Bluesin maalivahti Lars Volden tuskin muistelee Steve Mosesia hyvällä. Jokerien amerikkalaislaituri laukoi keskiviikon ottelun avausmaalin Voldenin patjojen välistä ja kahta minuuttia myöhemmin löysi aukon norjalaisvahdin kainalosta.
Kun Mosesin maalien välissä Markus Nordlundin siniviivalaukaus kimposi sisään Jani Ridasta, johti kotijoukkue ajassa 14.16 kolmella maalilla, ja Volden sai tehdä tilaa Juuso Riksmanille.
– Hyvä startti, mutta yhtäkkiä tuli pam-pam-pam, kuittasi Bluesin päävalmentaja Lauri Marjamäki.
– Aika vaikea on lähteä analysoimaan puolustus- tai hyökkäyspeliä, kun vastustaja oli tänään niin paljon parempi. Me olimme koko ajan potkun perässä.
Pitkälti samalla tavalla ottelun näki jokerikollega Tomi Lämsä.
– Oliko sitten osittain meidän pelaamisen ansiota, mutta Blues jäi aseettomaksi tänä iltana, Lämsä pohti.
– Pystyimme aika hyvin hyökkäämään niin, että Bluesin oli vaikea aloittaa omaa hyökkäyspelaamistaan. Puolustimme vahvasti ja olimme tänään se joukkue, joka ansaitsi kolme pistettä.
Hatut jäälle
Riksman piti maalinsa koskemattomana lähes erän verran, kunnes Moses täydensi hattutemppunsa. Kuhunkin amerikkalaisen osumaan syöttöpisteen merkkautti ruotsalaispuolustaja Erik Karlsson. Ensimmäinen osuma syntyi siirretyn rangaistuksen aikana, kaksi muuta ylivoimalla.
– Aivan murhaavaa ylivoimaa. Emmää tommosta oo nähny, missä kiekko liikkuu noin nopeasti, Marjamäki ihmetteli.
Kolmannessa erässä Jokerit sai vielä kahdesti yrittää lisämaalien tekemistä viidellä neljää vastaan. Teemu Pulkkinen pelasi pariin otteeseen Mosesin avopaikkaan, mutta tämän kiintiö tuntui täyttyneen.
Tasakentällisin kotijoukkue piti pelin otteessaan loppuun asti. Blues sai päätöserässä aikaan vain viisi laukausta kohti Eero Kilpeläisen maalia.
– Peli pysyi hyvin kasassa tänään. Joukkueen kypsyys oli tänään äärimmäisen hyvää luokkaa, kiitteli Lämsä.
– Selvästi näki, että on menty joukkueena siinä eteen päin ja otettu oppia aiemmista tällaisista tilanteista.
"Ei Jokerit turhaan johda sarjaa"
Marjamäki äityi ottelun jälkeen kehumaan isäntäjoukkuetta.
– Ei Jokerit turhaan johda sarjaa. Se on ylivertainen joukkue mielestäni tällä hetkellä, Blues-luotsi linjasi.
– Ykköslinja näyttää suuntaa, ja muut pelaavat erittäin sitoutunutta jääkiekkoa niin puolustus- kuin hyökkäyspelillisestikin.
Oman joukkueensa tilanteen valmentaja näkee haasteellisempana.
– Yksitoista hyökkääjää ja seitsemän pakkia oli tänään kokoonpanossa. Kun Mika Hannulalla loppui nyt sopimus, niin jää kymmenen hyökkääjää. Pitää ottaa A-junioreista energisiä jätkiä mukaan, kyllä se siitä.
Blues harjoittelee vielä torstaina, mutta jokeripelaajille keskiviikon ottelu oli viimeinen yhteinen tapahtuma ennen tapaninpäivää.
– Omatoiminen harjoittelu on kyllä päällä ja siihen heidät on ohjeistettu. Pannaan pää huilaamaan ja ylläpidetään kroppaa, summasi Lämsä tauon merkityksen.
Kumpikin joukkue jatkaa pelejä 28.12. vierasottelulla. Jokerit matkustaa tuolloin Hämeenlinnaan, Blues Lappeenrantaan.