haastattelu "Pelipaidat meinasi mennä sekaisin"
[katso] |
Ottelussa esitteltiin lahtelaisille HPK:sta siirtynyt ja loukkaantumisestaan toipunut puolustaja Aki Heino. Hämeenlinnalaislegendan debyytti Kaanipaidassa ei alkanut kovinkaan ruusuisesti, kun mies soosasi kiekon ylivoimapelissä Jukka Voutilaiselle, joka kiitti ja polki tekemään alivoimalla johtomaalin vieraille.
Pelicansillakin oli avauserässä paikkansa. Ville Hirvosen kenttä pyöritti hyvin pariin otteeseen, mutta viimeistelyssä ei ollut riittävää nälkää. Jari Kauppila tarjoili Lasse Jämsenin puolittaiseen läpiajoon, mutta viimeistely-yritys oli ponneton ja köyhä. Kerhon pelatessa ylivoimaa lahjoitti Janne Lahti kiekon suoraan Jani Keinäsen lapaan. Tässäkin läpiajossa paistoi puolinainen asenne koko touhuun. Kenties-tulevan-työnantajan maaliin ei kiekko ”jostain syystä” tietään löytänyt. HPK-vahti Joni Puurula pääsi kaiken kaikkiaan melko helpolla.
Erän lopulla HPK pääsi pelaamaan puoli minuuttia viidellä kolmea vastaan, mutta laukaukset jäivät puuttumaan.
Hetki hereillä... ja taas unta
Toisen erän HPK pääsi aloittamaan ylivoimalla. Jäähyn juuri päättyessä laukoi Vladimir Sicak viivasta tolppaan. Sillä kertaa ei uponnut, mutta sama tilanne toistui ajassa 27.58. Nyt Carl Grahn Pelicans-maalissa haroi hanskallaan tyhjää ja verkko soi. Hataraa maskiakin yritettiin maalille rakentaa, mutta silti veto olisi ollut täysin torjuttavissa.
Pelicansin ainut valonpilkahdus läpi ottelun oli Ville Hirvosen johtama kenttä, jossa laidoilla pelasivat Miikka Jäske ja Daniel Widing. Tämä kolmikko vastasi myös kavennuksesta ajassa 32.35. Jäske karvasi kiekon Widingille, joka tarjoili vetopaikan Hirvoselle. Joni Puurula ei maalille mitään voinut.
Kavennus toi hetkeksi virtaa kotijoukkueen kintereisiin ja kavennukseenkin olivat emneet olemassa. Paras paikka siunaantui Jermu Pistolle, joka päätti kuljettaa kiekon maaliin. Laukausta ei milloinkaan tullut ja se siitä.
Hetkeä myöhemmin palattiin takaisin apatiaan. Kerhon pirteimpiä hyökkääjiä läpi ottelun ollut Hannu Väisänen toi kiekon vahvasti ylös ja antoi namupassin ex-kaani Oliver Setzingerille, jolle osuma oli varmasti makea.
Diesel-kone ja vain yksi vaihde
Päätöserässä kotijoukkueen odotettiin laittavan uutta vaihdetta silmään. Valmentaja Petteri Sihvosen ryhmästä ei kuitenkaan loikkaria löytynyt ja näennäisestä Pelicans-hallinnasta huolimatta HPK ei missään vaiheessa ollut vaikeuksissa löysän kotijoukkueen kanssa.
Ainoa kenttä, joka saa osapuilleen puhtaat paperit illan esityksestä on jo aiemmin mainittu Ville Hirvosen vitja. Onnikaan ei kuitenkaan hymyillyt tänään edes töitä pyyteettä tehneille Pelikaaneille. Loppunumerot 1-4 syntyivät tyhjään maaliin.
Pari sekuntia ennen loppua Oliver Setzinger muistutti lahtelaisia syistä, jotka johtivat maiseman vaihtoon. Itävaltalainen kukkopoika nokitteli Miikka Jäskelle tuttuun tyyliinsä pelin ollessa jo käytännössä ohitse. HPK:lle onnea ja menestystä Setzingerin kanssa. Poliisikoirakoulu sijaitsee Hämeenlinnassa kuin tilauksesta.
HPK:n paras osa oli Tomas Kucharcikin johtama kakkonen, jonka laidoilla viilettivät tehokkaasti Hannu Väisänen ja Oliver Setzinger. Toni Virran huomasi kentällä ainoastaan kultaisesta kypärästään.
Pelicans-pelaajien ajatukset muualla
Valmentaja Petteri Sihvonen kertoi ottelun jälkeen, että kuluvan viikon pelaajaratkaisut ja epävarmuus ovat koko ajan havaittavissa joukkueen sisällä:
- Tämä tammikuun lopun aika näkyy levottomuutena, joka ei voi olla näkymättä myös jäällä, totesi Sihvonen apeana.
Pelicansin pelaajaliikenteen komediallinen koko kuva nähtiin tänään, kun uusi mies Aki Heino lahjoitti heti vieraille johtomaalin. Vastaavasti Pelicansista pois siirtyneet Toni Mäkiaho ja Oliver Setzinger olivat HPK:n parhaimmistoa. Aki Heinon kunniaksi on sanottava, että mies pärjäsi pitkän pelaamattomuuden jälkeen ihan kelvollisesti tuota alun kardinaalimokausta lukuun ottamatta.
Pelaajascouttauksesta vastaavalla Tommi Kerttulalla mahtaa olla raskasta. Kaikki on mennyt pieleen. Lähes kaikki. Huonosta tuurista ei kannata puhua. Jääkiekko on taitolaji - joukkueen rakentamista myöten.
Virheitä on tehty joukkueen johdossa ja rosterin rakentamisessa. Silti monen pelaajankin pitää harrastaa vakavaa itsetutkiskelua.
Kapteeni Jari Kauppila oli erityisen vaisu. Peli hidastui joka kerta, kun Kauppila sai kiekon. Myyntisuunnitelmat näkyvät luonnollisesti peliesityksissä. On uusi osoite mikä hyvänsä, selvää on, ettei tuollaisesta Jari Kauppilasta ole Pelicansille apua muutoin kuin kauppatavarana.
Jari Tervo luonnehti aikanaan iltapäivälehdessä Panu Rajalan uutta kirjaa toteamalla, että ”Rajalan teoksen vertaaminen paskaan loukkaa paskaa.” Samaa voidaan sanoa Toni Saarisen tämän kauden otteista Pelicans-paidassa. Valmentaja Petteri Sihvonen tuskin tajuaa vieläkään sitä, kuinka hän murensi omaa uskottavuuttaan valmentajana luonnehtimalla Saarista lehtihaastattelussa yhdeksi Pelicansin ”tähtipelaajista”.
HPK:ta vastaan Saarisen ajatukset taisivat jo olla keskiviikkoillassa, jolloin hänen kimppahevosensa High Tech juokseen Vermon V5-lähdössä. Toivotaan parempaa menestystä raviurheilurintamalta. Siellä menestys ei ole itsestä kiinni. Kiekkokaukalossa seisoskelu oli taas kerran kammottavaa katsottavaa.
Valmentajien kommentteja
HPK:n Jukka Jalonen oli kohteliaalla tuulella:
- Pelicans on ollut tällä kaudella meille aika vaikea vastustaja. Pari erää oltiin niskan päällä sen verran, että johtoasema ansaittiin. Erikoistilanteisiin peli tänään ratkesi. Pyrittiin pelaamaan kärsivällisesti ja maltilla. Turhia kiekonmenetyksiä tuli liikaa, mutta tällä kertaa Pelicans ei vastaiskupaikkojaan pystynyt hyödyntämään. Puurula otti muutaman tärkeän kopin.
- Maalivahtia on haettu jo pidemmän aikaa. Puurula pelaa hyvin koko ajan, mutta jos hän loukkaantuu, ei ole laittaa ketään tilalle. Pari A-junnua, jotka ei ole vielä kertaakaan olleet liigassa maalissa... kyllä me tarvittaisiin toinen kaveri tohon. Liigatason maalivahtien löytäminen tuntuu olevan erittäin vaikeata tällä hetkellä.
Pelicansin Petteri Sihvosen mielestä HPK ansaitsi voittonsa:
- Kerho pelasi tänään ärsyttävän tasapainoisesti. He on joutuneet aiemmasta poiketen tekemään töitä myös puolustuspelaamisen kanssa ja se varmasti poikii heille keväällä hyvää hedelmää.
- Tää peli ratkesi ihan puhtaasti yli- ja alivoimatilanteisiin. Me voitetiin potentiaaliset maalipaikat 13-9. Meillä olisi kuitenkin ollut normaalilla nälkäisellä pelillä tänään saumat Kerhon kaatamiseen.
- Mike Lephart sai olkapäävamman, jonka vakavuus selviää lähipäivinä, päätti Sihvonen.