Usko loppui kesken niin kentällä kuin katsomossakin

LIIGA / Raportti
Jere Myllyniemi piti joukkueensa mukana pelissä aina kolmanteen erään saakka.
Kuva ©
Ennätysputken katkaissut tappio Ilvestä vastaan oli sarjakärki Kärpille vain pieni ryppy rakkaudessa. Tiistai-iltana oululaiset ottivat jälleen yhden voiton lisää siipirikkoisen Lahden Pelicansin kustannuksella ottelun päätyttyä lukemiin 0-3.

Ensimmäiset kaksi erää olivat molempien joukkueiden kannalta lähes yhtä vaisuja kuin alle neljätuhatpäinen lahtelaisyleisö. Kolmannen erän ensimmäisellä puoliskollakaan ei vielä tapahtunut paljoa, mutta viimeisen kymmenen minuutin aikana alkoi tapahtua, kun illan pistenikkari Ben Maxwell iski Kärpät tasakentällisin johtoon.

- Alussa ei ihan lähtenyt niin kuin suunniteltiin, mutta luotiin hyvin paikkoja ja puolustettiin ihan hyvin, voittomaalin syöttänyt ja kerran tyhjiin laittanut Juhamatti Aaltonen kommentoi pelin jälkeen.

Ensimmäinen maali olisi todennäköisesti syntynyt jo muutamaa minuuttia aiemmin, kun Aaltonen ja Ivan Huml pääsivät Pelicansin hyökkäyksen katkaistuaan hieman karkuun. Yritys kuitenkin epäonnistui, kun Aaltosen syöttö venyi pitkäksi kiekoksi.

- Ajattelin, että se oli lopun alkua ja että peli oli siinä. Hävetti kyllä aika paljon, mutta onneksi saatiin sekin kuitattua, Aaltonen naureskeli.

Kotijoukkue Pelicans ei kuitenkaan tappiosta huolimatta jäänyt niin pahasti jalkoihin kuin mitä alkuperäiset asetelmat ehkä antoivat odottaa. Pitkäksi venähtänyt lista loukkaantuneita pisti lahtelaisten kokoonpanon hieman uusiksi, mikä näkyi pelin alussa tiivistä ja ennen kaikkea tervettä oululaisjoukkuetta vastaan muutamana puolustuspään virheenä.

- Kärpät on pelannut samalla porukalla varmaan kaksikymmentä peliä ja se näkyy tuossa tasapainossa, mikä joukkueella on, Pelicansin päävalmentaja Hannu Aravirta kommentoi.

Pelicansin kannalta Kärppien ensimmäisen erän kolme jäähyä olivat tärkeitä, sillä niiden aikana lahtelaiset pääsivät peliin mukaan koottuaan pakkansa alun virheiden jälkeen. Ylivoimalla lahtelaiset saivat aikaan jopa muutaman maalipaikan, mutta vireensä uudelleen löytänyt Jussi Rynnäs ja yhtenäinen kärppäpuolustus olivat tällä kertaa liikaa.

- Alun jälkeen meni sellaiset neljäkymmentä minuuttia niin, ettei meillä varsinaisesti hätää ollut, vaikka oltiin pikkuisen alakynnessä ja hieman jäljessä, Aravirta kertasi.

Tasainen peli kääntyi kuitenkin Kärppien juhlaksi viimeistään Vili Sopasen pelin viivyttämisestä saadun kaksiminuuttisen aikana, kun Mikko Lehtonen iski kiekon siniviivan tuntumasta Jere Myllyniemen selän taakse ja pelin lukemiin 0-2.

- Vähän loppui usko, kun siihen tuli se ylivoimamaali, Aravirta harmitteli.

Usko taisi loppua myös lahtelaiselta yleisöltä ja viimeiset minuutit pelattiinkin puolityhjälle hallille. Hallin vieraspäädyssä tunnelma oli kuitenkin korkealla. Paidat oli todettu turhiksi vaatekappaleiksi heti Lehtosen ylivoimamaalin jälkeen ja juhlat alkoivat viimeistään kolmannen maalin jälkeen aivan todenteolla.

Seuraavan kerran joukkueet tavoittelevat pisteitä loppuviikosta, kun Kärpät suuntaavat torstaina Hakametsään Tapparan vieraaksi. Pelicans puolestaan matkaa Jyväskylään kolmen ottelun viikon ainoaan vieraspeliin.

» Lähetä palautetta toimitukselle