Taistelua ja tasaista vääntöä
Ensimmäinen erä oli ennakkokaavailujen mukainen. Molemmat joukkueet tulivat otteluun tarkalla ja taistelevalla ilmeellä. Hyvin äkkiä kävi selväksi se, että tänään voiton eteen saisi tehdä täyden iltapuhteen.
Ottelun ensimmäiset minuutit olivat erittäin rikkonaisia. Pelin lähtiessä sittemmin rullaamaan, sai JYP kiekollisesta pelistä paremmin kiinni.
Isännät loivat parikin oivaa maalintekopaikkaa, mutta Juha-Pekka Hytönen ja Harri Pesonen saivat vielä toistaiseksi todeta Blues-vahti Iiro Tarkin kovan syysvireen olevan totta.
Kaikenkaikkiaan ensimmäinen erä tarjosi yleisölle sitkeää vääntöä ja yritystä. Upeille kiekollisille sommitelmille tai yksilösuorituksille ei yksinkertaisesti kentällä jäänyt tilaa.
Ylivoimia ja alivoimia
Toinen erä jatkoi illan teemaa, taisteluhenkeä. Keskimmäinen erä toi mukaan kuitenkin erikoistilannepelaamisen maustetta ja näin ollen kiekolliselle pelille syntyi enemmän tilaa kuin avauserässä.
Aivan erän alkuun JYP pääsi koettelemaan Bluesin alivoiman kestävyyttä kahteen otteeseen, mutta espoolaiset pitivät rivinsä erittäin tiiviinä.
JYPin ylivoimien jälkeen Blues sai pyöritystä JYPin puolustuspäähän ja onnistui hankkimaan itselleenkin miesylivoiman.
Eittämättä yksi illan ratkaisuhetkistä nähtiin juuri tässä vaiheessa, kun Blues jauhoi reilun minuutin ylivoimaa JYPin alueella. JYPin kapteeni Hytönen uurasti vielä käytännössä koko tuon ajan ilman mailaa. Isäntien alivoimailme oli kuitenkin erittäin uhrautuva ja paineen vihdoin purkautuessa kotiyleisö palkitsi raadannan raivoisin suosionosoituksin.
Illan ensimmäinen maali - ylivoimista huolimatta - nähtiin tasakentällisin. Blues sai pidettyä paineen hyökkäyspäässään ja Mikael Kurki heitti löysän kiekon kohti maalia. Maalin edessä maskia tehnyt Arttu Luttinen onnistui JYP-vahti Pekka Tuokkolan näkökentän pimentämisen lisäksi saamaan vielä mailansa Kurjen laukauksen eteen, ja vierailijat pääsivät juhlimaan johtomaalia. Tuokkola maalissaan oli voimaton.
Maalin jälkeen espoolaiset pelasivat kovalla itseluottamuksella ja vaikka JYP sai vielä erän loppuunkin ylivoimaa, ei se onnistunut hyvästä yrityksestä huolimatta tasoitusmaalin teossa.
JYP piiskasi itsensä voittoon
Toisella erätauolla JYPin kopissa olivat pelaajat suorittaneet kovaa itseruoskintaa ja joukkue tuli vielä piirun verran lisääntyneellä taistelulla päätöserään.
Toisen erän lopussa tullut jäähy kostautui Bluesille vasta kolmannessa erässä, kun Hytönen löysi maalin eteen unohtuneen Antti Pihlströmin ja kotijoukkue pääsi juhlimaan tasoitusmaalia vain 24 sekuntia erän alun jälkeen. Klassisesti sanottuna, maalin ajoitus oli erittäin hyvä, ellei jopa täydellinen.
Vain neljä minuuttia edellisestä Hippoksen yleisö sai tuuletella 2-1-johtomaalia. Maalin syntyä saatiin tosin hieman jännätä, sillä vasta videotarkastuksen jälkeen ottelun voittomaaliksi jäänyt osuma hyväksyttiin. Epävarmuutta aiheutti se, oliko Hytönen potkaissut kiekon maaliin.
Ratkaisevaa 3-1-maaliakaan ei tarvinnut pitkään odotella, sillä vain kaksi minuuttia edellisestä osumasta hurrikaani puhalsi jälleen. Nyt nopean ja suoraviivaisen hyökkäyksen päätti maaliin rebound-kiekon sisään iskenyt Harri Pesonen.
Pesosen maalin jälkeen JYP jäädytti taitavasti pelin ja Bluesin kovasta yrityksestä huolimatta seuraava maali nähtiin vasta tyhjään verkkoon. Loppulukemat 4-1 kävi sivaltamassa Olli Sipiläinen. Sipiläinen polki karkuun kotiyleisön pilkkahuutojen kohteena täysin syyttä olleelta Jere Karalahdelta, joka pelasi varman ja tasapainoisen ottelun.
Itseruoskintaa ja prosessointia
Lehdistötilaisuudessa valmentajat analysoivat peliään tälläkertaa melko laajalti. Kotijoukkueen Risto Dufva näki pelissä hyviä elementtejä ja tunnusti samalla Bluesin hyvän peli-ilmeen.
- Viikon ensimmäiset pelit ovat aina vähän arvoituksia. Tultiin ensimmäiseen erään kuitenkin hyvin. Blues pelasi tänään kovalla taisteluilmeellä ja oli taas hankala vastustaja.
Toisen erän JYPin aavistuksen huonommasta otteesta Dufva syytti myös itseään.
- Filip Riska joutui jättämään ottelun kesken ensimmäisellä erätauolla ja tämä sekoitti sitten meidän tasapainoa. Myönnän tässä omankin virheeni, koska pyrin peluuttamaan kaikkia jäljelle jääneitä pelaajia. Pelirytmi sekosi ja löytyi uudelleen vasta viimeisessä erässä, kun supistettiin peluutus kolmeen kentälliseen.
Joukkueensa ammattimaisuudelle ja itsekurille JYPin käskyttäjä jakoi kiitosta.
- Ennen viimeistä erää pukukopissa pelaajat näyttivät olevansa ammattilaisia ja prosessoivat aika kovasti tilannetta ja ruoskivat kyllä itsensä pelaamaan paremmin.
Tämän allekirjoitti myös joukkueen kapteeni J-P Hytönen, joka oli tyytyväinen joukkueen loppupelin ilmeeseen.
Vieraiden valmentaja Petri Matikainen oli niinikään tyytyväinen joukkueensa ilmeeseen, vaikka parannettavaakin vielä löytyy.
- Pelattiin kuitenkin hyvä vieraspeli, vaikka ei pisteitä saatu. Usko oli kyllä todella kova, että täältä viedään kotiin muutakin kuin yksi erävoitto.
- Kokoajan tämä näyttää paremmalta. Meillä on kuitenkin nuori joukkue ja pelirohkeutta pitäisi saada lisää. Uskon kuitenkin, että tämä prosessi menee kokoajan eteenpäin niinkuin tähänkin asti on mennyt. Keväällä jos - ja kun kohdataan JYP, uskon että tullaan vielä kovemmalla intohimolla voittamaan.
Polemiikkia voittomaalista
Illan voittomaaliksi jääneestä Hytösen maalista Matikaisella oli selvä mielipide.
- Se oli potkumaali ja olisi pitänyt hylätä. Se oli eittämättä iso maali kotijoukkueelle ja kova takaisku meille.
Otteluvalvoja totesi, ettei maalissa havaittu selkeää potkuliikettä. Itse maalintekijä Hytönen kommentoi osumaa seuraavasti:
- Aika 50/50. Sikäli oli oikein että se hyväksyttiin, koska en yrittänyt potkaista kiekkoa, vaan ottaa sen luistimella haltuun. Toisaalta nämä ovat aina aika tulkintakysymyksiä oliko kyseessä jarrutus- vai potkuliike. En olisi suurena ihmeenä pitänyt, vaikka maali olisi hylättykin.
Joukkueet jatkavat taisteluaan lauantaina, kun ne pelaavat viimeiset ottelunsa ennen joulutaukoa. Hippoksen kiuas lämpenee entisestään, kun JYP saa kärkikamppailuun vieraakseen Helsingin IFK:n. Blues pelaa niinikään kotikaukalossaan, jonne vastustajaksi luistelee tappioputkeaan katkaisemaan Kuopion KalPa.