Sitä kuuluisaa likaista työtä tehtiin kiitettävällä moraalilla puolin ja toisin Areenan kaukalossa. Kuudenkymmenen minuutin kulmavääntämisen jälkeen taululla komeili Tapparan voitto. Toisella joukkueella onnistui tärkein osa, voittomaalien teko. Joukkue keskittyi suurimmalta osalta puolustamiseen, eikä järin hanakasti hakenut ratkaisupaikkoja. Tehokkuus olikin joukkueen valttikortti.
Jokerit rypee jossain haluttomuuden ja toisaalta täydellisen kokovartalokipsaamisen aiheuttamassa multippelissa kipuoiretilassa. Yksinkertaisesti mikään ei tunnu onnistuvan hyökkäyspäässä. Tänään joukkue sai sentään yhden maalin aikaan, kun Glen Metropolit riisti alivoimalla viisi minuuttia ennen pelin päätöstä kiekon ja säntäsi läpiajoon, josta runttasi maalin.
Metropolitin osuma oli kuitenkin laiha lohtu Jokereille, kun Tappara käytti toisessa erässä tehohetkensä hyväkseen. Läpi ottelun vaarallisesti jokerialueella hääräillyt veteraani Janne Ojanen alusti erinomaisilla peleillä kaksi osumaa vielä vanhemman nestori Mike Stapletonin kanssa.
Ensin Pasi Puistola pääsi ylivoimahyökkäyksen päätteeksi niittaamaan vastustamattomasti yläpesään ohi Markus Helasen. Tilanteessa Sami Lepistö söhläsi kiekon alkujaan Tapparalle. Viitisen minuuttia myöhemmin Ojanen ja kumppanit näyttivät Jokereille, miten sitä ylivoimaa kuuluisi pelata. Klap-klap-klap ja vahvassa nousujohteessa oleva Petri Kontiola lakaisi lätkän tyhjiin. Kertakaikkisen upea kuvio Tapparalta.
”Vedä! Vedä! Vedä!”
Jokereiden hyökkäyspeli on niin pahasti takalukossa, että fanikatsomokin huutaa jo porukalla ohjeita, kun narripaidat hääräävät päämäärättömästi ylivoimapelin parissa. Mutta kukaan ei pysty sanomaan mistä lopulta kiikastaa, sillä suurin syy lienee korvien välissä.
Jostain kumman syystä Jokereiden hyökkäyspelistä on kadonnut kaikki se into, luovuus ja iloisuus, mitä syksyllä nähtiin. Peli on niin väkinäisen näköistä, että tervanjuonti ja sementinsyönti eivät pysty kuvaamaan sitä kurkkua kuristavan ahdistavuuden tunnetta, mikä kentältä katsojan silmään välittyy.
- Samaa levyä tässä voi edelleen soittaa, ynnäsi jokeripäävalmentaja Hannu Jortikka pelin jälkeen.
- Ei tässä mikään muu auta kuin olla kärsivällinen ja jatkaa yrittämistä. Kupletin juonihan on pelistä toiseen ihan sama.
Miksi kukaan ei lauo ylivoimassa? Miksi kukaan ei ole maalin edessä oikeaan aikaan? Miksi kiekkoa lätkitään päätyyn, vaikka kukaan ei ole menossa perään? Miksi yhteispeli ei tunnu onnistuvan edes alkeellisimpien asioiden kohdalla? Miksi kiekko ei pompi edes tuurilla maaliin? Se ken tietää, lienee profeetta vieraan maan. Ainakaan päävalmentajaa piinaava kiekkolehdistö tai Jortikka itse ei tiedä, missä vika piilee.
- Jollei toimi maalivahtipeli, ei toimi pakkipeli, ja jos ei pakit avaa hyvin, niin ei toimi hyökkäyspeli. Tää on kokonaisvaltainen paketti. Se ei ole niillä raiteilla ja sinne se on saatava, jos tässä meinaa kevättä pelata. Turhaan me tätä jauhetaan tässä, Jortikka totesi aiheellisesti.
Tänään kuitenkin jokeripelaajien tsemppi ja työmoraali oli hyvällä tasolla. Ehkä se siitä vielä, mutta vieläkö ennen ensi syksyä? Fakta edelleen on, että voittamalla loput pelit joukkue on vahvasti mukana taistelussa kuuden joukossa pysymisestä.