Kärpät lukotti raumalaiset

LIIGA / Raportti
Oulun Kärpät kohtasi loppiaisen lätkinnässä vierailijat Raumalta. Kotijoukkue pystyi nousemaan surkean Ässä-ottelun jälkeen loistavaan 5-0 voittoon Lukosta. Kärppien oman pään uhrautuminen oli joukkueen parasta antia tällä kaudella.

Ottelun lähtökohdat olivat mielenkiintoiset. Toisella oli allaan yksi kauden surkeimmista esityksistä ja toinen ei ollut voittanut Raksilassa sitten vuoden 1991 liigakarsintojen.
Kärppien kokoonpanosta oli poissa joukkueen kapteeni Sakari Palsola, joka kärsi flunssan kourissa kotisohvalla.

Tarkkaa peliä

Jo alussa näki, mitä oli luvassa. Molemmat joukkueet keskittyivät puhtaasti puolustamiseen, eikä kumpikaan joukkue päässyt todellisille maalipaikoille.

- Kaksi erää puolustimmekin hyvin, Lukon valmentaja Jukka Rautakorpi totesi.

Illan avausmaali nähtiin seitsemän minuutin kohdalla, kun Kärppien neljäs kentällinen onnistui. Henrik Juntusen diesilimäinen hyökkäyksen käynnistys vie kiekon maaliin, kun Juha-Pekka Haataja toimitti Pekka Saarenheimon laukauksen reboundin Lukon maalissa pelanneen Petri Vehasen taakse.

Erän puolivälissä ottelun alussa palkittu raahelainen Jyri Junnila kahvitti koko Lukko-kentällisen. Kuukauden maali jäi kuitenkin tekemättä. Junnila pelasikin hienot MM-kisat leijonanuorten miehistössä.

Lukkokin sai kiekon maaliin, kun ensimmäisen erän jälkeen viltitetty Jussi Jokinen kampitti Sami Torkin jäihin. Quinn Hancock nakkasi kiekon yläpesään, mutta sitä ennen veto oli osunut Niklas Bäckströmiä puhelimeen. Peli oli vihelletty jo poikki ennen maalia. Tämän lähemmäksi Lukko ei koko ottelussa enää päässytkään.

Silmiin pistävää oli myös Lukon kanukkihyökkääjä Jeff Ulmerin kuumeneminen. Mies oli läpi ottelun alituiseen räpättämässä niin vastustajille kuin tuomareille.

Kärpät kasvattaa johtoaan

Toinen erä ei kauaa ehtinyt vanhentua, kun Kärppien Petr Tenkrat teki todella tyylikkään maalin. Tenkrat spurttasi omalta alueelta laitaa pitkiin karkuun ja jätti Lukko-konkari Erik Hämäläisen kuin ”sen” mättäälle.

Ensimmäisessä erässä vilttiin pistetyn Jussi Jokisen tilalle tullut Juha Silvander esitti ketjussaan todella pirteitä otteita. Lieversin johtama trio onkin ollut pitkään varsin saamaton.

- Jokinen ei mahtunut tänään kokoonpanoon. Kilpailu pelipaikoista kiristyy, Kärppien valmentaja Kari Heikkilä muotoili.

Kärppien kolmas maali oli Kimmo Lotvosen käsialaa. Erän puolivälissä Lukon Mikko Purontakanen joutui jäähyaitioon. Hallissa leijuikin se legendaarinen maalin maku, kun Kärppien ylivoima jyrähti käyntiin. Kiekko toimitettiin sähäkästi viivaan Lotvoselle, joka pisti urun auki – kiekko ylämummoon.

Lukko sai maalin jälkeen näennäisen kiekonhallinnan. Se pääsi peliin mukaan etenkin Kärppien kahden jäähyn vuoksi, mutta kotijoukkueen loistava alivoimapeli oli tänään rautaa. Vierailijoilta puuttui se kaivattu terävyys, jota näissä peleissä tarvitaan.

Erän lopussa Lukon Erik Hämäläinen sai vielä kahden minuutin rangaistuksen, kun hetki sitten jäähyllä ollut Janne Pesonen ”kuittasi” oman virheensä. Ei kait Eepi ole hidastunut vuosien vieriessä?

Nikke nollaa

Kolmannessa erässä parrasvaloihin nousi viime ottelussa alle tasonsa pelannut Niklas Bäckström. Mies palasi tasolleen ja otteet olivat sen mukaiset.

- Pidetään nolla pojat, kaikuivat Bäckströmin huudot.

Kuvakooste

Katso lisää kuvia..[Kuvat]

Myös viimeisen erän alkuun Kärpät pääsi kaunistelemaan lukemia. Neljännen maalin teki jälleen Petr Tenkrat, joka sai kiekon maalin eteen Brad Smythin lavasta. Maali kuvasti hieman Lukon herpaantunutta otetta – sen verran vapaasti Tenkrat pääsi maalinsa tuikkaamaan.

Kärppien liike oli koko ottelun kauttaaltaan hyvää ja etenkin puolustuspään pariskunta Lotvonen-Stepanek hoiteli hommansa tyylikkäästi. Kokonaisuutena näyttikin, että kotijoukkueelta ottelu oli back to basics –matsi, jossa joukkue keskittyi oman alueen tarkkaan vartiointiin.

Ottelun viimeisen maalin pääsi viimeistelemään jälleen vapaasti, läpi ottelun innokkaasti pelannut Junnila. Ari Vallin toimitti kiekon viivasta maalille, jonka Junnila ohjasi täysin esteettömästi maaliin. Tämä ei Lukon valmentaja Rautakorpea tyydyttänyt.

- Neljäs ja viides maali olivat uskomattomia joukkueelta. Tällaisia maaleja ei saisi ammattilaisjoukkueelle tehdä. Päästimme vastustajat näissä maaleissa lepsusti maalintekotilanteisiin, Rautakorpi kritisoi.

- Hieno revanssi lauantain jälkeen! Saimme korjattua peliämme, puolustimme hyvin ja pelasimme viisaasti. Nollapeli Lukkoa vastaan nostaa myös voiton arvoa, sillä joukkueen hyökkäyskalusto on hyvää tasoa, Heikkilä hymyili.

Lehdistötilaisuudesta myöhästynyt Rautakorpi korosti myös joukkueiden puolustuspeliä.
Rautakorpi viihtyikin kopissa kauan tehden, omien sanojensa mukaan, ”töitä joukkueen kanssa”.

– Tämä oli osoitus siitä, kuinka iso merkitys puolustamisella on. Joukkueiden välillä olikin iso ero, sillä Kärpät laittoi kroppaa paremmin likoon. Opettava peli meille kaiken kaikkiaan.

» Lähetä palautetta toimitukselle