Ottelun ensimmäiset minuutit olivat kotijoukkueen osalta hermostunutta pelaamista. Harhasyöttöjä viljeltiin vaarallisen paljon omalla alueella ja erityisesti hyvät pudotuspelit pelannut Joonas Jalvanti tarjoili ahkerasti kiekkoa vastustajan lapaan.
Pelin hallinta siirtyi kuitenkin kotijoukkueelle, kun kaksi maalia playoffseissa Bluesin verkkoon iskenyt Max Wärn puski laidan kautta maalinedustalle. Kiekko ei ajautunut maaliin asti, mutta hetkeä myöhemmin myös Ilkka Pikkarainen pääsi testaamaan hyvää laukaustaan. Blues maaliin valittu Antti Ore oli kuitenkin varma otteissaan.
Seuraavaa tilannetta ei tarvinut odottaa kauaa. Puolustavaksi puolustajaksi profiloitunut Joonas Järvinen teki komean nousun keskialueelta ja jätti kiekon hyökkäysalueella Tero Koskirannalle. Koskiranta laukoi Järviselle ohjattavan ja kiekko pomppi Järvisen kautta hieman onnekkaasti maaliin Antti Oren jalkojen välistä.
Bluesin hyökkäyspeli jäi kovin vaatimattomaksi. Pelicans karvasi kovaa kahdella miehellä, eikä Blues päänyt hallitusti omalta alueeltaan pois. Vierasjoukkue viljeli myös pitkiä avauksia, jotka eivät kantaneet hedelmää, vaan painuivat pitkiksi.
Toisessa erässä Blueskin saa maalihanansa auki
Pelicansin lisäosuma ei ollut kaukana, kun Antti Ore pudotti kiekon ja Arttu Luttinen ryntää paikalle survoakseen limpun maaliin. Maalia ei kuitenkaan hyväksytty, sillä erotuomari Hannu Henriksson oli jo ehtinyt viheltää pelin poikki.
Joakim Erikssonille vihellettiin kahden minuutin jäähy koukkaamisesta, ja runkosarjan paras ylivoimajoukkue Pelicans pääsi pelaamaan ottelussa toisen kerran miesylivoimalla. Ylivoima ei ehtinyt kauaa pyöriä. Tero Koskirannan laukaus viuhui ohi maalin ja kiekko kimposi maalin kulmalla päivystäneelle Ryan Laschille. Jenkkilaituri jakoi kiekon maalinedustalle Joonas Järviselle, joka paukautti illan toisen maalinsa komeasti yläpesään.
Blues sai heti perää tilanteen, kun Juuso Ikonen karkasi läpiajoon. Justin Hodgman veti nuorukaiselta jalat alta ja tilanteesta tuomittiin rangaistuslaukaus. Ikosen kova vauhti ja napakka laukaus hanskapuolelta maalin kattoon olivat liikaa maalissa pelanneelle Joonas Kuuselalle.
Heti perään toisessa päässä Pelicans yritti jatkaa maalitalkoita, mutta Tommi Paakkolanvaaran laukaus kimposi tolpan kautta vaarattomana pois.
Blues todistaa sitkeytensä
Kolmannessa erässä Pelicans luopui karvauksesta ja keskittyi sumputtamaan keskialuetta. Keskialueen puolustus toimi hyvin, mutta päästessään hyökkäysalueelle Blues taisteli hurjasti ja painoi maalille.
Radek Smolenak joutui ottamaan jäähyn painettuaan Roope Talajan jään pintaan, kun espoolaismaaliruisku luisteli Joonas Kuuselalta pudonneeseen irtokiekkoon. Ylivoimalla espoolaismiehistö ei kuitenkaan saanut mitään aikaiseksi. Paras maalipaikka siunaantuikin alivoimalla Teemu Rinkiselle, joka pääsi nokikkain Antti Oren kanssa riistettyään kiekon.
Pelicans oli lähellä ratkaista pelin, kun Justin Hodgman sai mailansa väliin siniviivalaukaukseen. Ohjaus napsahti kuitenkin ylärimaan, eikä kanukkisentteri saanut sohittua seuranneesta tilanteesta kiekkoa sivuverkkoja lähemmäs maalia.
Lauri Marjamäki määräsi Antti Oren pois maaliltaan, kun peliä oli jäljellä 1:53. Blues sai aikaan hurjan taistelun viime minuuteilla ja paras tekopaikka siunaantui Teemu Ramstedille. Hän pääsi laukomaan hyvältä sektorilta, mutta laukaus viuhui ohi maalin ja Bluesin matka jatkuu pronssipeliin.
- Meiltä nousujohteinen peli. Kiekollinen varmuus oli tipotiessään, mutta tohon loppuun saatiin hyvä kiri aikaan, Bluesin valmentaja Lauri Marjamäki kommentoi ottelua.
Kehuja Marjamäeltä satoi myös vastustajalle.
- Pitää muistaa, että vuosi sitten Pelicans pelasi karsinnoissa ja nyt menee finaaliin. Paljon on tehty asioita oikein Lahdessa. Kyllähän tästä paistaa sellainen yhdessä puhaltaminen. Tätä on hieno katsoa. Opitaan menneistä ja mennään eteenpäin. Isot onnittelut Pelicansille.
- Mitali on taskussa. Se on aivan loistavaa. Kiitos Bluesille. Sarja oli pirun hyvä ja 4-1 ei ehkä kerro ihan koko totuutta. Tänäänkin oli todella tiukka taistelu, Kai Suikkanen jakoi kiitosta Bluesille.