Jos oli Jokerien pelissä huolestuttavia merkkejä jo viime torstain paikallisottelussa IFK:ta vastaan, voisi JYP-ottelun perusteella puhua jo jonkinsortin kriisistä. Hyökkäysiloittelu oli vaihtunut vajaassa viikossa tehottomaan ja ajatuksettomaan puurtamiseen.
kuvakooste katso kuvat ottelusta
[lue lisää] |
- Totta kai olen huolestunut. Ensimmäisessä pelissä IFK:ta vastaan onnistuimme maalinteossa, mutta siinä tuli hirveä määrä virheitä. Samat virheet jatkuivat Lahdessa. Tänään selvästi pyrittiin karsimaan niitä virheitä, mutta sitten tuskastui koko joukkue. Ei auennut peli missään vaiheessa, emme saaneet luotua mitään, tuskaili jokerivalmentaja Waltteri Immonen.
Osansa kotijoukkueen pelin nihkeydessä oli toki jyväskyläläisilläkin. JYP jaksoi karvata ja luistella alusta loppuun, eikä lähtenyt mukaan Jokerien kurittomaan pelailuun.
- Puolustimme hyvin, olimme erittäin aktiivisia ja todella hyvin pelissä kiinni. Se tekee tietysti aina pelaamisesta vastustajalle hankalaa, JYP-käskijä Matti Alatalo sanaili.
- Vaikka tuli virheitäkin, niin paikattiin hyvällä taistelulla ja loppuun asti yrittämisellä.
JYP teki tarvittavan
Ottelun ensimmäisen puoliskon voi kuitata lyhyesti: heikkotasoista ylivoimaharjoitusta. Päätuomari Timo Favorin oli päättänyt karsia koukkimiset, roikkumiset ja estämiset tarkasti. Lisäksi Jokerit sortui kahteen kertaan vaihtovirheeseen.
Runsaista tilaisuuksista huolimatta molempien joukkueiden ylivoima oli tehotonta. JYP pääsi kahdesti pelaamaan pitkään viidella kolmeakin vastaan, mutta tuloksetta.
- Tietysti aina toivoo, että ylivoimalla saisi maaleja enemmän. Siihen täytyy saada määrätietoisuutta, eihän se mitään muuta vaadi. Hienoa kuitenkin, että saadaan luotua maalintekopaikat. Tehokkutta tarvitaan ja sitä pystytään varmasti parantamaan, Alatalo uskoi.
Avausmaalia saatiin odottaa aina toisen erän loppuminuuteille asti. Jokerit oli juuri selvinnyt jälkimmäisestä kahden pelaajan alivoimastaan, kun Mikko Kalteva menetti kiekon omassa päässään. Sekavan maalinedushässäkän jälkeen Ossi Louhivaara ohjasi kiekon luistimellaan ohi Karl Goehringin.
- Erittäin tärkeä maali tehtiin ottelun toisessa erässä. Se oli henkisesti tärkeää, että päästiin johtoasemassa kolmanteen erään, Alatalo sanoi.
Lisää oli luvassa kolmannen erän jälkipuoliskolla. Jokerit pelasi ottelun ainoan edes siedettävän ylivoiman, mutta senkin tehottomasti. Kun kotijoukkue joutui väkisin hyökkäämään, jäi puolustukseen aukkoja. Keskialueen kiekonmenetyksen jälkeen Arsi Piispanen ja Miikka Männikko pääsivät ylivoimahyökkäykseen. Muutaman poikittaissyötön jälkeen Piispanen pääsi iskemään lukemiksi 0-2.
Lopussa Jokerit veti Goehringin pois maaliltaan, mutta tilalle ei hypännytkään kenttäpelaajaa. Vierasjoukkueen kolmannen maalin viimeisteli tyhjiin sveitsiläisvahvistus Laurent Müller.
Tyytyväisyyttä ja tuskaa
Ottelun jälkeen päävalmentajien kommentit kuvasivat hyvin joukkueiden suoritusten välistä eroa. JYP pelasi materiaalinsa mukaisesti, Jokerit alisuoritti pahasti.
- Tämä oli täysi peli. Tehtiin 60 minuuttia laadukasta työtä. Ennenkaikkea tykkäsin siitä, että pystyimme aika nopeasti reagoimaan Blues-otteluun, kiitteli Alatalo. Yrityksen puutteeseen ei Jokeritkaan kaatunut.
- Pelissä on helvetin paljon halua tällä hetkellä. Äijät haluaisivat onnistua niin helvetin paljon. Moni tekee selkä vääränä hommia, luulee tekevänsä hyviä asioita, tekee muidenkin puolesta töitä ja sitten se on tuon näköistä, Immonen manasi.
- Suurin ongelma on puolustuksen ja hyökkäyksen tasapaino, kokonaisuus. Meillä ei ole mitään rytmiä.
Rytmin puute tosiaan näkyi kotijoukkueen esityksestä katsomoon asti. Harvat hyökkäysalueelle päätyneet hyökkäykset lähtivät liikkeelle puolustajan pitkästä kuljetuksesta. Tuloksena oli, että hyökkääjät joutuivat rakentamaan tilanteita hyökkäysalueen kulmista. Vauhdilla JYP ei Jokereita alueelleen päästänyt.
Vaikka jokeriluotsi ei löytänyt tämänpäiväisestä esityksestä maalivahdin lisäksi mitään hyvää, ei epätoivoon ole aikaa vaipua.
- Totta kai kaikki olisivat halunneet lentävää lähtöä. Nyt ei tullut sitä. Meitä koetellaan heti tässä vaiheessa: mitä me olemme joukkueena, olemmeko me joukkue. Me emme ole sitä vielä, mutta tässä on mahdollisuus tulla joukkueeksi, Immonen näki.
- Tämä on aika tuttu kaava, näin on käynyt ennenkin. Nyt se sattuu heti tähän alkuun. Yleensä tällainen pätkä tulee syksyn pimeille, kun sarja on pahimmillaan. Nyt se on tässä. Ei tähän ole mitään poppakonsteja. Päivittäinen tekeminen, työ, sillä täältä ylös tullaan. Jääkiekon perusasioiden kautta on palattava takaisin kartalle.