Kärpät kuittasi Rinkelinmäellä

LIIGA / Raportti
Syksyllä Kärpiltä niukan vierasvoiton viime hetkillä riistänyt HPK joutui tällä kertaa poistumaan kaukalosta hävinneenä. Hyvän vieraspelin pelanneet oululaiset voittivat Kerhon maalivahti Niklas Bäckströmin johdolla 4-1.

HPK pääsi ottelussa nopeasti johtoon kun tsekkikaksikko Vladimir Vujtek - Tomas Kucharcik taiteili kiekon hieman alussa haparoineen Bäckströmin selän taakse. Vujtekin hieno tolpan kautta sisään pamahtanut laukaus jäi HPK:n ainokaiseksi.

kuvakooste

Lisää kuvia HPK-Kärpät-ottelusta

[katso kuvat]

Avausmaalista huolimatta HPK:lla ei ole aihetta olla ensimmäiseen erään tyytyväinen. Joukkueet syöksähtelivät päästä päähän ja etenkin ritaripaitojen puolustuspäässä oli ajoittain paha paniikki. Isäntien maalivahti Joni Puurula olikin joukkueensa paras poimien muutaman varman näköisen tekopaikan. Etenkin Jari Viuhkolan laukaus hyvästä poikittaissyötöstä pysähtyi Puurulan räpylään kauniisti.

- Jäätiin jalkoihin ekassa erässä ja Kärpät olisi voinut tehdä enemmänkin kuin sen kaksi maalia, Puurula otti hyvin siinä kiekkoa kiinni, kehaisi Jukka Jalonen maalivahtiaan.

Kärpät pääsi ottelussa huomattavan useasti koettelemaan Kerhon puolustusta nopeilla ylivoimaiskuilla.

- En tiedä mistä johtui, mutta koko ajan meni äijää molemmin puolin ohi eikä tänään oltu ihan hereillä, kommentoi HPK:n ykköspuolustaja Tuomas Eskelinen valkopaitojen runsaita ylivoimahyökkäyksiä.

Kärpät onnistui tasoittamaan ottelun kun Hannu Henrikssonin käsi oli pystyssä Tomas Kucharcikin rangaistuksen merkiksi. Tsekkisentteri ei joutunut jäähyllä, sillä Jussi Jokinen päätti sekavan mylläkän ohittamalla Puurulan. Ennen erätaukoa Kärpät siirtyi ottelussa johtoon kun Petr Tenkrat sai herkutella Jari Viuhkolan kauniin rystysyötön HPK:n maaliin.

- Hävittiin hyvälle joukkueelle, eikä siinä ole sikäli sen enempää selittelemistä kun parempi joukkue voitti - kuten useimmiten käy. Varsinkin ottelun alussa oltiin selvästi jäljessä ja Kärpät oli erittäin hyvin valmistautunut, eikä me oltu parhaimmillamme. Se on huono selitys se miksei oltu, kun olisi pitänyt olla. Eikä se riitä hyvää joukkuetta vastaan, jos on 90 prosenttia lasissa, kertoi Jukka Jalonen ottelun päätyttyä.

Erän ikävimmät esitykset nähtiin oululaishyökkääjä Antti Aarnion tekosina. Aarnio ajeli Joni Puurulan päälle kahteen otteeseen. Myöhemmin pelissä hyökkääjää ei enää jäällä nähty.

Kärpät pitää

Ottelun toisessa erässä pelin lopputuloksen kannalta tärkein pelaaja alkoi erottua selvästi edukseen. Niklas Bäckström teki tyhjäksi HPK:n maalintekoaikeet kerta toisensa jälkeen. Ajoittain Bäckströmin puolella olivat myös onnen tähdet ja biorytmit, mutta hyvällä maalivahdillahan käy tunnetusti myös tuuri. Isännät eivät päässeet enää Jukka Voutilaisen tolppalaukausta lähemmäksi.

Erän aikana vain kuudesti torjunut Puurula joutui antautumaan kerran - yllätys yllätys - ylivoimahyökkäyksestä. Petr Tenkrat tarjoili hienon syötön Brad Smythille, joka pommitti ohi maalin. Tenkrat seurasi päätyreboundin ja laittoi kiekon tyhjään maaliin.

Kahden maalinsa vastapainoksi Tenkrat tarjoili vanhalle seuralleen kavennuspaikkoja ottamalla kaksi turhaa jäähyä. HPK:n ylivoima oli kuitenkin vierasjoukkueen tapaan ponnetonta, eikä todellista mylläkkää nähty.

- Toisella puoliskolla päästiin sitten paremmin peliin kiinni kun Kärpätkään ei enää hyökännyt niin rohkeasti ja terävästi vaan puolustivat johtoaan. Peli oli tasaista ja kolmannessa erässä meillä oli muutama maalipaikkakin, mutta ei me maaleja tänään ansaittu enempää kuin tehtiin. Ei pystytty ihan huippusuorituksiin, analysoi Jukka Jalonen.

Toivoselle vastuuta

Päätöserässä HPK haki tasoitusta käyttäen aseenaan koeaikapakki Marko Toivosen hurjaa laukausta. Toivonen keräsi kolmannessa erässä hurjat minuutit ja ampui kiekkoa ahkerasti kohti maalia.

- Kaverilla on hirveä tykki. Välillä veto menee veskarin hanskastakin läpi niin sitä yritettiin, että Toivonen saisi vetopaikkoja, kommentoi Tuomas Eskelinen illan parinsa roolimuutosta.

Tällä kertaa hyvätkään laukaukset eivät menneet edes hanskasta läpi, vaan Kärpät sai aikaiseksi ottelun viimeisen osuman. Toivonen menetti kiekon Pekka Saarenheimolle, joka kävi laittamassa pelivälineen tyhjään maaliin.

- Meille iso voitto. Oli todella tärkeä ja isot pisteet. Harvoin osaa arvostaa näin korkealle voittamista kuin tänään. Näkee pelaajistakin, kun osaavat iloita pelin jälkeen ja lataus oli hyvä. Meillä oli tuossa viikon päivät IFK-pelin jälkeen samanlainen, että saatiin hyvä lataus, mutta mentiin muutama seuraava peli kuin kaasu olisi hirttänyt kiinni. Ei saatu sellaista nousevaa fiilistä peliin ja mentiin vaan, kuuluivat iloisen Kari Heikkilän kommentit.

Jukka Jalonen puolestaan oli aiheellisesti tyytymätön otteluun.

- Aika paljon sellaisia asioita mitä ei saisi näkyä, jos haluaa voittaa huippujoukkueen.

Seuraavan kerran HPK yrittää kahta pistettä lauantaina Raumalla. Kärpät isännöi tuolloin Tapparaa.

» Lähetä palautetta toimitukselle