Lukon Pelicans-kammo hellittämässä

LIIGA / Raportti
Viime vuosina paljon harmaita hiuksia raumalaisille aiheuttanut Pelicans alkaa olla voitettu mörkö. Kotijoukkueen hukattua ylivoimatilanteensa ensimmäisessä erässä Lukko onnistui maalinteossa Pelicansin ensimmäisen jäähyn vanhennuttua vain viisi sekuntia, eivätkä vieraat suostuneet luopumaan johdostaan missään vaiheessa.

Avausmaali oli komeaa katseltavaa. Markku Tähtinen otti 100-0-aloitusvoiton, viivalla ollut Pasi Saarela syötti taitavien kiemuroiden jälkeen Janne Niskalalle, joka täräytti suoraan syötöstä kiekon maaliin.

Suoraviivainen ratkaisu, jollaisia Pelicans olisi kaivannut. Monista aiemmista peleistä poiketen kotijoukkue sai ylivoimalla pelin painettua hyvin vastustajan päätyyn, mutta ilman laukauksia on vaikea tehdä maaleja. Toisaalta hyviä laukauksia ei saada aikaan, jos kiekon liikkuessa huonosti ei synny kunnon paikkoja.

Valmentaja Petteri Sihvonenkin tunnusti ylivoiman takkuavan.

- Jos toinen tekee yhden ylivoimamaalin ja toinen ei ja muuten peli on näin tasainen, niin 2-1 on Lukolle ansaittu voitto. Meillä ei ole oikein viivassa miestä. Aki Heinosta odotetaan pakkia siihen.

Toisellakin ylivoimallaan ensimmäisessä erässä Lukko oli lähellä maalia, kun Saarela onnistui ampumaan tulisesti suoraan hänelle vaikeahkosta syötöstä, mutta Mikko Rämö ehti laukauksen tielle.

- Tavallaan asetelmallisesti tiedettiin millaista peliä Pelicans pyrkii pelaamaan, ja he toteuttavat sitä peliä aika hyvin. He tekevät pelistä haasteellisen. Pystyttiin ensimmäinen erä pelaamaan sitä peliä vastaan joukkueena aika hyvin ja saatiin vastahyökkäyksiä ja muutama ylivoima. Eka erä oli meiltä tasapainoisin, vieraiden luotsi Jukka Rautakorpi tuumi.

Tarkkaa peliä

Ei voi sanoa, että Lukko olisi toisessa erässä vetäytynyt kuoreensa puolustamaan johtoaan, vaan vieraat pelasivat tarkasti saaden vielä hyviä vastahyökkäyksiä. Erän alkupuolella Janne Niskalan toinen one-timer –maali oli lähellä, mutta Rämö oli jälleen tarkkana.

Ottelun puolivälin tienoilla Lukolla oli jälleen loistopaikka. Markku Tähtinen meni heittämällä ohi Ossi Grönholmista mutta ajauduttuaan pieneen kulmaan yritti syöttöä, joka ei löytänyt omia. Kiekko jäi kuitenkin vieraille, ja pian Tähtisen syöttö löysi viivalta Toni Porkan, jonka laukaus kilahti sivurautaan.

Hetkeä myöhemmin Teemu Normio ajoi liian innokkaasti Pelicans-maalille kiekon ollessa jo Rämön hallussa. Radek Philipp tuli ojentamaan häntä, ja pienen nahinan jälkeen tuomari Jari Levonen löysi ansiokkaasti oikeat syylliset: Normiolle 2+2 ja Philippille kaksiminuuttinen. Pelicans ei kuitenkaan saanut ylivoimalla pyörityksestään huolimatta yhtään laukausta aikaan.

Erän loppuhetkillä Pelicansin hyökkäyksen ajauduttua ensin kulmaan kiekko saatiin lopulta pelattua Toni Kirenille, jolla oli reilusti tilaa edetä. Nuori pakki laukoi kuitenkin hieman liian aikaisin ja osoitteettomasti. Jälkitilanteesta Lukko sai jäähyn, mutta ihmeitä ei taaskaan saatu aikaan.

Virtaa löytyy hetkeksi

Ottelun kolmas erä näytti ratkeavan alkuunsa, kun Ossi Grönholmin löysän pelaamisen takia Pasi Saarela pääsi nousemaan vapaasti Pelicans-maalille iskien vieraat johtoon.

Peli jähmettyi hetkeksi päämäärättömäksi pelailuksi, mutta tovin kuluttua kotijoukkue onnistui löytämään kipinän peli-iloon, osittain Lukon tekemien virheiden ansiosta. Etenkin läpi ottelun vahvasti pelannut Pelicans-ketju Hannus-Koivunen-Jämsen sai hyvin paineen vastustajan päätyyn, mutta onnistumiset karttoivat ketjua. Eräästä pyöritystä seuranneesta vastahyökkäyksestä Toni Koivisto oli lähellä iskeä lopullisen niitin, mutta laukaus pomppasi Rämö hanskasta yli maalin.

Jälleen yhden tuhlatun ylivoiman jälkeen Pelicans onnistui kaventamaan. Jani Keinänen katkaisi Lukon huonon purun ja toimitti kiekon maalin kulmalle Jari Kauppilalle. Tämä heitti kiekon maalille Toni Saariselle, joka ei vaikeasta asennosta ehkä olisi onnistunut viimeistelemään, mutta Toni Porkka työnsi hänet kiekon mukana maaliin.

- Kolmanteen erään saatiin se toinen maali. Selkeästi siinä vaiheessa tuli vähän huolimattomuutta kiekon kanssa, lähinnä omalla alueella. Pelicans sai sitten kavennusmaalin, ja silloinhan peli on taas uusi ja dramatiikka valmis, niin että tapeltiin ihan viimeiselle sekunnille asti voitosta, Rautakorpi analysoi.

Lukon epävarmuus jatkui vielä hetken, mutta Pelicans ei onnistunut hyödyntämään paikkojaan. Viimeiset minuutit olivatkin sitten kotijoukkueelta ala-arvoinen suoritus, mihin osasyynä oli Lukon huipputarkka keskialueen puolustus. Puoli minuuttia ennen päätöstä kiekko saatiin viimein raumalaisten päätyyn, mutta laukaisupaikkoja ei onnistuttu rakentamaan.

- Hävittiin, mutta pelattiin hyvää uutta Pelicans-peliä, aika mones hyvä Pelicans-peli putkeen. Fakta on vaan se, että Lukko on kuitenkin tän sarjan vahvimpia ellei vahvin joukkue mun arvion mukaan, Petteri Sihvonen arvioi.

Sihvosen puheet hyvästä putkesta ovat hieman kyseenalaisia, sillä esimerkiksi lauantaista HPK-voittoa edeltänyt HIFK-ottelu päättyi tylysti 0-5. Toki on kuitenkin myönnettävä, että Pelicansin peli näyttää järkevämmällä kuin synkimpään aikaan marraskuun lopussa. Lisäksi yksilötasolla onnistujia löytyy.

- Kaksi erikoismainintaa: Mikko Rämö loistava maalissa, ja Jari Kauppila, tänään taistelun ja taidon ruumiillistuma. Kapteeni ei voi oikein parempaa iltapuhdetta tehdä, Sihvonen suitsutti.

Kehujen arvoinen oli myös erotuomari Levonen, joka paria pientä inhimillistä virhettä lukuun ottamatta hoiti työnsä erittäin jämäkästi.

Murphy sivussa

Lukon kanadalaisvahvistus Joe Murphy loisti tänään poissaolollaan, ja hänen paikallaan pelasi nuori Jaakko Hagelberg.

- Meillä on 14-15 hyökkääjää. Hagelbergille annettiin mahdollisuus pelata ulkomaalaispelaajien kanssa. Murphyllä on vielä pikkuisen vanhaa vammaa, että yritetään häntä vähän säästää ja saada parempaan kuntoon. Hagelberg oli erittäin hyvä hänen paikallaan, Rautakorpi selitti.

- Vielä tällä hetkellä peli perustuu viisikkopelaamiseen, ei se ole niin yksilöllistä, oli selässä nimi mikä tahansa. Joukkuesuoritus on tällä hetkellä meidän juttu. Aloitetaan peli neljällä ketjulla ja yritetään tiivistää sitä koko ajan. Mä haluun nähdä kaikki miehet tekemässä joukkuetyötä.

Pelicansin kokoonpanostakin oli yksi tuttu ulkomaalainen sivussa, kun Shayne Toporowski siirtyi try-out –sopimuksella Ilvekseen. Ollaanko hänestä vapautuvalla rahalla hankkimassa uusia pelaajia?

- Tässä vaiheessa on vielä turha puhua tosta. Meillä on hyvin pelaava joukkue tällä hetkellä. En mä ainakaan julkisuudessa ala uhoamaan mistään vaihdoksista. Annetaan nyt noille pelaajille työrauha, Sihvonen vastasi.

On tietysti olemassa mahdollisuus, että Toporowski ei saa sopimusta Ilvekseen. Sihvonen kuitenkin ilmoitti uskovansa, että Toporowski ei enää tule pelaamaan hänen valmentamassaan joukkueessa.

» Lähetä palautetta toimitukselle