Suurin mielenkiinto kotiyleisöllä kohdistui tänään Mika Alatalon paluuseen sairaslomalta sekä Markus Laineen debyyttiin. Konkarin ja tulokkaan esiintyminen sai kohtalaisesti yleisöäkin liikkeelle.
Vierasjoukkue Blues lähti peliin aktiivisesti. Jo ensimmäisen vaihdon aikana Jan Caloun pääsi testaamaan Tuomo Karjalaisen refleksejä, mutta Caloun taisi olla itsekin vielä sen verran kohmeessa, että sekosi konsepteissaan.
taustaa Markus Laine - koesopimuksella. [lue lisää]
|
Mika Alatalo oli myös lähellä maalintekoa heti kauden avausvaihdossaan, mutta Sami Heinonen Bluesin maalilla aloitti vahvasti. Alatalolla tuntuikin virtaa riittävän, vaikka paha loukkaantuminen näkyi pienenä varovaisuutena tilanteisiin menossa.
Pirteästi koko ensimmäisen erän pelannut Ladislav Kohn sai kunnian viedä vieraat johtoon. Pienestä kulmasta läheltä päätyviivaa ammuttu laukaus upposi yläputken alle. Karjalainen saa ottaa maalista osan niskoilleen, sillä laukaus meni helpohkon näköisesti maaliin. Osuman jälkeen Karjalainen kokosi itsenä nopeasti ja torjui monta vaarallista tilannetta.
- Kyllä Tuomo pelasi hyvän pelin tänään. Hän pysyi hyvin pystyssä ja toimi rauhallisesti vaikeilla hetkillä. Bluesin maali meni osittain hänen piikkiinsä, mutta sen jälkeen hän pelasi varmasti, Jukka Koivu totesi.
Varsin jäähyrikkaassa erässä ei enempää maaleja nähty. Blues pääsi pelaamaan pitkään viidellä kolmea vastaan, mutta hyvä pyöritys ei johtanut lisäosumiin. Erän päätteeksi nähtiin vielä Bruce Gardinerin ja Antti Aallon nujakointia, josta molemmat saivat 2+10 minuutin jäähyt.
TPS tuli tasoihin ja meni ohi
TPS pääsi aloittamaan toisen erän ylivoimalla. Kiekko pyöri koko ajan Bluesin puolustusalueella ja lopulta Mikko Koivu pääsi syöttämään Kai Nurmisen vetopaikkaan. Heinonen oli poikittaisliikkeessä ja myöhästyi sen verran, ettei voinut laukaukselle mitään.
Pian tasoituksen jälkeen kiekko oli jälleen Heinosen takana. Marco Tuokko karvasi ylhäällä kiekon itselleen. Niko Mikkola ajoi maalille ja nosti Tuokon syötön yläkulmaan Heinosen haroessa tyhjää. Vieraiden peli oli tässä vaiheessa totaalisen sekaisin ja Hannu Virta ottikin aikalisän.
Espoolaiset saivat hieman rivejään kuntoon, mutta lähimpänä lisämaaleja oli TPS Mikko Elorannan ampuessa kiekon yläputkeen. Vieraiden paras paikka tuli Calounille läpiajossa, mutta Karjalainen veti pidemmän korren venyttämällä luistimensa kiekon tielle alakulmaan.
Blues soi edelleen liian mollivoittoisesti
Päätöserä meni sekavaksi pelailuksi puolin ja toisin. Blues yritti takaa-ajoasemassa hieman innokkaammin Tepsin keskittyessä siivoamaan kiekkoa pois omalta alueelta. Espoolaiset olivat vaihtaneet Markku Hurmeen ja Kari Kalton paikkaa yrittäen näin saada tehoja lisää. Kalton mukana ykkösketjun peli piristyikin, mutta maalit jäivät puuttumaan.
Bluesin peli pyöri näyttävästi varsinkin Elorannan jäähyn aikana. Kiekko pelattiin pari kertaa takakulmalle Calounille, mutta onni ei ollut tänäänkään Bluesin puolella. Jäähyn lopulla Ville Vahalahti oli vähällä tehdä alivoimaosuman, mutta Heinonen sai vaivoin torjuttua. Maalivahdin vaihto Jere Myllyniemeen ja hänen ottamisensa pois hetken kuluttua eivät myöskään auttaneet, vaan Bluesille jäi jälleen käteen maalin tappio. Niitä on espoolaisilla lähes puolet pelatuista peleistä.
Ted Sator toivoo jo apua joulupukiltakin
- Meidän pelistä paistaa turhautuneisuus. Teemme liian vähän maaleja ja olemme kärsineet useita niukkoja tappioita. Tässä toivoisi jo aikaista joululahjaa hyvän maalintekijän muodossa, sanaili kakkosvalmentajaksi tiputettu Sator pelin jälkeen.
TPS:n päävalmentaja Koivu oli tyytyväinen kahteen pisteeseen, mutta harmitteli hieman omiensa huolellisuutta ja keskittymistä.
- On selvää, että pelaamattomuus näkyy nyt ylienergisyytenä ja sama näkyi jo oikeastaan eilen harjoituksissa. Voittoon olen tietysti tyytyväinen. Kuten jo ennenkin on tullut todettua, voivat nämä pelit päättyä suuntaan jos toiseenkin. Joskus onnellakin on siinä tekemistä.
- Tauko oli sinällään hyvä, sillä pääsimme harjoittelemaan hyvin. Ylivoimaa harjoittelimme paljon ja nyt täytyy vain saada toteutettua niitä asioita, joita on treenattu.
TPS:n takalinjoilla luuti tänään oma juniori Markus Laine ja hänen esiintymiseensä Koivu oli tyytyväinen.
- Hän pelasi virheettömän ottelun ja olemmekin tyytyväisiä hänen pelaamiseensa. Hän pelasi aika vähän ja hänellä oli vain yksi harjoitus alla. Hän on nyt meillä pari viikkoa kokeella ja sitten asiaa katsotaan uudestaan.