Ottelusta oletettiin ennakkoon vähämaalista ja tasaväkistä vääntöä. Sellainen siitä myös saatiin, mutta maalinteossa onnistui vain kotijoukkue. HPK pelasi varsinkin ensimmäisen erän mallikasta kiekkoa, mutta tänään ei onnikaan ollut hämeenlinnalaisten puolella. TPS pääsi ottelun kuluessa eroon kipsistään ja ansaitsi lopun esityksellään voiton.
TPS hermoili ja Kerho loi tekopaikkoja
Avauserä lähti liikkeelle vahvalla HPK:n painostuksella. Palloseura oli silminnähden hermostunut ja kiekko poltti lavassa. Syötöt eivät tahtoneet löytää oikeaa osoitetta ja purkukiekot menivät suuressa määrin vastustajan lapaan. Hämeenlinnan ritaripaidat tulivat kerta toisensa jälkeen helponnäköisesti Tepsin puolustusalueelle. Samaan kiinnitti huomiota myös Jukka Koivu.
- Ottelun alku oli meiltä yllättävän hermostunutta. Ensimmäinen viisitoista minuuttia meidän kiekollinen pelaaminen oli huonoa. Vastustaja pääsi meidän siniviivalta ihan kävelemällä sisään kerta toisensa jälkeen.
haastattelu Ottelun turkulaistunnelmia
[lue lisää] |
Kerhon parhaat paikat osuivat Hannu Väisäselle ja Janne Laakkoselle, mutta maaliin asti kiekkoa ei saatu. Teemu Lassila torjui varsinkin ensimmäisessä erässä monta pahaa laukausta pitäen joukkuettaan pystyssä vaikeilla hetkillä. Lassilan onneksi laukaukset tulivat suhteellisen kaukaa, eikä maskia ollut yleensä edessä.
- Laatupaikkoihin emme päässeet kuin pari - kolme kertaa, joten ei siinä ole selittelemistä, summasi Jukka Jalonen avauserän hallinnan.
Erän kuluessa suurin jännitys näytti TPS:n pelaajilla helpottavan ja syötöt alkoivat löytää myös omille. Antti Aalto antoi hyvin maalin eteen Mikko Koivulle, mutta Joni Puurula ei ollut yllätettävissä.
Ennen taukoa nähtiin avausmaali, joka jäi myös ottelun voittomaaliksi. Joni Lius toi kiekon hyökkäysalueelle ja antoi maalin eteen Jani Kiviharjulle, jonka laukauksen Puurula torjui eteensä. Paikalle ennätti ensimmäisenä kevään sensaatiotulokas Arttu Virtanen lyöden kiekon verkkoon yli maalivahdin. Virtanen on ollut mukana neljässä viimeisimmässä TPS:n maalissa tehden niistä itse kaksi.
- Arttu on ihan hyvä poika. Ennen kaikkea kiinnittäisin huomiota, että Joni Lius on eräänlainen isähahmo hänellekin ja toisaalta Jani Kiviharju on myös taktisesti erittäin kokenut pelaaja. Kun katsoin aamuharjoituksia, niin Joni jäi vielä harjoitusten jälkeen vartiksi Virtasen kanssa jäälle ja kävi hänen kanssaan asioita läpi. Siitä haluan Jonia kiittää. Artun kanssa täytyy hieman ottaa malttia mukaan, ettei koko maailma olisi tässä vielä haukattu. Hyvä poika hän kuitenkin on, antoi Koivu tunnustusta pelin jälkeen.
Asetelmat kääntyivät toisessa erässä
kuvakooste Välieräsarjan avauspelin kuumia tapahtumia värikuvina.
[katso kuvat] |
Jos oli avauserä vahvaa HPK:n painostusta, niin toinen oli yhtä vahvasti Tepsin. Avausmaali toi rentoutta peliin ja pelin painopiste siirtyi vieraiden puolustusalueelle.
Antti Aalto oli pääsemässä jo yksin läpi, mutta Marko Tuulola joutui kaatamaan hänet rangaistuksen arvoisesti. Palloseuran ylivoima oli kuitenkin luokatonta ja kiekkoa ei saatu edes yli hyökkäyssinisen. Huonoa ylivoimaa harmitteli myös Jukka Koivu.
- Ylivoimapelaaminen meillä oli tänään surkeaa. Koitettiin vaihtaa miehiä ja kaikenlaisia muita konsteja, mutta mikään ei auttanut. Siihen on tultava jatkossa parannusta.
Erän puolivälissä nähtiin illan toinen maali. Joni Lius antoi kulmasta maalin eteen Kimmo Peltoselle, jonka kova lämäri meni Puurulan längistä maaliin. Tilanteessa oli maskia peittämässä Puurulan näkökenttää, joten hänen oli lähes mahdotonta torjua muutenkin vaikeasti otettavaa vetoa.
Pian maalin jälkeen Mikko Koivu pisti Kerhon puolustuksen vipuun, mutta ajautui liian lähelle Puurulaa, joka ehti mailoineen väliin. Reboundista vielä Tuokko laukoi vaarallisesti, mutta Puurula torjui olkapäällään. Erän lopulla Palloseura loi jatkuvasti painetta, muuta Kerhon maalivahti ja puolustus kestivät.
TPS:n paketti pysyi kasassa loppuun asti
Moni odotti Kerhon tulevan lopussa kovaa päälle. Yritys olikin kiitettävää, mutta Palloseuran puolustus pelasi tänään virheitä vältellen. Kiekko purettiin hyvin pois omalta alueelta ja pyrittiin estämään HPK:n ylivoimahyökkäykset.
Ainoa isompi virhe kotijoukkueelle sattui Tuomas Immosen istuessa rangaistusaitiossa. Hyvän pelin pelannut Oliver Setzinger pääsi katkaisemaan syötön ja luisteli kiekon perään. Lassila lähti vastaan hieman liian myöhään ja Setzinger pääsi lyömään kiekon hänen ohitseen. Itävaltalainen ei kuitenkaan ihan onnistunut ujuttamaan kiekkoa maaliin, ennen kuin Tepsin puolustajat ehtivät hätiin.
Erässä nähtiin myös keskustelua aiheuttanut tilanne, jossa Tuomas Eskelinen taklasi Niko Mikkolaa selästä. Jukka Jalonen kommentoi tilannetta pelin jälkeen.
- Mikkolalle täytyy nostaa hattua, ettei jäänyt makoilemaan sen taklauksen jälkeen. Näytti aika pahalta livenä. Mikkola käänsi viime hetkellä selkänsä ja se tosiaan näytti pahalta. Siinä tilanteessa olisi varmaan moni meidän jätkä jäänyt makoilemaan. Mikkola nousi ja lähti pelaamaan, eikä tuomari Levonen heittänyt taklaajaa pihalle. Onneksi ei sattunut pahempaa. Mikkola olisi siinä voinut kalastaa meille pelirangaistuksen.
Voitot TPS:lle 1-0 ja seuraava näytös maanantaina
HPK:n valmentaja myönsi TPS:n paremmuuden illan pelissä.
- TPS oli tänään noiden numeroiden verran parempi. Mitään selittämistä meillä ei ole, sillä Tepsi pelasi hyvän pelin. Varsinkin kaksi jälkimmäistä erää olivat heiltä hyviä. Ensimmäinen erä oli meiltä hyvä, mutta emme olleet riittävän aggressiivisia tilanteissa.
- Toinen erä oli selvästi Tepsin ja tilanne olisi voinut olla heille enemmänkin kuin 2-0 sen erän jälkeen. Uskoimme kuitenkin nousevamme vielä kolmannessa erässä, mutta Tepsi puolusti järkevästi.
haastattelu Juhani Wahlsten:
Tykkään katsoa HPK:n näköistä peliä |
- Nyt on yksi peli takana ja on nähty mitä nämä pelit vaativat. Neljä parasta on nyt jatkossa ja jos ei pysty pelaamaan paremmin, niin se ei vaan riitä. Nyt meidän pitää nostaa tasoa. Katselemme videota ja mietimme, mitä teimme väärin ja mitä pitää parantaa. Kovia pelejä tulee vielä jatkossa, uskoi Jalonen.
Jukka Koivu oli luonnollisesti voittoon tyytyväinen.
- Toiseen erään pyrimme rauhoittamaan tilannetta ja saamaan omaa kiekollista pelaamista kuntoon. Siinä me onnistuttiin ja totta kai se avausmaali auttoi meitä henkisesti aika paljon. Kolmannen erän puolustamiseen olen tyytyväinen ja siihen, ettei tullut paniikkia missään vaiheessa.
- Tuo huomio siitä Mikkolan tapauksesta, jonka Jukka teki, oli aivan oikea. Siitä Mikkola ansaitsee kyllä hatun noston, ettei jäänyt sinne makaamaan.
- Taistelu jatkuu. Tuo alku, joka meillä oli tänään, niin sellainen ei riitä Hämeenlinnassa mihinkään. Keskittymisen siihen otteluun olemme kuitenkin jo aloittaneet, päätti Koivu oman osuutensa.