Myllys pysäytti Tapparan

LIIGA / Raportti
Päivän ainoassa liigaottelussa Tampereella sankariksi nousi Jarmo Myllys, joka pysäytti 42 laukausta ja päästi vain yhden kiekon taakseen. Kun SaiPa lisäksi onnistui hyökkäyspäässä Tapparan maalivahdin Sasu Hovin hyvistä otteista huolimatta, nappasi joukkue ensimmäiset vieraspisteensä.

Kotijoukkueelle peli oli varsin tyypillinen. Ensimmäisessä erässä Tappara pääsi kohtuullisen hyvällä pelillä 1-0-johtoon, ja pelihalut näyttivät loppuvan siihen. Kun naapuri sitten pääsi tasoihin ja ohi, tuli pelistä kotijoukkueelle vaikea. Tapparalla oli hetkensä, mutta Myllys piti huolen siitä, että lisämaaleja joukkue ei saanut. Kriittisillä hetkillä SaiPa pääsi kesken Tappara-painostuksen karkaamaan pariin otteeseen maalintekoon, ja hyödynsi paikkansa huomattavasti kotijoukkuetta tehokkaammin. Ripaus onneakin SaiPan voittoon vaadittiin, sillä Tappara kilautteli maalirautoja pariin otteeseen, ja tärkeä 1-1-tasoitus livahti maaliin Tappara-puolustajan luistimen kautta.

Kotijoukkueella vauhdikas alku

Heti ottelun alussa saatiin esimakua siitä, että maalintekotilaisuuksia ei tule ottelusta puuttumaan, sillä molemmissa päissä nähtiin huikeat maalintekotilanteet. Myllys pääsi peliin heti hienosti mukaan, kun hän torjui Stefan Öhmanin suoraan Petri Variksen syötöstä maalinedustalta ampuman kiekon. Ottelun alkupuolella SaiPa näytti olevan pulassa Tapparan kovan karvauspelin kanssa, ja kotijoukkue pääsi kerta toisensa jälkeen kiekonriistoihin hyökkäysalueella. SaiPan hyökkäyksiä ei juuri nähty, vaikka joukkue pääsi ylivoimaakin kokeilemaan.

Vastakkain olivat ylivoimajoukkueet liigan heikoimmasta päästä, ja se näkyi, sillä yhtään maalia ei jäähyjen aikana tehty. Tapparan ainokainen pääsi kuitenkin lähelle, sillä Kalle Kerman oli päässyt jäälle ainoastaan kaksi sekuntia ennen Pasi Petriläisen maalia. Mikään tyypillinen ylivoimakuvio ei kuitenkaan ollut kyseessä. Ennen maalia Stefan Öhmanin kenttä oli pyöritellyt ylivoimaa näyttävästi, mutta laukaukset jäivät puuttumaan, ja SaiPan onnistui tilanne purkaa. Tappara käynnisti kuitenkin nopean hyökkäyksen, ja Myllys joutui torjumaan Johannes Alasen kovan vedon eteensä. Reboundiin ehti ensimmäisenä Petriläinen, joka nosti kiekon hienosti maalin kattoon.

Maalin jälkeen kotijoukkueen peli hyytyi pahasti, ja erityisesti Ville Immosen kenttä pääsi rakentamaan vaarallisia tilanteita Sasu Hovin vartioimalle maalille. Hovi torjui kuitenkin upeasti. Ensimmäisessä erässä näytti, että vieraat ovat täysin Immosen kentän varassa, sillä muut yhdistelmät eivät juuri hyökkäyksiin päässeet edes ylivoimalla.

Erän lopulla Tapparan parhaimmistoon kuulunut Öhmanin kenttä sai rakennettua melkoisen painostuksen. Myllys torjui Petri Variksen yritykset, mutta Kimmo Nevalainen joutui ottamaan kiinnipitämisestä kakkosen. Öhmanin kenttä pääsi pienen hengähdystauon jälkeen pyörittämään hankkimaansa ylivoimaa, mutta joutui vaihtoon kun Petri Koskinen sai kiekon ikävän näköisesti kasvoihinsa. Tikkejä ei kuitenkaan tarvittu, ja Koskinen palasi myöhemmin mukaan peliin. Aivan erän lopulla Janne Ojasen johtama kentällinen sai hienon pyörityksen aikaiseksi, mutta Myllys oli ohittamaton.

Ote siirtyy vieraille

Toisen erän alkuun Tappara pääsi pelaamaan vajaan minuutin ylivoimaa, mutta ei saanut aikaiseksi yhtään mitään. Ylivoiman päätteeksi Janne Ojanen sai jäähyn kampituksesta, ja paine siirtyi Tapparan päätyyn. Koko pelille olikin ominaista, että molemmilla joukkueilla oli hyvin selviä muutaman minuutin painostusjaksoja, joiden aikana vastustaja ei saanut mitään aikaan. Ylivoimalla SaiPa ei vielä onnistunut.

Leinonen:

"Ei syytä huoleen"

Lue lisää

Paras paikka siunaantui, kun Kalle Kerman syötti hienosti pakille viivaan, mutta Tapparassa kokeella olevan puolustaja Dale Clarken oikea-aikainen heittäytyminen purki tilanteen. Ylivoiman aikana ja sen jälkeen Sasu Hovi esitteli upeita torjuntoja, pariin otteeseen vierasjoukkueen mies oli täysin vapaana maalilla, mutta ei onnistunut Hovia ohittamaan. Vapaita miehiä Tapparan maalilla ei kuitenkaan tässä ottelussa nähty aivan niin usein kuin aiemmin tällä kaudella. Oman maalinedustan varjeluun tuntui löytyvän puolustajia hieman aiempaa paremmin.

Yksi omaa maalia varjeleva puolustaja toimi sitten kovan onnen soturina, kun SaiPa pääsi tasoittamaan pelin suoraan sanottuna hirveällä tuurilla. Toki tilannetta edelsi melkoinen painostusjakso, mutta Antti Bruunin löysähkö rystykääntö maalinedustalle kimpoili Tappara-pakin luistimesta maaliin hieman ennen toisen erän puoltaväliä. Heti perään vierasjoukkue oli saada vielä toisen täysin vastaavan maalin, mutta sillä kertaa Hovin onnistui pelastaa tilanne.

Tasoitusmaalin jälkeen Tapparakin heräsi pelaamaan. Ensin Janne Ojasen kenttä pyöritti peliä upeasti, ja niin Venäläinen kuin Alanenkin pääsivät kokeilemaan Myllystä tuloksetta. Aki Uusikartanon jäähyn aikana nähtiin Myllyksen huikein suoritussarja koko pelissä - noin kymmenen sekunnin sisään Tapparalle siunaantui ainakin kolme avopaikkaa, jotka kaikki "Jamo" onnistui nollaamaan haamutorjunnoillaan. Tappara innostui hyvän painostuksensa turvin hyökkäämään hieman liikaakin, ja kesken kaiken Ville Immonen pääsi täysin yksin läpi. Hovi onnistui torjumaan Immosen pari-kolme yritystä, mutta kun vielä ties kuinka monenteen paluukiekkoonkin löytyi SaiPan Petr Sachl, oli vieraiden 1-2-johtomaali tosiasia.

Ainakin tilastojen mukaan toisessa erässä tapahtui: molemmille maalivahdeille merkattiin 19 torjuntaa. Etenkin Hovin kohdalla lukemaan on vaikea uskoa, mutta Myllys saattoi hyvinkin torjua tuollaisen määrän laukauksia. Tästä huolimatta vierasjoukkue vei erän 2-0.

Tapparan painostus ei tuottanut tulosta kolmannessakaan erässä

Kolmanteen erään tuli hurjasti latautunut ja kokoonpanoaan tiivistänyt kotijoukkue. Kokoonpanosta puuttui myös siihen asti hyvin pelannut Dale Clarke, joka loukkaantui toisessa erässä. Vamman laadusta ei ottelun jälkeen vielä haluttu tarkempaa tietoa sanoa. Joka tapauksessa Tappara vyörytti hyökkäyksen toisensa perään SaiPan maalille. Heti erän alkuun kapteeni Ojanen näytti esimerkkiä murtautumalla hurjalla tahdolla vasemmasta laidasta läpi ja tarjoilemalla loistosyötön maalin kulmalle nousseelle Marko Ojaselle, jonka ratkaisuyritys oli hyvä, mutta Myllyksen torjunta loistava. Koko erän alkupuoli mentiin sitten samoissa merkeissä: kirvesrinta toisensa perään pääsi kokeilemaan Myllystä, ja aina välistä SaiPan onnistui karata ylivoimahyökkäyksiin. Sasu Hovi piti kotijoukkuetta kuitenkin pitkään pystyssä aivan yhtä hyvin kuin virkaveljensä vieraita. Tapparan taistelu herätti myös pari erää uinuneen yleisön, kun tasoitus tuntui roikkuvan ilmassa.

Niin Janne Ojanen kuin Pasi Petriläinenkin kilauttivat ylärimaa tai tolppaa, ja sanomattakin on selvää, että tasoitus tuohon paikkaan olisi tehnyt ottelusta täysin erilaisen. Nyt onnikin näytti hylänneen kotijoukkueen, joka tämän ottelun jälkeen on saanut kahdessa täydessä pelissä aikaiseksi vain yhden maalin. Kuin pisteenä iin päälle myös televisiointi auttoi vierasjoukkuetta, sillä Tapparan hirmuinen kiri keskeytyi, kun SaiPa pääsi kokoamaan rivinsä "teknisen aikalisän" aikana. Tosin SaiPalla oli siinä vaiheessa ihan oikeakin aikalisä käyttämättä, ja ottelun jälkeen valmentaja Petri Skriko totesi, että hän oli sen juuri aikeissa käyttää kun huomasi, että mainoskatko hoitaa asian hänen puolestaan.

Tapparan peli näytti tämän jälkeen väkinäiseltä ja ratkaisuyritykset epätoivoisilta. SaiPa pääsi painostamaan, ja käytti pyörityksensä tehokkaasti, kun "Machuldan paikalla" pelannut Petteri Nokelainen pääsi nostamaan aivan maalin edestä numerot 1-3:een. Kotijoukkueelle jäi tämänkin jälkeen vielä lähes viisi minuuttia aikaa saada maalijyvä kohdalleen, mutta hyvästä painostuksesta huolimatta siinä ei onnistuttu. Lopullisesti Tapparan rimpuilut lopetti Mika Kauppinen, joka pääsi Eetu Qvistin oivasta syötöstä nautiskelemaan kenenkään häiritsemättä tyhjään maaliin ottelun loppunumerot ajassa 58.56.

Asenne ja viimeistely

Ottelun ratkaisijoina toimivat Myllyksen ohella asenne ja viimeistely. Kumpikaan ei ollut kotijoukkueella kohdallaan. Hetkittäin peliin saatiin tarvittavaa intohimoa, mutta viimeistelystä puuttui terävyys. Tappara sortui ottelussa helmasyntiinsä: kun "ennakolta heikompaa" joukkuetta vastaan saadaan tehtyä yksi osuma, luullaan että peli on sillä selvä. Aina välillä tulee sitten näitä katkeria opetuksia siitä, että jääkiekko-ottelu on maalintekopeli ja kestää 60 minuuttia.

Toki marginaalit olivat pienet, kun muistaa vaikkapa Tapparan tolppakudit. Siitä huolimatta on selvää, että joukkueella on maalinteko-ongelma. SaiPa taas voi hengittää vapaammin, kun kaivattu vierasvoitto vihdoin tuli. Se oli kuitenkin kovan työn takana, ja joukkue oli pitkät ajat pelillisesti selvästi alakynnessä. Kovin montaa jääkiekko-ottelua SaiPa tuskin voittaa, mikäli sen maalivahtia kohti ammutaan yli 40 laukausta pelin aikana, joten parannettavaa jäi vieraillekin. Molemmilla joukkueilla on nyt hetki aikaa hengähtää, sillä sarja jatkuu heidän kohdaltaan torstaina vierasotteluilla. Tappara kohtaa Ilveksen ja SaiPa Kärpät.

Kommentteja pelin jälkeen

SaiPa-leirissä oltiin huojentuneita, kun kaivattu vierasvoitto tuli. Näin ottelun sankari Jarmo Myllys:

- Kyllähän jokainen ymmärtää, että kun kuusi kertaa on vieraissa käyty pelaamassa ja joka kerta on tullut turpaan, niin tällainen tekee mannaa joukkueelle. Jaksettiin uskoa, että se voitto sieltä tulee, ja tänään se tuli. Voitto oli erittäin kovan työn takana, ja valmistautuminen tähän peliin oli perusteellista. Tulimme jo eilen Tampereelle ja kävimme eilen jäällä. Tänään onnistuimme pelillisesti todella hyvin: saimme erittäin paljon maalintekopaikkoja, mitä emme ole yleensä vieraissa saaneet. Ja pystyimme tekemään neljä maalia, kyllähän sekin jotain kertoo. Tappara tuli kolmanteen erään todella hyvin, mutta se viimeinen terävyys puuttui. Ehkä siinä tuli semmoinen turhautuminen heille, huomasin että monesti kaveri ampui heti kun sai kiekon, eikä ottanut haltuun ja yrittänyt harhauttaa.

Valmentaja Petri Skriko oli voitosta yhtä tyytyväinen.

- Vieraspisteet on yksi peli muitten joukossa, mutta tietenkin näiden ensimmäisten saaminen tekee tästä ison asian. Vaikkei nyt itse sitä niin paljon mietittykään, niin onhan sieltä nyt se piano pois selästä, ja tuohan tämä itseluottamusta joukkueeseen.

- Se kolmannen erän "tekninen aikalisä" tuli kyllä meille upeaan paikkaan. Olin juuri siinä ottamassa aikalisää, kun huomasin että lamppu palaa. Eihän siinä sen kummempaa asiaa kovin paljon ollut, vaan saatiin vain rauhoitettua tilannetta ja hengähdettyä. Käytiin läpi näitä pieniä asioita: Tappara karvaa kahdella kovaa, purkukiekot pitää saada viivan yli, kunhan saadaan kiekko keskialueelle, niin saadaan tilanteita. Ja tulihan meille siinä kaksi tai kolme 2-1-hyökkäystä, niistä ei vain saatu maalia.

Mika Saarinen ei luonnollisestikaan ollut tyytyväinen omiinsa.

- Olemme tehneet kuudessa kotipelissä 12 maalia, ei siihen voi olla tyytyväinen. Meitä vastaan tuntuu olevan joka puolella hirveän hyvät maalivahdit. Varmasti siinä on osuutta sekä hyökkääjien tehottomuudella että Myllyksen hyvyydellä, ja jos joku tolppalaukaus olisi mennyt sisään, ei maalivahti olisi enää niin hyvältä näyttänyt. Mutta tämä on tulosurheilua.

- En usko että ensimmäisellä erätauolla mitään ratkaisevaa tapahtui. Kyllä se oli näkyvissä jo ensimmäisen erän lopulla, että meidän pelikurimme katosi ja kuviteltiin, että pystytään peliä viemään mennen tullen. Kyllä olimme tietoisia siitä, että yhdellä maalilla SaiPa saa oljenkorren, tarttuu siihen ja tekee pelistä meille vaikean. Emme pystyneet sitä ylivoimaa siinä toisen erän alussa hyödyntämään, ja vielä otettiin tyhmä jäähy heti siihen perään. Siinä oli kuitenkin ne hetket, kun olisi voinut sitä peliä ruveta meille positiiviseen suuntaan ohjaamaan. Kun omat mahdollisuutensa jättää käyttämättä, niin tämä on niin tyly peli että sen jälkeen on yleensä vaikeuksia tiedossa.

Janne Ojasen ja Petri Variksen hyytymiseen Saarisella ei ole tarkkaa selitystä:

- Sitä pitää varmaan kysyä pelaajilta itseltään, että miten he sen kokevat. Harjoituksissa molemmat ovat pikemminkin pystyneet petraamaan, mutta pelissä se ei tällä hetkellä näy.

Janne Ojanen itse valotti heikon jaksonsa syitä jonkin verran:

- Sain nivusvamman jo Ilves-pelissä. Se vähän haittasi yhdessä välissä, tavallaan onneksi lensin pihalle HIFK-pelissä, ettei tarvinnut pelata loppuun asti. Pari peliä oli tosi vaikeaa, mutta ei se enää haittaa ollenkaan.

Ojanen ei tykännyt saamistaan jäähyistä. Varsinkin jälkimmäinen näytti katsomoonkin hieman köykäiseltä.

- Ne molemmat jäähyt olivat naurettavia. Toisessa vastustaja astui mun lavan päälle ja pilli soi.

Maalinteon vaikeus huolestuttaa toki kapteeniakin.

- Kärppiä vastaan pelattiin kauden paras peli, mutta ei saatu maaleja. Tällaisella määrällä tekopaikkoja pitäisi kyllä saada maaleja.

Lisää kuvia ottelusta

Lisää ottelun jälkeisiä kommentteja. Miltä maistuivat vieraspisteet Myllyksen ja Skrikon suussa? Entä mikä on Machuldan tilanne? Mitä eri osapuolet miettivät ottelun "kulminaatiopisteestä"?

» Lähetä palautetta toimitukselle