Odotukset Lukon ja KalPan taistelulle olivat varsin selkeät. Vierasjoukkue pyrkii luistelemaan paljon ja Lukko kotijoukkueena taas haluaa mennä kärsivällisesti vaihdosta toiseen.
Tämä toteutuikin puoliksi, kun vierasjoukkue pystyi pelaamaan omaan pelitapaansa nojaten. Lukko sen sijaan joutui päätuomarikaksikon hampaisiin ja sai ottelussa seitsemän kaksiminuuttista jäähyä. Aineksia kun oli korkeintaan kahteen jäähyyn.
Ottelun ratkaisu venyi aina jatkoajalle asti, kiitos hyvin torjunneiden maalivahtien. Lukon kolmas ylivoima oli liikaa vieraille, ja kotijoukkueelle näin yksi lisäpiste.
− Kiihkeä kiekkoilta nähtiin. Lukko oli varsin raikas ottelun alussa ja maalien edessä. Harmittava paikkausjäähy jatkoajalla, joka sitten ratkaisi voittajan. Täytyy kyllä sanoa, ettei kiekko meille tällä hetkellä edes pompi, vierasjoukkueen päävalmentaja Pekka Virta mietiskeli taistelun tauottua.
− Lähtökohta peliin oli selkeä. KalPa oli päästänyt vähiten maaleja ja pelaa muutenkin erilaista kiekkoa muihin joukkueisiin verrattuna. Odotettavissa oli vähämaalinen kamppailu. Meiltä kysyttiin kärsivällisyyttä ja jänteen kestävyyttä. Onneksi kestettiin ja ansaittiin voitto, kotijoukkueen valmentaja Juha Vuori puki sanoiksi illan koitosta.
Maaliton avauserä tarjosi molemmille joukkueille tukun loistavia tekopaikkoja, mutta niin Eero Kilpeläinen kuin Ryan Zapolskikin olivat hyvin valmistautuneet torjuntatöihinsä.
Toinen erä jatkoi ensimmäisen sarjaa, ja tilanteet vaihtelivat päästä päähän. Epäonnisin pelaaja oli vieraiden Jesse Mankinen, joka sai kiekon tolppaan kahteen kertaan.
Erän loppuhetkillä alkoi sitten tapahtua, ja Lukon jäähysuma vihellettiin liikkeelle.
Vieraiden puolustaja Juuso Riikola oli kuitenkin epäonnekas ja kompuroi omalla sinisellään. Lukko-puolustaja Rony Ahonen haistoi hyvin syntyneen tyhjän tilan ja ottelun avausmaali oli nähnyt päivän valon. Lukon peliin kuuluvasti maali syntyi jäähyn aikana.
Jäähyjä ilman rikkeitä
Päätöserän puolivälissä KalPa pääsi jo viidennen kerran ylivoimalle, ja viimein myös Zapolskin nollapelien ennätysyritys siirtyi odottamaan myöhempiä pelipäiviä.
Lukko tappoi erässä vielä kaksi jäähyä, ja pääsi taistelemaan lisäpisteestä tasatilanteessa.
Jatkoajalla vihelletty KalPan kolmas kaksiminuuttinen oli sekin perin kevyesti vihelletty.
Lukko kuitenkin käytti saamansa mahdollisuuden ja korjasi lisäpisteen omaan pussiinsa.
− Tuomarit eivät tänään onnistuneet. Virheitä tuli varmasti puolin ja toisin, Vuori tyytyi toteamaan.
− Saatiin aika paljon ylivoimaa, ehkä hieman helpostikin, Virta myötäili virkaveljensä sanomisia.
Kotijoukkueen voittoa himmensi ykkössentteri Aaron Gagnonin poistuminen pukukopin puolelle kesken kiivaan taistelun.
− Katsotaan rauhassa. Huomenna varmaan tiedetään lisää, Vuori totesi lyhyesti.
Lukon osalta sarja jatkuu JYPin isäntänä tulevana lauantaina. KalPa kohtaa samana päivänä Kärpät kotikaukalossaan.