Molemmat joukkueet lähtivät illan otteluun kasvojenpesu mielessään. Sport saapui Jyväskylään viiden ottelun tappioputkessa. Yksi suuri syy tappioputkeen on takkuillut maalinteko, jonka johdosta Tomek Valtonen sekoitti pakkaa illan otteluun.
Muun muassa Lassi Kokkalan johtama ketju Charles Bertrand ja Damien Fleury laidoillaan hajoitettiin otteluun JYPiä vastaan.
JYP hävisi perjantaina KalPaa vastaan lukemin 4−2. Hurrikaaniryhmän ilme oli varsin kuriton ja JYP ottikin tyhmiä jäähyjä toinen toisensa jälkeen. JYP ei kuitenkaan lähtenyt sekoittamaan pakkaansa Sportin tapaan, vaan tyytyi minimaalisiin muutoksiin. Valtteri Kemiläinen tuli Henri Auvisen tilalle ylimääräiseksi puolustajaksi ja Mikko Salmio korvasi Julius Nättisen.
Tapahtumia yli tarpeen
Avauserä ei pelilliseltä tasoltaan juuri päätä huimannut, mutta tapahtumia riitti jopa liiaksikin. Neljä maalia, kaksi loukkaantumista ja yksi ulosajo jättivät tuskin ketään kylmäksi.
Ennen ottelua vietettiin pienimuotoinen seremonia, sillä Miika Lahdelle tuli täyteen 400 ottelua liigatasolla. Alkutahdit ottelulle löi Jani Tuppurainen, joka katkaisi 19 ottelun maalittoman putkensa 14 sekunnin kohdalla. Maaliin suosiollista avustusta antoi Ville Hostikka, joka ei ollut täysin hereillä.
− Haastava tilanne, ensimmäisestä hyökkäyksestä ropelli sisään, harmitteli Sportin Tomek Valtonen.
Pian maalin jälkeen hätäisimmät saattoivat jo päätellä, että Sportin laulu alkaa olla laulettu, kun Fleury napsautti mailallaan Juuso Pullia kasvoihin ja lensi ottelusta ulos. JYPin ilme muuttui kuitenkin hyvin haluttomaksi jo pian ylivoiman alettua, ja vaaralliset maalipaikat jäivät vähiin.
Sport huomasi oman hetkensä koittaneen, kun vaasalaiset pääsivät kokeilemaan omaa ylivoimapelaamistaan. JYP sortui reilun kymmenen sekunnin aikana kahdesti perisyntiinsä eli pehmeyteen omalla puolustusalueella.Lassi Kokkala ja Joel Kiviranta pääsivät vuoronperään iskemään kiekon sisään maalinedustalta, ja Sportin 1−2-johtoon.
− Täytyy kiittää Kivirantaa. Nuorukaisen ansiosta saatiin kaksi tärkeää maalia, kiitteli Valtonen.
Jälkimmäinen kymppi eteni varsin sekavana. Ottelua kuvasivat sekoilut puolustusalueella ja lukuisat harhasyötöt. JYP nousi tasalukemiin, kun Darryl Boyce kiepautti Sportin maalin ympäri ja tuikkasi kiekon toistamiseen Hostikan selän taakse.
Sportin matkaan tuli lisää mutkia, kun kaukaloon palannut Pulli taklasi Tomi Körkköä sillä seurauksella, että Körkkö jouduttiin taluttamaan kaukalosta ulos.
Toinen erä eteni JYPin hallinnassa. Sport alkoi erän edetessä jäädä potkun jälkeen ja oli pakotettu ottamaan jäähyjä. Vierailijat kuitenkin taistelivat sitkeästi pitäen hurrikaaniryhmän todella vaaralliset maalipaikat vähissä.
Vaarallisimmat JYPin paikat syntyivät Hostikan hapuilusta. Erityisesti Markus Poukkula pääsi lähelle maalintekoa, mutta laukaus suuntautui ohi tyhjästä maalista.
Molempien joukkueen hyökkäyspeli päätyi lähinnä kulmapyörityksiksi. Sport sai kuitenkin joitakin paikkoja maalinedustalle, kun JYP jatkoi uinahteluaan sota-alueella. Tulos oli kuitenkin vaasalaisille varsin tuttu, sillä yritykset päätyivät kerta toisensa jälkeen päätyplekseihin ja -verkkoihin.
Sportin uusi vaihde
Vielä päätöserän ensiminuutit edettiin JYPin otteessa, mutta pikkuhiljaa Sport löysi uuden vaihteen peliinsä. Haluttoman ja huolimattoman oloinen hurrikaaniryhmä oli kovassa pinteessä Sportin energisen pelityylin kanssa.
− Pakko kiittää pelaajia, upeaa taistelua ja uhrautumista, vaikka meiltä joutui pelaajia sivuun kesken ottelun, ylisti Valtonen.
Sport pääsi yrittämään maalia ylivoimalla, kun Kemiläinen varsin ottelun luonnetta kuvaavasti huitaisi huolimattomasti Sportin pelaajaa mailalla naamaan.
Läpi ottelun väläytellyt Charles Bertrand sai avopaikan heti alkuun, mutta Tuomas Tarkki ei ollut ohitettavissa. Hetkeä myöhemmin tarina oli kuitenkin toinen, kun Bertrand malttoi odottaa paikan aukeamista laukoen kiekon takakulmaan.
JYP sai loppuun vielä mahdollisuuden ylivoiman muodossa, mutta pelaaminen oli jälleen heikkoa. Näin Sport nappasi elintärkeät kolme pistettä mukaansa Vaasaan.
− Meidän ylivoimapelaaminen tökkii, se meni liian väkinäiseksi.
− Keskimäärin meidän olisi pitänyt voittaa tällainen ottelua, harmitteli JYPin Marko Virtanen.
Juttua muokattu 20.29: valmentajien kommentit lisätty.