Vajaat viisi ja puoli tuhatta katselijaa eivät varmasti olleet tyytyväisiä poistuessaan Oulun pimeään iltaan, sillä Kärppien ja JYPin kohtaamisesta ei kovasti yrittämälläkään voi juuri positiivisia asioita löytää. Reilun kahden tunnin nyhjäämisen päätteeksi summeri vingahti ja varmisti kotijoukkueelle kolme pistettä, mutta Kärpillä on vielä hurja määrä parannettavaa, mikäli se mielii viime kevään juhlansa kokea uudelleen.
JYP puolestaan teki sen, minkä pystyi, mutta totuuden nimissä on sanottava, että Oulussa on tälläkin kaudella nähty selvästi pirteämpi jyväskyläläisjoukkue kuin tällä kertaa. JYPillä olisi ollut oiva mahdollisuus ottaa kauden avausvoitto Kärpistä, mutta siinä se ei onnistunut vieläkään.
Mutta, jos Raksilassa nähtiin paljon negatiivisia piirteitä, niin löytyi ottelusta sentään jotain positiivistakin. Ainakin valmentajien mielestä.
- Kyllähän tämä puolustusvoitto oli. Isolla sydämellä puolustettiin ja viisikkopeli oli hyvin kasassa. Ja kyllä me myös luotiin enemmän maalipaikkoja kuin vastustaja. Tyytyväinen täytyy pisteisiin olla, Kärppien Kari Jalonen totesi.
- Toisesta erästä lähtien voiton avaimet olivat täysin meidän käsissämme ja varsinkin päätöserässä saatiin Kärpät jo todella ahtaalle, näki puolestaan JYP-luotsi Matti Alatalo.
Räväkkä alku
Ottelu alkoi vauhdikkaasti ja ensimmäinen maali näki päivänvalon jo 54 sekunnin pelin jälkeen. Eero Somervuori karvasi kiekon puolustussiniviivalla ja karkasi Petr Tenkratin kanssa ylivoimahyökkäykseen. Somervuori päätti ratkaista itse ja laukoi kiekon ranteella ohi JYPin maalilla pelanneen Sinuhe Wallinheimon. Apinat saivat kyytiä Somervuoren harteilta ja miehen tuuletuksista todella huomasi, miten iso taakka niskassa oli painanut. Eeron piina oli kestänyt hämmästyttävästi yli kaksi kuukautta, sillä edellinen liigamaali oli syntynyt 25.marraskuuta.
- Ei ollut joukkue eikä maalivahtikaan lainkaan hereillä alussa. Oman torkkumisemme piikkiin meni Kärppien avausmaali. Siinä ihan alussa oltiin kovasti jäljessä vastustajaa, Alatalo tunnusti.
Avausmaalin jälkeen Kärpillä oli pian toinenkin paikka iskeä kiekko JYPin verkkoon, mutta Wallinheimo piti pintansa.
JYP ei kauaa tyytynyt tappioasemassa olemaan, sillä Antti Aarnion jäähyn aikana jyväskyläläiset onnistuivat. Jarkko Immosen kentällinen aloitti ylivoimapelin, mutta tasoitusosuma syntyi lopulta Steve Martinsin viisikon juonimana. Martinsin ja Janne Hauhtosen näyttävä klap klap –tyylinen syöttely avasi Martinsille avopaikan keskelle maalintekosektoria ja kanadalaisen rannekuti yllätti Niklas Bäckströmin ajassa 3.44.
Välittömästi JYPin tasoituksen jälkeen olivat maaliverkot heilua jälleen, kun Kärppien Pekka Saarenheimo vapautti Viktor Ujcikin tekopaikkaan. Ujcik laukoi kuitenkin päin Wallinheimoa ja JYP säästyi nopealta kuitilta.
Seitsemän peliminuutin kohdalla nähtiin sitten avauserän viimeinen mainitsemisen arvoinen tilanne, kun JYP-vahti Wallinheimo purki kiekon maalin takana huolimattomasti Toni Sihvosen lapaan. Sihvonen toimitti kiekon maalin eteen Aarniolle, mutta nopeasti tulleessa tilanteessa Aarnio ei ehtinyt kuin sutaista maalia kohti, jonne Wallinheimo oli jo ehtinyt pelastamaan tilanteen.
Toinen erä näyttää suunnan
Kohtuullisen ensimmäisen erän jälkeen pelin tempo laski selvästi toisessa erässä ja taistelu kaukalossa suuntautui yhä enemmän ja enemmän kulmissa pyörimiseen. Varsinkin kotijoukkueen luisteluvauhti oli jäänyt pukukopin puolelle ja JYP pääsikin hienokseltaan hallitsemaan peliä.
Hieman ennen toisen erän ja koko ottelun puoliväliä Kärpät pääsi ylivoimalle, kun JYPin kohuhyökkääjä Jody Shelley taklasi Janne Niinimaata poikittaisella mailalla selkään keskialueen tuntumassa. Kärpät ei kuitenkaan juuri päässyt ylivoimakuvioitaan hiomaan, sillä Pekka Saarenheimo otti turhan koukkausjäähyn hyökkäyspäässä ja miehitys kentällä tasoittui.
JYPillä oli toisen erän puolivälin jälkeen tilaisuus lähteä viemään ottelua. Kärppälauman luistimista ei tahtonut millään löytyvän tarpeeksi virtaa ja JYP pääsi pariin otteeseen pyörittämään pidemmän tovin oululaisten päädyssä. Paras paikka avautui Ossi Louhivaaralle, joka unohtui täysin vapaaksi maalin edustalle. Kärppien maalilla Niklas Bäckström piti kuitenkin isäntiä pystyssä.
- Vastahyökkäyksistä päästiin hyviinkin paikkoihin, mutta ei saatu kiekkoa maaliin. Kyllä tälläisissä peleissä pitää noista paikoista pystyä maali tekemään. Tänään ei kuitenkaan siihen pystytty, Matti Alatalo manasi.
Ajassa 36.01 JYPin Miika Huczkowski komennettiin estämisestä jäähyaitioon ja tämä rangaistus oli lopulta jyväskyläläisille kallis. Huckowski ehti nimittäin juuri hypätä aitiosta takaisin jäälle, kun valot jo vilkkuivat Wallinheimon selän takana. Ottelun voitto-osuma syntyi, kun Jussi Jokinen syötti kiekon viivalle ja Mikko Lehtosen kuti livahti maskin takana olleen Wallinheimon haarojen välistä sisään.
Erän viimeisellä minuutilla JYPin kultakypärä Jarkko Immonen pääsi vielä yrittämään tasoitusta hyvästä paikasta, mutta laukaus kolahti Bäckströmin maskiin. Näin päätöserään lähdettiin Kärppien maalin johtoasemassa.
Kärppien johto pitää
JYP tuli toisen erän tapaan myös ottelun päätöserään pirteästi ja alkuminuuteilla sillä oli omat paikkansa hakea tasoitusta. Jaakko Uhlbäck otti kuitenkin koukkaamisesta rangaistuksen ajassa 44.54 ja tuohon jäähyyn JYPin terävin yritys lopulta tyrehtyi.
Ottelun viimeiset 15 minuuttia olivat varsin puuduttavaa peliä, jossa sekä pelaajat, että katsojat tuntuivat odottavan vain loppusummerin vingahdusta. Tämän myönsi myös Kärppien päävalmentaja Kari Jalonen.
- Hieman ehkä passivoiduttiin kolmannessa erässä ja alettiin pelaamaan kelloaikaa pois.
Viimeisellä minuutilla nähtiin sentään pienimuotoinen loppuhuipennus. Sinuhe Wallinheimo oli jo lähes siniviivan tuntumassa tulossa maaliltaan pois, kun Petr Tenkrat singahti läpiajoon. Wallinheimo ehti tolppien väliin ja torjui tilanteen. Tästä seuranneella pelikatkolla JYP-luotsi Alatalo otti aikalisän ja pian Wallinheimo lopulta pääsi vaihtoaitioon istumaan. JYP ei kuitenkaan päässyt minkäänlaiseen maalintekotilanteeseen viimeisten sekuntien yrityksessään.
JYP ei tappion myötä päässyt kohentelemaan asemiaan sarjataulukossa, vaan sen on edelleen tyytyminen 57 pisteeseen. Eroa kauhuviivan alapuolelle on kuitenkin vielä 11 pistettä. Oulussa joukkueen paras kentällinen oli tuttuun tapaan trio Jaakko Uhlbäck – Jarkko Immonen – Antti Virtanen, joka oli käytännössä ainoa, joka sai edes ajoittain tilanteen tynkää Kärppien päätyyn. Edukseen esiintyi myös puolustaja Duvie Westcott, joka muutamaan otteeseen näytti, miten taklaukset otetaan miehekkäästi vastaan. Tyytyväinen voi iltaansa olla myös kovasti mainostettu Jody Shelley, joka pelasi puhtaasti ja osoitti olevansa vahvistus joukkueelleen. Varsinkin maalineduskahinoissa Shelley tulee olemaan kovaa valuuttaa jyväskyläläisten ratkaisupeleissä.
Huonoja uutisia JYP-leiriin tuli parin loukkaantumisen muodossa, sillä puolustaja Ilkka Vaarasuo(pohjeluu) ja hyökkääjä Tuomas Mikkonen(selkä) joutuivat jättämään pelin kesken.
Kärpille pian edessä oleva maaottelutauko tulee todella hyvään paikkaan. Oululaisryhmä esiintyi Pietarin ECC-turnauksessa loistavasti, mutta paluu liigajäille on ollut varsin kivikkoinen. Viidestä ottelusta turnauksen jälkeen on tarttunut mukaan kolme voittoa, mutta tämän hetkisessä pelissä ei juuri hurraamista ole. Varsinkin maalinteko tuntuu olevan joukkueelle tällä hetkellä äärettömän tuskallista, sillä viimeisissä neljässä ottelussa vastustajan verkko on heilunut yhteensä vain viisi kertaa. Väsymys tuntuu painavan, vaikka Kari Jalonen ei tätä allekirjoitakaan.
- Ei me varmaan sen väsyneempiä olla kuin muutkaan. Ehkä enemmän henkisellä puolella sitä voi olla, sillä Pietarin turnaus vei paljon energiaa, Jalonen kommentoi.
JYPiä vastaan Kärppien pirtein kokonaisuus oli neloskentällinen, jossa Toni Sihvosen rinnalla viilettivät Antti Aarnio ja Mika Pyörälä. Jalonen antoi ymmärtää, että ketjukoostumuksiin on tulossa muutoksia.
- Erilaisia kokoonpanoja tullaan kokeilemaan kevään aikana – ehkä jo Tampereella.
Kärppien urakka jatkuu ennen maaottelutaukoa vielä kahdella ottelulla. Torstaina joukkue kohtaa siis Tampereella Tapparan ja sunnuntain kärkikamppailussa Raksilaan saapuu Jokerit.
JYP kohtaa vielä ennen taukoa vieraissa Bluesin sekä kotijäällä Ässät.