Toinen erä muodostui pelin kulminaatiopisteeksi. Erä oli musertava tamperelaisesitys. Ilves löysi niin järeät aseet Kerhon kaatoon etteivät oranssinutut enää ahdingostaan ylös nousseet. Tupsukorvien asenne oli kuin sisseillä, luistimet liikkuivat kuin Mika Poutalalla ja maaleja tehtailtiin yhtä roimasti kuin Tikkurilassa. 40 sekunnissa syntyi kaksi maalia ja Pallokerho oli murskattu.
– Onnistuimme mainiolla prosentilla niistä vähistä maalipaikoista, mitä toisessa erässä oli. Sitä kautta peli tuli vaikeaksi vastustajalle. Pelin tempo oli huima, sivalsi taistosta Ilves-käskyttäjä Juha Pajuoja.

Kerho pyristeli 15 minuuttia
Pallokerhon otteet ovat koko kauden heittelehtineet kuin vaunut Linnanmäen vuoristoradassa. Niin ne ailahtelivat myös lauantain pelissäkin. Tämän hämeenlinnalaiset saivatkin tuta karvaalla tavalla. Viidentoista minuutin hurja alkurynnistys ei riittänyt lopulta kuin hätäiseen kintuille tulemiseen.
Ottelun avauserä oli viihdyttävää ja vikkeläliikkeistä kiekkoilua. Erän kiekkokontrollin vei alkupuoliskon osalta selkeästi nimiinsä HPK. Oranssinutut tulivat peliin hyvin latautuneina ja saivat painettua tehokkaasti hyökkäyksiä Ilveksen päätyyn.
Hallintansa johdosta hämeenlinnalaiset pääsivät jauhamaan myös ylivoimaansa. Kerhon ykkösylivoima sai selkeästi paremmin muodostettua tilanteita kuin kakkosylivoima. Ville Viitaluoman kentällinen haki hanakkaasti erikoistilanteillaan ratkaisuja ja lopulta onnistuikin siinä. Juuso Puustiselle pomppasi kiekko tyhjän maalin eteen ja taiston avausmaali oli faktaa.
Tamperelaisten hyökkäyspelaaminen perustui aluksi vastaiskuihin. Niitä runsaimmin viljeli Pasi Määttäsen kipparoima kakkosvitja. Erän loppupuoliskolla tamperelaisetkin saivat jo paremmin pelin juonesta kiinni. Se näkyi myös valotaululla. Tupsukorvien Kai Kantola onnistui laukaisemaan kuin varkain lätyn rysään Kerho-vahti Teemu Lassilan myötäavustuksella.
Ilves karjui pedon lailla
Toisesta erästä alkoi tamperelaisten uskomaton esitys. Se vei suvereenisesti lähes koko loppupelin nimiinsä. Ilveksen liike ja energia oli hurjalla tasolla. Joukkue onnistui myös väkevästi luomaan painetta hyökkäyspäätyynsä. Kerho olikin ajoittain täysin aseeton tupsukorvien pyörittäessä peliään näyttävästi ja tamperelaisfanijoukkio lisäsi vain pökköä pesään läpi ottelun kestäneellä uljaalla ulvonnallaan.
Pedoksi villiintynyt Ilves ratkoi ottelun myös tulosten valossa keskimmäisessä erässä. Kaksi tamperelaismaalia syntyi vajaan minuutin sisällä toisistaan. Ensin Mark Lee nosti vierailijat tasoihin ja heti perään Ryann Glenn sivalsi tupsukorvat johtoon. Kirsikaksi kakun päälle Marko Anttila kasvatti johtoaseman kahteen maaliin erän lopussa. Osumien syntymistä edesauttoi Lassilan epäonnistuminen maalin suulla ja hämeenlinnalaisten surkea puolustuspelaaminen. Kerhon pelitaso myös romahti avauserän jälkeen selkeästi.
– Maalintekotehokkuus oli vastustajalla huomattavasti parempi kuin meillä. Mainio otteluun lähtö ja hyvä energialataus. Sitten se katosi muutaman jäähynkin kautta. Kyllä meidän täytyy kovettaa itseämme vajaan vuorokauden päästä alkavaan seuraavaan matsiin, manasi isäntien päävalmentaja Harri Rindell.

Ilves riehui kentällä kolmannen erän viimeisille minuuteille asti. Pelin lopussa hämeenlinnalaiset yrittivät ponnettomasti nousta koitoksessa tasoihin. Kiekkoa se sai liikuteltua hyökkäyspäässään, mutta pelaaminen oli nuhjaamista. Hyökkäykset olisivat kaivanneet selkeästi enemmän laukauksia.
Riitapukarit kohtaavat seuraavan kerran heti sunnuntaina. Oranssinutut olivat villi kortti-kierroksen ensi-illassa niin vastaantulijoita, että pessimistisimmät hämeenlinnalaisfanit hoilaavat jo suvivirttä kaupungin torilla. Joukkueen täytyykin parantaa huomattavasti tasoaan siirtääkseen ottelusarjan ratkaisun viimeiseen mahdolliseen peliin tiistaille.