Tappara ei saanut edes "puskumaalia" sisään, HPK:lle reipas voitto

LIIGA / Raportti
HPK juhli, Tappara ei tarpeeksi.
Kuva © Pekka Rautiainen - www.illcommunications.fi
Tiistaina nihkeästi esiintynyt HPK oli kuin toinen joukkue lauantai-illan ottelussa Tapparaa vastaan. HPK ei pelannut täydellistä peliä, mutta kaahasi yleisöön menneeseen 5−2-voittoon vierasjoukkueesta. Huippulupaus Patrik Laine pelasi Tapparassa ensimmäisen liigaottelunsa.

Hämeenlinnan Pallokerho pelasi lauantaina maalilaulunsa mukaisesti. "Vastustajan hassuttamisen" sanoilla kulkeva railakas biisi raikasi viisi kertaa Tapparaa vastaan, kun kotijoukkue kukisti Tapparan lukemin 5-2.

Vauhtia ja vaarallisia tilanteita ottelussa riitti. Tiistaina jatkoaikatappion "nyhjännyt" HPK pelasi välillä uhkarohkealta näyttänyttä kiekkoa, mutta se oli vieraitaan huomattavasti terävämpi maalipaikoissa.

Jännitystä ja kauhun hetkiä nähtiin lukemattomia kertoja molemmissa päissä, sillä HPK:n rohkea peli avasi lukuisia paikkoja myös Tapparalle. Erikoisin tilanne nähtiin kolmannessa erässä, kun Tapparan ampuma kiekko osui HPK:n Juha Koiviston kypärään. Omaa maalia kohti luistellut Koivisto näytti puskevan kiekon omaa maalia kohti, ja vain Joni Myllykosken komea venytys esti Tapparan lisämaalin.

Viedenskylle avausmaali Liigassa, Patrik Laine pelasi ensimmäisen ottelunsa

HPK meni ottelussa 2−0-johtoon nopeasti. Toinen erä oli Tapparan, ja vierailla oli useampi paikka tasoittaa ottelu niin toisessa kuin kolmannessakin erässä.

HPK:n rohkeus oli kuitenkin rautaa. Yleisöä paikalla oli alle 3500, mutta railakas pelaaminen sai lauantaitunnelman kohoamaan korkealle. Ratkaisun hetkiä koettiin kolmannen erän seitsemännellä minuutilla, kun kanadalaishyökkääjä Zach Hamill pisti oman laukauksensa paluukiekon verkon perukoille.

Maali oli Hamillin seitsemäs yhtä monessa ottelussa. Ensimmäisen liigamaalinsa teki HPK:n ykkösketjun sentteri Marek Viedensky, jonka aikaisemmissa otteluissa kertynyt saldo oli neljä tehopistettä.

Tapparan Patrik Laine pelasi ensimmäisen ottelunsa Liigassa. 16-vuotiaalle huippulupaukselle merkittiin peliaikaa alle kolme minuuttia, joka johtui osittain runsaasta erikoistilannepelaamisesta koko ottelun läpi.

» Lähetä palautetta toimitukselle