Sport ansaittuun jatkoaikavoittoon

LIIGA / Raportti
Sport onnistui jatkoajalla ohittamaan ansaitusti ässävahti Eero Kilpeläisen, ja tasoitti lauantaina otteluvoitot numeroihin 2-2. Sportin sankariksi nousi molemmat maalit viimeistellyt Markus Jämsä.

Ottelun tärkeys oli selvä. Ässät olisi voitolla vienyt ottelusarjan katkolle Isomäen halliin. Nyt voitollaan Sport tuli tasoihin 2-2.

Neljäs osaottelu liigakarsinnoissa alkoi Sportin hallinnassa. Ässät jäi heti alussa kotijoukkueen jalkoihin, kun punapaitainen kotijoukkue laittoi luistinta toisen eteen. Erän torjuntatilastokin kertoi yksiselitteisesti sen, kummassako päässä kaukaloa peliä käytiin.

Maalin makua

Sport pääsi erässä myös maalin makuun. Porissa kolmannessa ottelussa tökkinyt ylivoima näytti osaamistaan, kun Samuli Kivimäki vielä selvässä laukaisupaikassa näki Markus Jämsän avopaikassa oikealla laidalla. Jämsä laukoi suoraan syötöstä kiekon ohi Kilpeläisen.

Erässä Sport muutenkin loi tukuttain maalitilanteita. Lähimmäs maalia pääsi kahdesti Tuomas Takala, joka röyhkeästi murtautui maalipaikkaan puolustajan ulkokautta. Jälkimmäisen tilanteen irtokiekolle ehti vielä Kim Nabb, mutta Kilpeläinen oli tämänkin laukauksen edessä.

Sport istui erässä enemmän jäähyjä, mutta Ässien ylivoima oli ponnetonta. Paras maalitilanne patapaitojen ylivoiman aikana avautui Sportille, kun Pete Suonpää katkaisi Ässien puolustajien syötön. Suonpää pääsi kahdesti kaulomaan, mutta Kilpeläinen pelasti joukkueensa lisätakaiskuilta.

Ryhtiliike

Toiseen erään Ässät teki ryhtiliikkeen. Jäälle luisteli aivan eri asenteella varustettu ässänippu. Jo heti ensimmäisessä vaihdossa Ässien ykkösnyrkki pääsi kahdella yhtä vastaan, mutta Severi Sillanpään laukaus nousi yli maalin.

Tästä seuranneesta tilanteesta Sportin puolustus lähti vaihtoon, mutta maalille unohdettu Teemu Virkkunen ei saanut laukausta aikaan oltuaan nokikkain Suomalaisen kanssa. Seuraavassa vaihdossa Sportin Justin Aikins oli karata läpiajoon, mutta Tapio Sammalkangas sai jäähyn arvoisesti vauhdin pois. Aikins ja Juha Koivisto pääsivät kuitenkin nokikkain Kilpeläisen kanssa, mutta ässävahti piti pintansa.

Ässät hallitsi erää, ja lopulta sai tasoituksen aikaan ylivoimalla. Sport näytti jo selviävän, mutta vieraiden ykkösketju tuli vauhdilla alueelle, ja Marko Luomala sai veivata maalin edustalta tasoituksen entisen kotiyleisönsä edessä.

Erän lopulla molemmille tarjottiin vielä laadukkaat maalipaikat. Ässien Derek Damon pääsi kuin varkain nokikkain Suomalaisen kanssa, kun Jussi Pernaa pysäytti siniviivalle miehen, mutta ei kiekkoa. Damon laukoi, mutta Suomalainen oli kilven kanssa edessä.

Erän viimeisellä sekunnilla Pete Suonpää ja Paul Cabana pääsivät kaksin läpi yhtä ässäpelaajaa vastaan. Suonpään laukaus jäi maalinedustalle Kilpeläisen eteen, eikä Cabanakaan pystynyt nostamaan irtokiekkoa yli Kilpeläisen patjojen.

Peli Sportin haltuun

Kolmannessa erässä Sport sai pelin jälleen haltuunsa. Erän ensimmäisen maalipaikan sai kuitenkin Ässät. Mikko Palomäki sai takatolpalle avopaikan, mutta kiekko ei lähtenyt lavasta muualle kuin päätylautaan. Takatolpalla päivystänyt Derek Damon yritti nollakulmasta ohittaa Suomalaista, mutta Sport-vahti ei antanut yllättää itseään.

Erän puolivälissä Sportin Antti Uitto sai 2+10 minuutin rangaistuksen törmättyään maalille ajaneeseen Tapio Sammalkankaaseen. Jäähyn aikana Sport sai loppuerän parhaan paikan, kun Josh Prudden sai kiekon Ässien alueelle ja löysi maalilta vaihtoaitiosta tulleen Kim Nabbin. Nabb ajautui hieman liian lähelle, eikä Kilpeläisellä ollut liiemmin vaikeuksia.

Erä pelattiin loppuun pienessä Sportin hallinnassa. Voittajaa lähdettiin hakemaan jatkoerästä.

Jatkoaikaa ei kauaa ehditty pelaamaan. Sport onnistui lopultakin rikkomaan taikansa ja tekemään tasakentällisin maalin, joka samalla ratkaisi ottelun. Sportin kakkosketju painoi hyökkäyksen Ässä-maalille, ja kapteeni Markus Jämsä oli ensimmäisenä pelaajien jaloissa pyörineeseen kiekkoon. Jämsä pisti kiekon maaliin ja pysäytti Kuparisaaren digitaalit aikaan 63:23. Otteluvoitolla Sport tasoitti ottelusarjan lukemiin 2-2.

» Lähetä palautetta toimitukselle