. Myllyksen eleet Sachlille kertoivat, että mies ei ainakaan tähtisentteriään tilanteesta kiittänyt.

Tämä maali tuli valitettavan aikaisin, sillä tästä tiesi IFK:n luulevan itsestään liikoja. IFK:lla on ollut tapana, että helppojen avausmaalien jälkeen tulee pian lunta tupaan. Näin ei käynyt maalien merkeissä, mutta pahasti peli meni kuitenkin jumiin.

-Painajaismaisen ottelun ainekset olivat kyllä ilmassa, kun saimme niin pian nopean maalin ja peli meni tästä sekaisin, kertoi HIFK-luotsi Hannu Aravirta.

Erän jääkiekollisesti hienoimman tempun esitti Saipan maalivahti Myllys, joka osoitti upeaa mailatekniikkaansa heittämällä kiekon vastustajan siniviivalla kyttäävälle SaiPa-pelaajalle. Valitettavasti tilanne oli paitsio, mutta IFK:n fanikatsomo antoi kuitenkin hienosta tempusta ansaitut aplodit.

Toisessa pari maalia, mutta eipä paljon muuta

Toisessa erässä IFK aloitti maalinteon alle kahden minuutin, kun Ladislav Benysek laukoi siniseltä tarkasti oikeaan ylänurkkaan. Benysekiä auttoivat hyvin IFK:n "Maskimiehet"-kentällinen eli Lennart Petrell-Toni Häppölä-Roman Vopat.

-No täytyy sanoa, että kyllä sitä nollan rikkoutumista on odotettukin. Benysek on kuitenkin vielä keskenkuntoinen, vaikka onkin hyvää off-ice treeniä vetänytkin. Kuntopyörällä ajaminen ei kuitenkaan jäätreeniä korvaa, kertoi ensimmäisen liigamaalinsa tehneestä Benysekistä Aravirta.

Maskipelistä voitaisiin IFK:n osalla puhua paljon enemmänkin. Suurin ongelma tuntui olevan, että varsinkin ylivoimalla pelatessaan IFK:n tehonyrkistä Pärssinen-Harkins-Kuhta ei löydy yhtään pelaajaa, joka olisi valmis pistämään kroppansa likoon maalineduskahinoissa. Muutaman kerran IFK-valmennus yrittikin laittaa kakkosylivoiman sentteriksi Roman Vopatin, joka aloitusvoittonsa jälkeen parkkeerasi suoraan Myllyksen eteen.

IFK pääsi ottelussa pelaamaan kaksi kertaa minuutin verran 5-3 ylivoimaa, mutta maaleja ei syntynyt yhtään. SaiPa kuitenkin hyödynsi ylivoimansa, kun Olli Malmivaaran siniviivaveto yllätti kovassa maskissa olleen IFK-maalivahti Jan Lundellin.

Tämän jälkeen IFK:lla oli useita mahdollisuuksia lisätä johtoaan, mutta Myllyksen upeat torjunnat estivät tämän. Kerran Myllys kuitenkin joutui antautumaan, kun Mikko Laine törkkäsi oman reboundinsa SaiPa-maaliin.

Kolmas erä odottelua

Kolmannessa ei sitten oikeastaan muuta tehtykään, kuin odoteltiin ottelun loppumista. Ottelun viimeinen maalikin nähtiin SaiPan yrittäessä kavennusta ilman maalivahtia. Roman Vopat karvasi kiekon keskialuella, syötti sen Kimmo Kuhdalle, joka harhautti SaiPa-puolustajan ja laukoi kiekon tyhjään maaliin.

-Toisessa erässä meillä oli kyllä paikkoja, mutta kolmanteen erään ei kyllä enää voimat riittäneet. Ovet ovat kyllä tosiaan meillä käyneet, mutta hyvää taistelua joukkueelta. Meillä ei ole mitään hävettävää tällaisen esityksen jälkeen, kertoili Mälkiä.

Hajahuomioita

IFK-johdon yritykset rikkoa ykkösketju ja saada näin tehoja suuremmalle osalle joukkueesta on tuhoon tuomittu ajatus. Kim Hirschovitsin johtamassa IFK:n kakkoskentällisessä vietiin oikeastaan vain Timo Pärssiseltä loppukin pelitila.

Petr Sachl on SaiPan nykyjoukkueesta oikeastaan ainoita valopilkkuja, mutta nuoret saavat kuitenkin vastuuta nyt kunnolla ja toivottavasti tämä näkyy tulevaisuuden SaiPan otteissa.

SM-liiga on yrittää ainakin puheissa katkaista yleisömäärien alaspäin menon, mutta kun joukkue saapuu huippunsa myyneenä odottelemaan ensi kautta, niin meiltä kaikilta omasta lipustaan maksavilta menee kyllä otteluista maku ja ajatelkaa nyt jo perhesuhteitakin.

Tuollaisen ottelun jälkeen perheen miesväki saapuu kotiin vihaisena ja katkerana, kun ei saanutkaan nauttia ennen niin rakkaan urheilulajin hienouksista, vaan joutuu tyytymään pelkkää surffailuun, josta ei jää mitään positiivista mieleen.

IFK:n viimeinen ottelu ennen maajoukkuetaukoa on heti huomenna perjantaina Tampereella Tapparaa vastaan ja SaiPa taas saa lauantaina vieraita samaisesta kaupungista Ilveksen saapuessa itärajalle.

» Lähetä palautetta toimitukselle