Sunnuntaista krapulakiekkoa

LIIGA / Raportti
Eipä tullut viihdyttävää ja jännittävää TV-ottelua, ei. Sen sijaan HPK:n ja JYP:n kohtaaminen tarjosi loistavaa vieraspelitaktiikkaa jyväskyläläisten taholta ja henkistä dagen efter -kiekkoa kotijoukkueelta.
kuvakooste

Lisää kuvia HPK-JYP-ottelusta

[katso kuvat]

Ottelun tarina oli juuri sellainen kuin ennakkoon sopi odottaa, tai pelätä, ihan miten vaan. HPK takoi ja takoi päätään seinään, kuten niin monasti aiemmin kotipeleissään. Maalivahti Tommi Nikkilälle merkittiin peräti 49 torjuntaa ja Kerho hallitsi ottelua mielin määrin, ainakin näennäisesti.

- Jotenkin tutun tuntuinen ottelu, ennenkin ollut vastaavia kotipelejä. Erittäin vaikeata ollut maalinteko meille täällä Rinkelinmäellä, vaikka hallitaan pelejä ja saadaan paikkoja. Tehottomuus vaivaa ja vaikea tietenkin nopeasti löytää siihen lääkkeitä, ei vaan löydy, HPK:n valmentaja Jukka Jalonen harmitteli.

Pallokerhon vuoristorata jatkui, hienoa torstaista vierasvoittoa seurasi täydellinen mahalasku koko kiekkokansan silmien edessä. Jo ennen joulutaukoa suoritustason säilyttäminen pelistä toiseen oli hämeenlinnalaisille vaikeata, mutta joulun jälkeinen ylös-alas-ylös-alas -suorittaminen lähentelee jo naurettavuuden rajoilla.

Ketään ei kuitenkaan naurattanut sunnuntaina Rinkelinmäellä. Hieman vajaat 2000 katsojaa - kotiin jääneet kausikorttilaiset poislaskettuna - tuskastuivat jo takuuvarmasti avauserässä, eikä kauan kestänyt, kun koko joukkue seurasi perässä samaan turhautumisen alhoon. JYP sen sijaan oli liian ammattimainen ryhmä naureskellakseen vastustajalleen, vaikka siihen olisi saattanut aihetta ollakin.

- Tietysti hyvillä mielin, harvinaista herkkua meille. HPK:ta ei ole minun valmentajaurani aikana voitettu ja se lämmittää mieltä nyt. Erittäin tärkeät pisteet meille. On kuitenkin pelattu paljon hyviä pelejä ja hävitty niitä. Tänään oltiin kuitenkin ottavana osapuolena, mutta pystyttiin silti tekemään maaleja, JYP:n valmentaja Matti Alatalo hehkui tyytyväisenä.

Ottelun ratkaisu nähtiin toisen erän loppupuolella, kun JYP iski kaksi osumaa viiden minuutin sisään, murtaen Kerhon selkärangan lopullisesti. Jarkko Immonen sai molempiin maaleihin syöttöpisteen hyvien alustustensa jälkeen. Jaakko Uhlbäck ja Kimmo Pikkarainen iskivät kaukolaukauksensa ohi Joni Puurulan, ja peli oli käytännössä ohi.

JYP oli siirtynyt jo avauserässä johtoon, kun Immonen kuittasi HPK:n puolustuspään sohlauksen. Nopea avausmaali oli varmasti JYP:n toiveissa, ja tuon osuman jälkeen vierailijat pääsivätkin pelaamaan juuri haluamansa kaltaista puolustustaistelupeliä.

HPK sai kolmannessa erässä vielä jonkintapaisen kirin aikaan, mutta kovin vaisuksi sekin lopulta jäi. Teemu Aalto iski Vladimir Vujtekin passin verkon perukoille, mutta Kerho ei päässyt enää Marko Tuulolan ylärimalaukausta lähemmäksi maalintekoa. Loppuhetkillä PC Drouin pääsi laukomaan JYP:n neljännen maalin tyhjiin, Immosen epäonnistuttua hetkeä aiemmin.

HPK hukassa, JYP iskussa

HPK sai tilastoihinsa selvän tappion lisäksi pitkän miinuksen asenteen puutteesta. Hyvää ottelua seurasi jälleen huono, oikeastaan melko lailla umpisurkea peli. Yritys oli kateissa ja Pallokerhon kiekkoilu vaikutti siltä kuin koko joukkueella olisi ollut melkomoinen kankkunen päällä, ainakin pääkopan puolella. Viimeinen terävyys otteista oli hukassa, eikä Nikkilää ohitettu puolittaisilla suupaisuilla.

- Kolmannessa erässä taas päästiin jyvälle ja hallittiin sitä, mutta tietty rentous puuttuu ja itseluottamustakaan ei ole. Vieraissa kun pelataan eri tavalla, niin ne maalitkin tuntuvat tulevan helpommin. Vastustajan maalivahti on monta kertaa tehty ottelun parhaaksi pelaajaksi, Jalonen harmitteli.

Pahiten hukassa oli HPK:n tsekkikaksikko Vujtek-Kucharcik, jotka kaipasivat solisluuvammaista Janne Laakkosta. Vujtek oli jäällä ottelun kaikkien maalien aikana, heikko suoritus silloin, kun vastustaja tekee noista osumista neljä. Onnistujia Kerhon ryhmästä ei monia löydy, Tony Virta tosin sai hieman ryhtiä ykkösketjunkin otteisiin päätöserässä.

Ryhtiliikkeen paikka HPK:lle tarjoutuu jo tiistaina, kun kotikentällä vastaan asettuu TPS. Seuraavanakin päivänä edessä on tiukka haaste, kun vastustajana on HIFK Helsingissä. Ailahtelevan Kerho-ryhmän tuntien toisessa ottelussa tarjolla on loistavaa ja kurinalaista kiekkoa, toisessa taas tuloksena nöyryyttävä tappio.

- Nyt parissa seuraavassa ottelussa mitataan joukkueen henkistä selkärankaa ja kanttia, Jalonen totesi.

JYP pelasi lähes täyden kympin vierasottelun. Vikkelästi saatu avausmaali vaan vankisti vierailijan asemaa, ja ottelu kulki juuri kuten Alatalo oli mielessään toivonutkin. Pelin hallinta oli lähes pysyvästi HPK:lla, mutta se ei JYP:n menoa haitannut - pikemminkin päinvastoin.

Erityiskiitoksen ansaitsee keskisuomalaisten ykkösketju, joka iski vierailijan kolme ensimmäistä osumaa. JYP:n tähtisentteri Immonen noista maaleista tehot 1+2 ja jyväskyläläisnuorukaisen tähti tuikki ylivoimaisesti kirkkaimmin. Oman osansa glooriasta saa myös maalivahti Nikkilä, jolle kertyi torjuttavaksi 50 HPK-laukausta. Aivan tilastojen mukaista superhyperhuippupeliä Nikkilä ei pelannut, mutta otti monen monituista tärkeää koppia tärkeissä paikoissa.

- JYP osoitti tänään kovaa moraalia, yritti ja taisteli, ja sitä kautta ansaitsi voittonsa, Kerho-luotsi Jalonen ylisti vastustajaansa.

Voitto tuli JYP:lle tärkeään saumaan, sillä joukkue oli pikku hiljaa putoamassa kohti sarjan tyveä ja pois pudotuspelikamppailuista. Vieraspeleissä maalinteko oli ollut todella kiven takana, mutta nyt ykkösketju heräsi alkukauden kaltaiseen loistoon ja kyykytti Kerhoa.

» Lähetä palautetta toimitukselle