Isäntäjoukkue KooKoo on jatkanut vaihtelevia otteitaan ja viidestä viimeisestä ottelustaan se on voittanut kaksi.
Viime lauantaina kouvolalaiset kohtasivat kotonaan Pelicansin. KooKoo oli pitkään kiinni kolmen pisteen voitossa Juha-Pekka Haatajan ylivoimamaalilla, mutta vain 20 sekuntia ennen varsinaisen peliajan päätöstä Sebastian Repo toi vierailijat tasoihin.Kouvolalaisten kolmen pisteen voitto jäi haaveeksi, mutta voittomaalikilpailussa onnistuneet Haataja ja Ryan O`Connor nappasivat kaksi pistettä lukemin 2-1.
Loistavan kauden pelannut JYP on hävinnyt viime aikoina tärkeitä otteluita. Ensin jyväskyläläiset hävisivät kahdesti sarjajohtaja HIFK:lle, minkä jälkeen joukkue nappasi nihkeän jatkoaikavoiton Bluesista. Viime lauantaina JYP sai katsella kotonaan vierestä, kun Jesse Puljujärven ja Sebastian Ahon johdolla kolme pistettä matkasivat Ouluun lukemin 2-5.
KooKoo ja JYP ovat kohdanneet tällä kaudella kolme kertaa. KooKoon tämän kauden otteluista peräti 19 on mennyt jatkoajalle, mikä on eniten koko Liigassa. JYPillä tasureita on puolestaan kahdeksan, mikä on vähiten koko sarjassa. Kyseisten joukkueiden kohtaamisisssa on kuitenkin joka kerta 60 minuuttia riittänyt.
Ensin molemmat ottivat kotonaan 3-0 voitot. Viimeisessäkin kohtaamisessa tammikuussa nähtiin Jyväskylässä kotivoitto, kun JYP voitti lukemin 5-2. Ottelun hahmo oli puolustaja Valtteri Kemiläinen, joka saalisti tehot 1+2.
Tiukka taisto pudotuspelipaikoista
KooKoo on pelannut sarjanousijana hienon kauden, vaikka moni oli ennakkoon valmis laittamaan joukkueen sarjan hännille. Kouvolalaiset kuitenkin taistelevat tiukasti pudotuspelipaikasta. Sinne pääseminen vaatii kuitenkin, että joukkue pystyy ottamaan kolmen pisteen voittoja useimmista jäljellä olevista otteluista.
JYPille odotettiin haastavaa kautta, sillä tähtisentteri Eric Perriniä ei paikattu yhtä nimekkäillä pelaajilla. Kausi on mennyt kuitenkin loistavasti, ja JYP nousi taistelemaan jopa runkosarjan voitosta.
Viimeisimmät tappiot päävastustajille aiheuttivat sen, että runkosarjan lopun tavoitteeksi jäänee kotikenttäedun säilyttäminen ainakin pudotuspelien alussa, mikä vaatii sijoittumista sarjataulukossa neljän parhaan joukkoon.
KooKoon pitää keskiviikkona saada tehtyä ottelun avausmaali ja pidettyä pää kylmänä johtaessaan ottelua. Silloin on mahdollista, että joukkueiden kohtaamisessa nähdään jälleen kotivoitto.
JYPillä on kuitenkin kova halu palata kolmen pisteen voittojen makuun. Vierailijoilla onkin ratkaisijoita laajalla rintamalla, sillä tehoja on syntynyt myös puolustuksessa.