Ottelun ratkaisija tuskin yllättää ketään, sillä onnistuneen rangaistuslaukauksen suoritti Ässien kultakypärä Marko Kivenmäki. Voitokas rankkari oli Kivenmäen kauden toinen ja lisäksi mies on tehnyt yhden jatkoaikamaalin.
kuvakooste HPK-Ässät kameran linssin läpi nähtynä
[katso kuvat] |
- Tärkeä voitto meille. Oli takana kolme tappiota, joista kaksi aika murheellisilla numeroilla. Teemana oli onnistua puolustamisessa ja onnistuttiin, Ässien valmentaja Mika Toivola iloitsi.
HPK oli lähellä voittoa heti jatkoajan alussa, kun Juuso Riksman pompotteli Jukka Voutilaisen keskialueelta lähtenyttä laukausta. Videotarkastelun jälkeen selvisi kuitenkin, ettei kiekko pomppinut aivan maaliin asti.
- Oli paikkoja ratkaista tämäkin peli kyllä. Ollaan nyt päästetty kahta maalia per peli ja sillä pitäisi voittaa. Ei ole vaan löytynyt sen kolmannen maalin tekijää, HPK-luotsi Jukka Jalonen manaili.
- Kaikki laitettiin likoon, mutta kai siellä tietty viileys puuttui, harmitteli puolestaan puolustuksen johtohahmo Jukka-Pekka Laamanen.
Jalosen puheita tukee erityisesti kolmannen erän laukaisutilasto, sillä Juuso Riksmanilla oli päätöserässä töitä peräti 18 laukauksen verran. Erän ensimmäisellä minuutilla tehty ylivoimamaali oli kuitenkin ainoa laukaus, joka löysi tiensä maaliin.
Asialla oli Jukka Voutilainen, joka on tehnyt HPK:lle tällä kaudella jo viisi maalia.
- Maalintekotehokkuutta kaivataan lisää. Rintama on meillä aika kapea ja muutaman pelaajan varassa. Olemme vaikeuksissa jos tietyt kaverit eivät onnistu, Jukka Jalonen kertoi.
Tapahtumaköyhä alku
Ottelun kaksi ensimmäistä erää olivat melko väritöntä taputtelua. Ensimmäisestä erästä puuttuivat vaaralliset maalipaikat käytännössä kokonaan. Tämä johtui Ässien kurinalaisesta puolustuksesta, johon Mika Toivola mainitsikin joukkueen kiinnittäneen huomiota.
Kun porilaiset avasivat peliään huomattuaan Kerhon olevan odotettua kesympi, alkoi myös kaukalossa tapahtua enemmän.
Toisessa erässä HPK teki ottelun avausmaalin Jyrki Louhen voitettua hyökkäyspään aloituksen. Janne Lahti kiersi maalin taakse ja syötti kiekon Jukka Voutilaiselle, joka teki osin onnekkaasti maalin.
Ässät kuittasi kuitenkin vain parin minuutin päästä. Risto Korhonen istui kiinnipitämisestä jäähyllä kun porilaisten voimahyökkääjä Pasi Nielikäinen pääsi runnomaan oman reboundinsa maaliin kaikessa rauhassa.
Kerho joutui pelaamaan lähes koko pelin ilman polveaan kolhinutta Mikko Jokelaa, joten puolustuspää oli ymmärrettävästi hieman sekaisin.
- Pelattiin jo kaksi peliä enimmäkseen 4-5 pakilla, joten ei tuntunut sen kummemmalta, Jukka-Pekka Laamanen kertoi omista tunnelmistaan.
Erän lopulla Juuso Hietanen ja Veli-Pekka Laitinen sekoilivat kuitenkin kuin oravat käpyjahdissa ja Marko Toivonen potkaisi vanhaa seuraansa takamukseen isolla kengällä. Järkälemäinen puolustaja kiersi maalin eteen ja ampui hallitusti porilaisten johtomaalin.
Ässät tyytyväisenä
Porilaisilla on ottelun perusteella syytä hymyyn, sillä vierasotteluksi patapaitojen peli oli erinomainen. Kotonaan aktiiviseksi tiedettyä Kerhoa osattiin varoa riittävästi, muttei pelätty liikaa.
- Päästiin kohtuullisen hyvin peliin mukaan. HPK:n alku ei ollut niin kova kuin pelättiin, Mika Toivola sanoi pelin jälkeen.
- Tyytyväisiä ollaan kahteen pisteeseen, muttei liian tyytyväisiä, päätti Toivola.
- Vähän nihkeä esitys kyllä. Loppua kohti parani, mutta alku oli jähmeää ja väkinäistä, kuului HPK-valmentajan mielipide omian joukkueensa ottelun kulusta.
Ässien maalivahti Juuso Riksman oli joukkueensa parhaimmistoa 45 torjunnallaan, vaikkakin suuri osa HPK:n laukauksista oli kohtalaisen vaarattomia. Isänniltä parhaimmin erottuivat puolestaan kultakypärä Janis Sprukts sekä ykkösnyrkkiä johtanut Jukka Voutilainen.
Kapteeni Mikko Jokela lähti kaukalosta polvivamman takia, eikä esiintynyt kahdessa jälkimmäisessä erässä. Vamman vakavuus selvinnee perjantaina.
Kerhon kausi jatkuu lauantaina, kun joukkue isännöi Jokereita. Ässät jatkaa vierasotteluitaan Tampereella Ilveksen vastustajana.