Lukon loppukiri jäi puolitiehen

LIIGA / Raportti
Hakametsän vajaa viisituhatpäinen yleisö sai varsin kelvollista kiekkoviihdettä tiistai-iltansa ratoksi. Ilves pääsi löysästi aloittaneen Lukon kustannuksella jo kolmen maalin johtoon, mutta raumalaiset kokosivat itsensä ja tekivät ottelusta jännittävän. Tupsukorvat saivat silti torjuntavoiton numeroin 4-2.

Lähtökohdat peliin olivat mielenkiintoiset, sillä molemmat joukkueet ovat kuluvalla kaudella tulleet tutuksi tehokkaasta hyökkäyksestä ja molempien puolustuspelissä on ollut parantamisen varaa. Lukko-pelaajien mielentila oli tutusti suuri kysymysmerkki, samoin kuin nuorten ilvesläisten, jotka olivat jo kahden ottelun voittoputkessa erityisen hyvien otteiden ansiosta.

Ilves osuu heti, kettupaidat sutivat lunta

Avauserä ei ehtinyt juuri vanheta, kun vieraiden kassari Mika Noronen jo sai kaivaa lätkän pussistaan. Joonas Rask sai Toni Rajalalta nappisyötön luistellessaan maalille ja sijoitti kiekon suoraan syötöstä Norosen patjan yli.

Ilves ei ollut yhtä terävänä kuin yleensä tänä vuonna kotikaukalossaan. Ensiminuuttien aikana Lukko sai heitettyä useita syöttöjä maalin eteen ja paikalla oli lähes järjestään pitämättömäksi jäänyt hyökkääjä. Passit kuitenkin olivat liian pomppuisia vastaanottajilleen, ja Ilves-pakit selvisivät säikähdyksellä.

Pelin näennäinen hallinta siiryi Lukolle erän puolivälissä. Isäntien laskuoppi kentällä olevien pelaajien määrän suhteen oli hieman hakusessa, ja Jesse Niinimäki lähti istumaan joukkuerangaistusta. Lukko pääsi komeasti hyökkäysalueelle ja Perttu Lindgrenin syötöt olivat yhtä älykkäitä kuin aina. Miika Wiikman kuitenkin nappaili laukaukset kiinni vaivattoman oloisesti.

Lukko sai pari minuuttia jäähyn päättymisen jälkeen uuden ylivoimamahdollisuuden, mutta tulokset jäivät yhtä laihoiksi. Boksissa istunut Nils Bäckström sai rauhallisin mielin katsella, kun raumalaiset tuhersivat keskialueella.

Loppuerä oli päädystä toiseen suhaamista. Vierasjoukkue laukoi enemmän, mutta 18 kertaa torjunut ex-Lukko Wiikman oli ylittämätön este. Ilveksen maalin tekijä Rask vei vieraiden päädyssä komealla pyörähdysharhautuksella Lukko-puolustajan maata kiertävälle radalle ja pääsi maalipaikkaan, mutta Noronen oli tällä kertaa mies paikallaan.


Joonas Rask oli kentän paras.
Daniel Cfir Levi - http://daniellevi.fi/

Vaiheikas toinen erä

Ilves tuli erään samalla teemalla kuin edelliseen. Osa yleisöstä oli vielä lihapiirakkatiskillä, kun toinen maali näki päivänvalon. Niko Peltola sai kiekon aloituksesta, kiersi maalin ja nosti kiekon yli polvilleen pudottautuneen Norosen, kun kello oli käynyt neljäkymmentä sekuntia.

Peltolan maali näytti lamauttavan Lukon. Vieraiden peli muuttui puulaakisählyn näköiseksi sohimiseksi oikeastaan kiekkoa hallitsevasta osapuolesta riippumatta. Ilves kiitti, painoi pelin Lukon päätyyn ja ajassa 24.44 Ville Korhonen onnistui. Korhonen rynni vauhdilla laidalta maalin eteen ja vippasi kiekon rystyltä ylänurkkaan.

Lukko ei kuitenkaan luovuttanut – se itse asiassa ryhdistäytyi hämmästyttävän nopeasti. Raumalaiset onnistuivat Otto Honkaheimon jäynien johdolla ärsyttämään isäntiään pitkin toista erää. Torikokouksia oli paljonkin, mutta Lukko pääsi takaisin peliin toisen erän puolivälissä, kun Honkaheimo otti kakkosen poikittaisesta mailasta ja veti imussaan jäähylle myös kuumana käyneet Raskin ja käytöskympin arvoisesti räpättäneen Mark Leen. Vieraat siis saivat otetta, ja lopulta rouhiva nelosketju onnistui rikkomaan kuparisen. Juhani Jasu sai Harri Tikkaselta kiekon maalille ja löysi tilaa Wiikmanin jalkojen välistä, kun erää oli yksitoista minuuttia jäljellä.

Maalin jälkeen Lukko oli loppuerän sillä tasolla, jota siltä edellytettäisiin mitalipelien saavuttamiseksi. Kiekko oikeastaan asui Ilveksen kenttäpäädyssä ja sinänsä hyvin yrittäneet tamperelaispakit olivat paniikissa. Kolmisen minuuttia ennen summeria Jarkko Kauvosaari napauttikin Lukon maalin päähän tarkalla kudilla.

Linnoitettu keskialue liikaa raumalaisille

Lukko-pelaajien agitaattorinhommat eivät olleet menneet harakoille. Tunnelma jatkui päätöserän alussa lämpimänä, kun Lee ajoi vieraiden maalille ja Mika Noronen päätti näyttää miehelle räpyläänsä hieman lähemmin. Samuli Kivimäki liittyi joukkoon ja taas jaettiin rangaistuksia pelikatkojen aikaisesta harrastustoiminnasta.

Ketut pitivät kyllä kiekkoa ja hallitsivat näennäisesti, mutta Ilves pelasi sen verran tiiviisti, että keskialueelta ei paria kertaa lukuunottamatta päässyt vaaralliseksi luokiteltavalla tavalla läpi. Parhaan tilanteen sai Nico Aaltonen, joka unohdettiin yksin Ilves-maalille. Aaltonen sai kiekon lapaan ja hänellä olisi ollut sekuntitolkulla aikaa veivata lätty maaliin, mutta mies päätyi vaisuun sutaisuun.

Ilveksen kapteeni Pasi Määttänen pelasi virkeämmin kuin edellisissä peleissä ja sai palkinnoksi nautiskella Ville Korhosen ja Jesse Niinimäen esityöstä ottelun ratkaisumaalin. Viimeisen oljenkortensa vieraat katkaisivat Anssi Rantasen torpatessa Kai Kantolan typerästi kumoon kesken Lukon pyörityksen.

Lukon päävalmentaja Rauli Urama peräänkuulutti pelaajien parempaa valmistautumista.

- Ei keskitytty. Ajatus ei vaan ollut tässä hetkessä. Tiedettiin kaverin vahvuudet, mutta ei silti onnistuttu, maalinteon vaikeudestakin tuskaillut valmentaja sanoi.

Kotijoukkueen päädyssä oli iloisempia ilmeitä. Armottoman työmäärän jälleen kerran tehnyt laituri Joonas Rask oli luonnollisesti myös positiivisella mielellä.

- Tyytyväinen tässä saa olla. Maajoukkuetaukoa edeltävät pelit ovat hyvä mahdollisuus taistella ylemmistä sijoista, jutteli Rask, joka samalla ilmoitti pitävänsä toisessa erässä nähdyn hurlumheikiekon pelaamisesta.

Ilves-valmentaja Juha Pajuoja kertoi teroittaneensa puolustuspelin saloja joukkueelleen.

- Ollaan aika paljon viisikkopeliä treenattu. Keskialueen tiivistämistä, ja maalinedustapeliä. Maalinedusta on pyhä alue, jossa on pyritty olemaan aktiivisia.

- Lukko prässäsi päälle, mutta puolustimme hyvin, kuten suunniteltiinkin. Ja pysyttiin pois jäähyltä, mikä oli myös tärkeää, Pajuoja selvitti.

Joukkueet jatkavat sarjaa nyt seitsemän pisteen päässä toisistaan. Lukko pysyi viidentenä, mutta pudotuspeliviivan alle on matkaa enää kaksi pistettä. Ilves nousi rakkaan vihollisensa Tapparan ohi yhdeksänneksi. Seuraavissa otteluissa aloitetaan paljon puhuttu tasauskierros. Lukko pelaa Ässiä vastaan perjantaina Raumalla, ja Ilves kohtaa Jukka Koivulla vahvistetun TPS:n torstaina niinikään kotikaukalossaan.

» Lähetä palautetta toimitukselle