Ikäluokka 1995 kiittää ja kumartaa - mitä seuraavaksi?

MAAJOUKKUE / Artikkeli
Kasperi Kapasella on mahdollisuus tuulettaa vielä ensi vuoden kotikisoissakin.
Kuva © Samppa Toivonen - http://www.samppas.net
Vuoden 2015 nuorten MM-kisat päättyivät Suomen osalta puolivälieriin. Ensi vuoden kotikisoihin on vielä vuosi aikaa, mutta miltä pelaajatilanne sinne näyttää nyt?

Vuoden 2016 nuorten MM-kisat pelataan kotoisissa tunnelmissa Helsingin areenalla ja Nordenskiöldinkadun jäähallissa. Kanadan-kisojen jälkihöyryt ovat leijuvat edelleen ilmassa, mutta Jatkoaika luo pikaisen katseen ensi vuoteen, ja millaista pelaajamateriaalia sinne on luvassa.

Maalivahdit

Molemmat tämän vuoden kisoissa pelanneet maalivahdit Juuse Saros ja Ville Husso ovat syntyneet vuonna 1995, eivätkä näin ollen ole edustuskelpoisia enää ensi vuonna. Näillä näkymin ykkösvahdin paikkaa tarjottaneen kisoissa kolmosvahtina tunnelmia haistelleelle Kaapo Kähköselle, joka on tällä kaudella torjunut loistavasti Mestiksessä TUTOn maalin suulla.

JYP-vahti Veini Vehviläinen ja HIFK:n A-juniorien ykkösvahti Christian Heljanko lienevät keskusteluissa niin ikään mukana.

Puolustajat

Kanadaan matkanneista puolustajista ainoastaan seitsemännen puolustajan roolissa ollut Sami Niku on edustuskelpoinen kotikisoissa. Hän ja kisoista loukkaantumisen takia ulos jäänyt HPK:n toisen polven puolustaja Joni Tuulola kantanevatkin isoja vastuita ensi kaudella.

Myös Pelicansin järkälemäinen Eetu Sopanen, HIFK:n monipuolinen Sebastian Moberg, Lukossa liigavauhtiakin maistanut Matias Mattsson ja Tappara-puolustaja Jere Rouhiainen ovat kaavailuissa mukana.

Nuoremmista ikäluokistakin on nousemassa lupaavia puolustajia. OHL:n Kingston Frontenacsissa uraansa luova 17-vuotias Jarkko Parikka on kerännyt kehuja rapakon takana. Parikan tavoin 1997 syntynyt Veeti Vainio on varmasti tapetilla kisoja ajatellen. Blues-puolustaja on takonut tällä kaudella Nuorten SM-liigassa yli pisteen per peli, eikä hyvin luistelevalla Vainiolla ole omassa päässäkään ongelmia.

Villinä korttina 1998 syntynyt jokerijuniori Olli Juolevi voi hyvinkin tuoda Suomen takalinjoille tarvittavaa kiekollista osaamista. Etunimikaimansa Määtän tyylinen puolustaja on pelannut Nuorten SM-liigassa isoja minuutteja jo 16-vuotiaana, ja voi vuoden päästä olla valmis hyppäämään kotikisoissa kaukaloon.

Hyökkääjät

Hyökkäyksessä tilanne on näiden kisojen pelaajiston osalta muita osa-alueita parempi. Niin kisojen paras suomalaispelaaja Mikko Rantanen kuin pettymyksiksi jääneet Roope Hintz ja Kasperi Kapanenkin ovat Hannu Jortikan käytettävissä myös ensi vuonna - mikäli Pittsburgh Penguins ei nosta Kapasta NHL-kokoonpanoon.

Jo tämän vuoden kisoissa koossa ollut kärppäketju Antti KalapudasJesse Puljujärvi ja Sebastian Aho on tärkeä palanen myös ensi vuoden hyökkäystä rakennettaessa.

Tämän vuoden kisajoukkueesta loukkaantumisen vuoksi rannalle jäänyt Aleksi Saarela paikkaa Kanadassa ongelmia aiheuttanutta keskushyökkääjäosastoa kotikisoissa. Myös tämän vuoden kisajoukkueesta viimeisenä miehenä pudotettu Juho Lammikko on 1996 syntyneenä edelleen kisaikäinen.

Liigassa peliaikaa tällä kaudella saaneista hyökkääjistä TPS:n Teemu Lämsä, Sportin Joel Kiviranta ja JYPin Julius Nättinen ovat niin ikään vahvoilla kotikisajoukkuetta mietittäessä.

Yhdysvaltojen juniorisarja USHL:ssä pelaava kesällä Toronto Maple Leafsin leirilläkin käväissyt Waltteri Hopponen on myös mielenkiintoinen nimi ensi vuotta ajatellen. Kuten on myös OHL:n Owen Sound Attackissa hyviä tehoja iskenyt pienikokoinen jokerikasvatti Petrus Palmu.

Edellämainittujen lisäksi kisakoneeseen ovat ehdolla Tappara-hyökkääjä Patrik Laine, KalPassa Liigaakin pelaamaan päässyt Jonne Tammela ja miksei myös Pelicansin Sebastian Repo.

Vaikka tässä jutussa onkin listattuna pitkä litania nimiä, nousee kisakoneeseen hyvin suurella todennäköisyydellä pelaajia myös listan ulkopuolelta. Puljujärven kaltaisia 16-vuotiaina kisoihin lähtijöitä tuskin nähdään, vaikka Jokerien 1999 syntynyt Sami Moilanen onkin esittänyt lupaavia otteita Nuorten SM-liigassa. Yllättäjiä kannattaakin ruveta etsimään ensisijaisesti 1996- ja 1997-syntyneistä.

Jos toiveita saa esittää, niin ainakin keskushyökkääjän tontilla olisi tilausta uudelle teuvoteräväiselle.

» Lähetä palautetta toimitukselle