Tunnelmaa ja meteliä Rauman jääkiekkopyhätössä oli pelin alusta asti enemmän kuin kertaakaan tällä kaudella. Katsojia rapiat 5000, joista useampi sata todella äänekästä ja fanaattista Ilves-fania.
Ensimmäinen erä antoi viitteitä tulevasta
Ottelun ensiminuuteista lähtien kentällä nähtiin vauhdikasta peliä, taklauksia ja pari hyvää maalintekopaikkaa. Niistä vastasi lähinnä Lukko. Lukon maalikarkelot alkoivat ajassa 8.45. Päällikkö Saarela riisti kiekon Ilves-maalin takana, nousi maalin kulmalle ja ampui maalivahti Pitkämäen polvisuojuksiin. Irtokiekon hoksasi Markku Tähtinen, joka pääsi survaisemaan pikkumustan verkkoon.
Lukon tiivis puolustussumppu oli koko ottelun ajan todella toimiva. Erän puolivälissä Jaakko Harikkalan jäähyn aikana Ilves ei saanut käytännössä yhtään kunnon vetoa kohti Petri Vehasen maalia. Koko erässä torjuntoja Vehaselle kertyikin vain kolme. Seuraavaksi jäähylle passitettiin Mika Niemi Ilveksestä. Lukon ylivoima puolestaan osoitti toimivuutensa. Jeff Ulmerilla oli jo hyvä paikka viedä Lukko 2-0 johtoon, mutta kotiyleisöä huudatti jälleen parivaljakko Tähtinen - Saarela. Janne Niskala pohjusti tilanteen, antamalla kiekon Tähtiselle. Tähtisen nappisyöttö tuli Saarelalle B-pisteiden väliin, josta laitilalaisen lämäri lähti valtavalla voimalla. Pitkämäki oli täysin voimaton tilanteessa.
Erän lopussa Ilves sai hieman painetta Lukon päätyyn, mutta vain hetkeksi. Painostus tyrehtyi puoli minuuttia ennen taukovihellystä, kun Ilveksen latvialaispuolustaja Kaspars Astashenko otti jäähyn kampituksesta. Kuulutus kertoi erän torjunnat: Pitkämäki 18, Vehanen 3. Noista lukemista selviää hyvin pitkälti kupletin juoni. Lukko oli siis antanut myrskyvaroituksen ja samaa rajuilmaa oli luvassa toisessakin erässä.
Lukko karkaa tavoittamattomiin
Avauserän lopulla alkanutta Astashenkon jäähyä oli jäljellä vain seitsemän sekuntia kun Äijänsuo repesi jälleen huutomyrskyyn. Lukon STT-ketjun kolmas lenkki Sami Torkki oli ollut ottelussa tähän asti vielä tehopisteittä, mutta ajassa 21.51 osui. Ylivoimakuvio sai hyvää tulitukea siniviivalta Toni Porkan toimesta. Sitten Saarelan tykki moukaroi pari kertaa Pitkämäen patjoja, kunnes Torkki pääsi läheltä lyömään kiekon reppuun.
Maalin jälkeen toisen erän puoliväliin saakka peli eteni melko tasaisesti ja vauhdikkaasti päädystä toiseen. Tovi pelattiin tasavajaalla Lukon Harikkalan ja Ilveksen Rönnbergin istuessa rangaistujen penkillä. Päätuomari Aleksi Rantala antoi silti joukkueiden pelata fyysistä peliä, eikä varsinaista jäähysumaa tullut missään vaiheessa. Lisää tuskaa Ilves-leiriin tuli heti ottelun puolivälin jälkeen. Kesken vieraiden painostuksen, irtokiekko pomppi yllättävästi keskiympyrään. Torkki ryntäsi kiekon perään ja pääsi läpiajoon, mutta Pitkämäki peitti vielä tämän yrityksen. Takaa luisteli kuitenkin Janne Niskala, joka pääsi nostamaan torjunnasta tulleen kiekon ylös maalin sisään.
Lisää lunta Ilveksen tupaan tuli reilut kaksi ja puoli minuuttia edellisestä. Tämäkin maali syntyi läpiajon seurauksena. Ilveksen painostaessa Lukon Teemu Normio kompuroi omalla puolustusalueella. Mutta kaaduttuaankin hän pääsi tuuppaamaan kiekon Pasi Saarelalle, joka karkasi yksin kohti Pitkämäkeä. Veto näytti ensin osuvan ylärimaan josta se maalivahdin suojusten kautta meni maaliin. Normion lisäksi syöttöpisteen sai Antti Bruun. Tämä maali oli liikaa Ilves-luotsi Vaclav Sykoralle, joka tässä vaiheessa otti joukkueelleen aikalisän ja vaihtoi maalivahtia. Pitkämäen tilalle luisteli nuori Tuomas Nissinen.
Lukon maalilla Petri Vehanen oli koko ottelun varmaotteinen, pysäyttäen pari puolittaista läpiajoakin toisen erän loppupuolella. Vehasen nolla kuitenkin särkyi ajassa 37.18. Normion jäähyn aikana Ilveksen ylivoima pääsi jauhamaan hyvin. Kiekko putosi Vehasen torjunnasta Raimo Helmisen eteen muutaman sentin päähän maalista. Näin Raipella oli helppo työ siirtää pikkumusta maaliviivan yli.
Hämäläinen lyö loppulukemat
Kolmas erä oli lähinnä muodollisuus, vaikka joku kotiyleisöstä muistuttikin, että 5-1 johdosta on Suomessa isompiakin pelejä hävitty.. Mielessä kävi myös viime kevättalven Ilves-vierailu Raumalla, jolloin Lehkosen Lukko tyri kahden erän jälkeisen 4-1 johtonsa lopulta 4-4 lukemiin ja jatkoajalle. Nyt nuo kauhukuvat eivät raumalaisille sentään toteutuneet.
Ilveksen Shayne Toporowski otti erän alkuun kampitusjäähyn, mutta nyt Lukon ylivoima oli ponnetonta. Ilveksen alivoima puolestaan toimi hyvin. Erän puoliväliä kohti mentäessä koitti pelissä pieni suvantovaihe. Pari potentiaalista maalipaikkaa toki sommiteltiin molemmissa päissä, mutta maalivahdit olivat hereillä.
Erän puolivälin jälkeen alkoi taas tapahtua. Ilveksen Antti Miettinen otti ryntäyksestä jäähyn. Maalintekijä Helminen kommentoi tilannetta päätuomari Rantalalle huonoin sanavalinnoin. Tuloksena 10 minuutin käytösrangaistus. Näin maestro itse joutui katselemaan pelin loppuun jäähypenkiltä. Vierasjoukkueen jäähyaitoissa väkiluku kasvoi, kun Toporowski liittyi joukkoon estämisen seurauksena. Lukko ei jättänyt kahden miehen ylivoimaa hyödyntämättä. Quinn Hancock ja Pasi Saarela rakensivat paikan kapteeni Erik Hämäläiselle. Eepin laukaus kuului napsahtavan Ilves-pelaajan mailaan ja meni siitä maaliin.
Erän lopussa Lukon Mika Viinasen jäähy oli enää kosmetiikkaa. Ilves oli kohtaloonsa alistunut eikä maaleja enää nähty. Ottelu päättyi kotiyleisön villiin riehaan ja huuto oli sen mukainen. Plussaa Ilves-faneille siitä, että jaksoivat kannustaa omiaan vielä silloinkin, kun peli oli jo täysin menetetty.
Sykora ei selitellyt
Ilveksen valmentaja Vaclav Sykora kommetoi ottelua englanniksi, josta seuraavassa lyhyt tiivistelmä:
-Vaikea löytää sanoja tällaisen pelin jälkeen. Tämän pelin alku oli hieman parempi kuin viimeksi täällä Lukkoa vastaan. Silloin Lukko johti jo 40 sekunnin jälkeen 1-0. Tiesimme kyllä että Lukko tulee kotonaan kovaa. Yritimme pelata yksinkertaista peliä omassa päässä, mutta sitten teimme muutaman virheen. Lukon avausmaali tuli tällaisesta kiekonmenetyksestä juuri omalla alueellamme.
-Lukon kolmas maali harmittaa myös, koska olimme jo lähes tappaneet alivoiman. Maalin jälkeen aloimme hyökätä liian innokkaasti ja unohdimme puolustuksen. Lukko sai siten kaksi maalia läpiajoista. Tämän jälkeen peli oli käytännössä jo ohi.
-Onnittelut Lukolle. Heillä oli hyvä alku otteluun ja he ansaitsivat voiton. Haluan kiittää myös fanejamme, koska he kannustivat meitä koko pelin ajan loppuun asti, päätti Sykora kommenttinsa.
Lukon piiskuri Jukka Rautakorpi oli tottakai tyytyväinen:
-Ensimmäinen erä ja toisen alku oli meiltä erittäin hyvää. Ilveksellä ei ollut yhtään maalipaikkaa ja meillä taas enemmän kuin kahteen osumaan. Pelimme oli alussa hyvin tasapainoista ja silti aggressiivista. Tämän ansiosta päästiin ottelussa edelle ja johtoon.
-3-0 jälkeen ei oltu parhaimmillamme. Kuitenkin saatiin kaksi läpiajomaalia, osin onnekaitakin. Ja kovalla prosentilla saatiin kiekkoja maaliin. Kolmas erä pyrittiin pelaamaan tarpeeksi yksinkertaisesti, vaikka Ilveskään ei enää innostunut taistelemaan.
-Tämä oli viikon kolmas ottelu, mutta tiiviistä pelitahdista ja kuormituksesta huolimatta olen tyytyväinen starttiin jonka tänään saimme. Maalivahtiosasto oli myös pelin yksi avainasioista. Vehanen oli hyvä, totesi Rautakorpi.
Lukko jyräsi jälleen tasaisella rintamalla. Erikoismaininnan toki ansaitsee STT eli Saarela - Tähtinen - Torkki. Joskus varjojen mailla vaeltava Saarela oli tänään kentän ehdoton kunkku.
Ilves pysyi Lukon luisteluvauhdissa mukana, mutta maalintekopaikoille ei vierailijaa juuri päästetty. Ilveksen vaarallisimmat paikat loi Vesa Viitakoski. Raimo Helminen on edelleen pätevä pelimies, mutta käytösrangaistus lopussa himmensi Raipen iltaa.