JYPin voittoputki on kääntymässä tappiolliseksi

LIIGA / Raportti
Järvenpää oli JYPiä vastaan hyvässä viressä.
Kuva © Mikko Lieri www.lieri.eu
Pudotuspelipaikasta taisteleva KooKoo yllätti kotiyleisönsä edessä kärkijoukkue JYPin. Voiton takuumiehet olivat ykkösmaalivahti Juha Järvenpää ja voittomaalin iskenyt hyökkääjä Mikko Virtanen.

JYP aloitti ottelun todella räväkästi ja ajoi KooKoon vahvasti alakynteen. Tasoeroa kuvaa hyvin laukaisutilasto Liigan ensimmäisen mainoskatkon jälkeen. KooKoo ei ollut laukonut kertaakaan, kun taas JYP oli laukonut peräti 18 kertaa. JYP myös aloitti ansaitusti maalinteon Mikko Kaltevan maalilla.

− Ensimmäinen erä hyvää kiekkoa, sellaista mitä pystymme parhaimmillaan esittämään. Saimme paljon laukauksia ja pelin hallintaa. Toiseen erään vastustaja nosti pelaamistaan emmekä päässeet enää samaan rytmiin. Tuli huolimattomuusvirhe ja ylivoimamaali, kommentoi JYP-valmentaja Marko Virtanen

Toiseen erään KooKoo heräsi ja tasoitti pelin Josh Greenin osumalla. KooKoolle tarjottiin lisäosumaa Jani Tuppuraisen otettua jäähyn vajaa minuutti myöhemmin. Kotijoukkue onnistui kuitenkin vasta erän loppupuolella.

− Vajaalla miehistöllä jouduimme pelaamaan. Pelaavassa kokoonpanossakin oli vaivoja. Aluksi oli vaikeuksia, mutta toisessa erässä pelasi tunnistettava KooKoo, kouvolalaisten valmentaja Petri Mattila.

Pitkään kotijoukkue ei pystynyt johtoaan säilyttämään, kun hyvässä vireessä ollut jyväskyläläiskeskushyökkääjä Anssi Löfman tasoitti ottelun komean kuvion päätteeksi.

Kolmas erä ja jatkoaika eivät tuonut otteluun ratkaisua, vaan voittaja jouduttiin hakemaan voittomaalikilpailusta. 12 yrityksestä peräti seitsemän päätyi maaliin, mutta ratkaisevan osuman iski KooKoon Mikko Virtanen, joka osui paitsi kolmesti voittomaalikilpailussa sekä kerran varsinaisella peliajalla.

− Toisen erän jälkeen oli taistelua loppuun asti. Sielun ja ruumiin voitto tänään oli. Tyylipisteitä ei meille jaettu. Virtasen Mikko teki meille neljä maalia tänään, mikä on KooKoon kannalta tosi tärkeätä, Mattila suitsutti joukkueensa onnistujia.

JYP putosi runkosarjassa neljänneksi Tapparan voitettua oman ottelunsa. KooKoo on sijalla 12 kahden pisteen päässä pudotuspelipaikasta.

JYP kohtaa seuraavaksi SaiPan lauantaina, jolloin KooKoo taas matkustaa Tapparan vieraaksi Tampereelle.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo