Vierasjoukkue SaiPa vaikutti karkaavan omille teilleen heti ottelun alussa, mutta lappeenrantalaiset eivät kyenneet kahden salamamaalin jälkeen hyödyntämään paikkojaan, vaan ilman Tuomas Kiiskistä kamppailuun lähtenyt KalPa punnersi tasoihin. Kotijoukkue sinnitteli pitkään kiinni jopa täydessä pistepotissa Toni Hyvärisen tahtomaalilla, mutta vieraat veivät pelin jatkoajalle ja aina voittomaalikilpailuun saakka.
Kotijoukkueen sankariksi nousi tällä kertaa kesken kauden Kuopioon saapunut Jussi Pesonen, joka upotti voittomaalikilpailussa kiekon kahdesti ohi mainiosti pelanneen SaiPa-vahti Jere Myllyniemen.
Ottelu ei noussut kovin korkeatasoiseksi. Kumpikin joukkue ansioitui harhasyötöissä ja helpoissa kiekonmenetyksissä, jotka johtivat myös useisiin maaleihin. SaiPan valmentaja Ari-Pekka Selin purnasi myös kotijoukkueen kahta ensimmäistä maalia, jotka vaikuttivat paitsioilta. Otteluvalvoja Rauno Piiroinen ei tyrmännyt väittämää.
– En millään viitsisi tällaisessa tilanteessa aina antaa palautetta tuomareista, mutta niitä maaleja edelsi paitsio. Toki tämä oli sikäli tasapuolista, että virheet tulivat kummallekin linjatuomarille, täräytti Selin.
– Täytyy tunnustaa, että saattoivat olla paitsioita. Aika tiukkoja paikkoja kyllä olivat, tyytyi Piiroinen kommentoimaan.
KalPan päävalmentaja Pekka Virta oli luonnollisesti tyytyväinen pisteisiin, mutta ei ollut alkuunkaan tyytyväinen joukkueen valmiustilaan otteluun lähdettäessä. Tiistainen IFK-voitto oli ilmeisesti ollut liian makea joillekin pelaajille.
– Pitäisi varmaan olla diplomaattinen. Voitimme, ja se on hieno asia varsinkin kotona. Putki jatkoajalla ja rankkareissa säilyi. Jäi kuitenkin vaivaamaan, että mentaalivalmentamisen puolella turun ja savon murre ei tunnu kohtaavan tavallisessa keskustelussa, Virta pohti.
![](http://kuvapankki.jatkoaika.com/g2/d/226821-1/kal-sai301210-0012.jpg)
Sputnik oli karata liian kauaksi
SaiPa löi alkuun armotta löylyä hyödyntäen kotijoukkueen virheet. Erinomaisen ottelun tahkonnut Ville Koho purjehti avausmaalin tekoon ohitettuaan helposti Tommi Miettisen. Lisää ropisi heti seuraavassa vaihdossa. KalPan Janne Laakkonen menetti kiekon hyökkäyssinisellä yritettyään älytöntä bulgarialaista rystysyöttöä ja Tyler Redenbach poimi kiekon haltuunsa. Kanukki polkaisi helposti läpi ja ampui kiekon yläpesään.
– Jokainen voi analysoida ne ensimmäiset maalit. Nimiä ei tarvitse minun erikseen mainita, Virta murahteli viitaten hyökkääjien virheisiin.
– Lentävä lähtö ja todella hieno aloitus. Joukkue oli erinomaisessa iskussa. Meillä ei ole helppoja pelejä takana, joten haluan kiittää siitä pelaajia että kykenimme moiseen alkuun, Selin kertoi alkuhetkistä.
Virta otti aikalisän toisen maalin jälkeen, mutta tämäkään ei vielä herättänyt kotijoukkuetta. Petri Koskinen ampui kiekon tolppaan ja Jarno Koskiranta sai seuraavassa vaihdossa lusikoida kahdesti maalin edessä vapaana. Molemmat tilanteet saivat alkunsa puolustajien nukahduksista.
Kotijoukkue kampesi peliin mukaan erän puolivälin jälkeen. Sakari Salminen kavensi lukemat Mikko Pukan jäähyn umpeuduttua. Tasoitus syntyi pari minuuttia myöhemmin, kun Jyri Junnila sai veivata rauhassa maalin edessä kiekon ohi Jere Myllyniemen rokottaen samalla alkukauden seuraansa.
Toisen erän alku meni SaiPan merkeissä. Tämän jälkeen peli aaltoili päästä päähän. Lähimpänä maalia oli KalPan Tapio Laakso, joka ampui kiekon ylärimaan. Rima kolahti heti kolmannenkin erän alussa, kun Jaakko Rissanen nosti lähietäisyydeltä poikkipuuhun.
Avopaikkoja puolin ja toisin, lopulta Pesonen ratkaisi
KalPa näytti nousevan voittoon jo varsinaisella peliajalla pirteän ottelun pelanneen Hyvärisen maalilla. Hyökkääjä ampui kiekon tulisesti yläpesään kuitattuaan laatan itselleen hetkeä aiemmin Anssi Löfmanin kiekonmenetyksestä. Joni Tuominen tasoitti ottelun kuitenkin vielä Janne Jalasvaaran jäähyn aikana. Tasoituksen jälkeen Jesse Mankinen oli tehdä voittomaalin, mutta ei saanut avopaikasta kiekkoa maaliin.
![](http://kuvapankki.jatkoaika.com/g2/d/226857-1/kal-sai301210-0185.jpg)
Jatkoajan aikana KalPa onnistui tuhrimaan melkoisen määrän avopaikkoja. Richard Lintnerin jäähyn aikanakaan kiekkoa ei saatu maaliin, vaan tilanteita hukattiin huonojen syöttöjen ansiosta. Vetopaikalla olleet miehet olivat liian pienissä kulmissa, eikä laukauksia lähtenyt optimaalisista paikoista.
Voittomaalikilpailun sankari Pesonen upotti vetonsa ylä- ja alanurkkiin. SaiPalta epäonnistui ratkaisevassa paikassa Lintner, joka kuitenkin ensimmäisellä yrittämällään sivalsi kiekon tylysti maaliin.
– KalPa pyöritti voimakkaasti ja jatkoaika selvittiinkin tuurilla ja Myllyniemen torjunnoilla. Hän oli todella hyvä ja varma. Saimme kuitenkin pisteen ja sekin on pieni asia eteenpäin, kiitteli Selin maalivahtiaan.
– Värikäs ilta kaiken kaikkiaan. Omassa päässä riitti vaarallisia tilanteita, mutta loppu hyvin, kaikki hyvin. Tässä nähtiin, mikä oli kärkipelaajien puuttumisen merkitys. Näin se vaan pienillä seuroilla menee. Tänään jäällä oli tasapäiset joukkueet ja tasainen peli, tuumasi Virta.