Sarjajohtaja TPS kakisteli aluksi hieman jumbo-Pelicansin kanssa, mutta vei lopulta helposti pisteet numeroin 2-5 (2-1)(0-2)(0-2). Turkulaisilla ei ollut missään vaiheessa ottelua vaikeuksia lahtelaisten kanssa, vaikka joukkue olikin hetken jo 2-0 tappiolla.
Erotuomari Hannu Henriksson otti heti pelin alusta tiukan linjan ja molemmat joukkueet saivat vuoronperään yrittää ylivoimalla. Molempien yv-pelaaminen oli kuitenkin kehnoa, eikä tulosta tullut.
Avausmaali syntyi, kun Pelicans pääsi pelaamaan liki kaksi minuuttia kahden miehen ylivoimalla Marko Kauppisen ja Antti Aallon istuessa jäähyllä. Jari Kauppila laukoi ja Ossi Grönholm nosti Tuomo Karjalaisen eteensä torjuman kiekon maaliin.
Kotijoukkueen ylivoima jatkui, mutta turkulaiset olivat lähempänä maalintekoa, kun Kai Nurminen ja Mika Alatalo pääsivät 2-1 -hyökkäykseen. Mikko Rämö Pelicans-maalissa selvisi kuitenkin säikähdyksellä.
Karjalainen nukahti
Hetkeä myöhemmin kelvollisen ottelun pelannut Santeri Heiskanen toi rauhallisesti kiekkoa keskialueella ja ampui kolme metriä ennen punaviivaa lämärin kohti TPS-vahti Tuomo Karjalaista. Hoover hyrisi, yleisö ulvoi ja Karjalainen oli ihmeissään. Pelicans johti jo 2-0 ja yllätys leijui ilmassa. Heiskasen maaliin merkittiin syöttäjäksi Mikko Rämö, vaikkei tämä edes koskenut kiekkoon maalinsa suulla.
Heti ufo-maalin jälkeen pääsi Tepsin loistava puolustaja Antti Hulkkonen aivan yksin läpi, mutta Rämön hanska toimi. Sisuuntunut TPS kavensi kuitenkin ylivoimalla Daniel Widingin jouduttua kyseenalaisesti istunnolle väkivaltaisuudesta. Toinenkin jäähy oli tulossa, kun hetkeä aikaisemmin epäonnistunut Hulkkonen ronkki lopulta kiekon maaliin.
Erikoinen rangaistuslaukaus
Toisen erän alkuun Ossi Grönholm joutui heppoisesti jäähylle kampituksesta. Heti perään tapahtunut paljon selkeämpi jäähyn paikka jäi kuitenkin viheltämättä.
Henriksson oli läpi ottelun epäjohdonmukainen, mutta kumpikaan joukkue ei tästä sen kummemmin hyötynyt. Pelicansin valmentaja Petteri Sihvonen totesi ottelun jälkeen Pelicansin ehkä hieman kärsineen pikkutarkasta linjasta, mutta lisäsi samaan hengenvetoon tuomarin olleen tasapuolinen.
Henrikssonin sääntötuntemus oli kuitenkin kiitettävästi kohdillaan. Ottelussa tuli vastaan pari sääntökirjan knoppi-kohtaa. Ajassa 27.51 Pelicans sai rangaistuslaukauksen, kun Kai Nurminen löi jäällä lojuneen kypärän kiekkoa kohti Pelicansin painostaessa vahvasti. Tulkinta on tällöin sama kuin esim. mailan heitossa. Jari Kauppila harhautti kämmenelle, mutta Tuomo Karjalainen venyi jalkatorjuntaan.
Heti epäonnistuneen rankkarin jälkeen Miikka Jäske tarjoili hyvin Ville Hirvoselle, jonka laukauksen Karjalainen torjui.
Erän puolivälin jälkeen TPS tuli rinnalle ja meni ohikin. Ensin Mikko Rautee kiersi Jussi-Antti Reimarin kuin reimarin ja tarjoili avopaikan Niko Mikkolalle, joka kiitti ja löi pelin tasoihin.
Ottelun voittomaali syntyi Radek Philippin jäähyn aikana. Loistavan pelin pelannut Mikko Eloranta näytti, että hänellä on tarvittaessa silmät selässäkin ja Ville Vahalahti sai siirtää kiekon tyhjään maaliin.
Erän lopussa kotijoukkueella oli vielä paikka tasoitukseen, kun Toni Koivunen ja Ossi Grönholm pääsivät ylivoimahyökkäykseen. Tuomo Karjalainen oli kuitenkin päättänyt laittaa luukut kiinni. Heti perään Matias Metsäranta pääsi Jiri Vykoukalin hienosta syötöstä yksin läpi, mutta Rämö torjui.
Tepsillä homma hallussa
Kolmannessa erässä Pelicansin olisi pitänyt laittaa ns. apinan raivo peliin. Haaveeksi jäi. Väsynyt ja verkkainen puurtaminen jatkui. Peli oli käytännössä ohitse ajassa 45.44, kun Mikko Eloranta sai Vykoukalilta namupassin maalin eteen. Tilanteessa Jermu Pisto pelasi todella löysästi ja menetti kiekon Vykoukalille. Syöttöpistearpajaiset jatkuivat ja tällä kertaa voittajaksi arvottiin myös Ville Vahalahti.
Loppuerä pelailtiin, eikä siinä sen kummempaa. Kai Nurminen otti vielä jäähyn vajaa viisi minuuttia ennen pelin loppua. Pelicans pyöritti hyvin, mutta maalia ei saatu aikaan. Paras tilanne oli Jani Keinäsen tolppalaukaus.
Viimeisellä minuutilla Mikko Rämö otettiin vaihtoon ja Pelicans haki kavennusta kuudella kenttäpelaajalla. Toni Koivunen koukki nurin karkuun pääsemässä olleen Marco Tuokon ja tilanteesta tuomittiin maali, vaikkei kiekko maaliin mennytkään. Harvinainen sääntökohta tämäkin.
Valmentajien kommentteja
TPS:n Jukka Koivu ei ollut tyytyväinen omiensa esitykseen voitosta huolimatta:
- Pelicans on pelannut äärettömän tasaisia pelejä. Muutaman maalin marginaali suuntaan tai toiseen, sitä tämä liiga tänä päivänä kaikkialla on. Osalla pelaajista on vatsa täyttynyt onnistumisien myötä. Tää homma ei ole ihan niin helppoa, että vaan tullaan ja aletaan heittää lättyyn.
- Meidän oman pelin pelaaminen ja omien sääntöjen noudattaminen ei ole kirkasta tällä hetkellä. Sitä pitää meidän selkeyttää, on sitten kyse karvaamisesta, omasta päästä lähtemisestä tai keskialueen puolustuspelistä. Tässä vaaditaan nyt vähän fiilaa, totesi Koivu.
Pelicansin Petteri Sihvonen pyöritteli sanoja:
- TPS oli parempi. Oikeusmurha se olisi ollut, jos me oltaisiin pistekin saatu. Sitä oikeusmurhaa tosin kyllä lähdettiin hakemaan. Tämä altavastaajan asema täällä kotona on kohtuullisen hyvä.
- Meillä oli kaksi hetkeä, jotka missattiin. 2-0 -johto olisi pitänyt säilyttää. Toinen hetki oli Kauppilan epäonnistunut rankkari. Onnistuttiin kuitenkin kohtuullisen hyvin, mutta näissä olosuhteissa meidän pitäisi onnistua joka osa-alueella sataprosenttisesti... plus vielä kiekon pitäisi pomppia meille.
- Meillä on saumoja tulevaisuudessa tällaista pelitapaa noudattamalla ja hetket hyväksi käyttämällä kiusata vastustajia. Etenkin täällä kotona. Vieraspeli on hieman tökkinyt, murjaisi Sihvonen totisella naamalla.
Voihan sen noinkin sanoa, kun ei tällä kaudella ole yhtään vierasvoittoa tullut.