Maailmanmestariketju kohtaa toisensa välierissä

LIIGA / Artikkeli
Liigan nuorten tähtien vuoden 2016 maajoukkueturnaus päättyi maailmanmestaruuteen.

Suomen U20-maajoukkueen menestys vuoden 2016 nuorten MM-kisoissa nostatti valtavan hypen Liigassa kiekkoilevan tähtikolmikon ympärille. Sebastian Aho, Jesse Puljujärvi ja Patrik Laine keräävät otteluiden jälkeen suuret määrät nuoria faneja ympärilleen paikkakunnasta riippumatta.

Kolmikosta vain yksi pelasi Liigan pudotuspelejä jo viime kaudella, mutta debytanttien otteet kuluvan kauden pudotuspeleissä eivät vertailussa juuri kalpene. Alla käydään läpi kolmikon otteita pudotuspeleissä ennen perjantaina alkavaa Kärppien ja Tapparan välistä välieräsarjaa.

Kuva © Antti Romsi - http://www.romsi.net

Sebastian Aho

Liigauransa toisia pudotuspelejä pelaava Aho pelasi väkevän puolivälieräsarjan. Aho takoi yhdeksän pistettä (3+6) kuudessa ottelussa ja otti sijoituksen Liigan pudotuspelien pistepörssin kärkipaikalle. Eroa pistepörssin toisena olevaan joukkue- ja ketjutoveri Mika Pyörälään on kaksi pistettä.

Kuluvan kauden pudotuspeleissä Aho on ollut vaarallinen sekä tasakentällisin että erikoistilannepelaamisessa. Aho pelasi suurimman osan runkosarjasta laitahyökkääjänä, mutta pudotuspeleissä hän on ottanut U20-maajoukkueessa tutuksi tulleen keskushyökkääjän paikan ykkösketjussa. Puolivälierissä Ahon ykkösketjun ketjujavereina olivat Puljujärvi ja Pyörälä.

Aho on U20-kolmikosta selkeästi kokenein pudotuspelipelaaja, sillä vain hän oli mukana joukkueensa pudotuspeleissä jo edelliskaudella. Pisteitä ei tuolloin tullut samalla tahdilla, mutta tuskin monikaan pohti Ahon pistekeskiarvoa hänen päästessä finaalisarjan seitsemännen ottelun jatkoajalla Ivan Humlin syötöstä läpiajoon.

Aho veti läpiajossa Tapparan maalivahti Juha Metsolaa pitemmän korren ja ratkaisi mestaruuden Ouluun.

Kuva © Antti Romsi - http://www.romsi.net

Jesse Puljujärvi

Runkosarjan viimeisillä kierroksilla sattunut loukkaantuminen viivästytti Puljujärven pudotuspelidebyyttiä neljän ottelun verran. Puljujärvi teki pudotuspelidebyyttinsä 26.3, kun Kärpät ja TPS pelasivat puolivälierasarjan viidennen ottelun Oulussa.

Puljujärven debyytti oli menestyksekäs, sillä hän iski samassa ottelussa uransa ensimmäisen pudotuspelimaalin ottelun loppupuolella. Hyvä tahti jatkui myös seuraavassa ottelussa, jossa Puljujärvi iski ottelun käännekohdaksi muodostuneen kavennusmaalin kolmannessa erässä.

Kuluvan kauden pudotuspeleissä Puljujärvi on ollut vaarallisimmillaan ylivoimalla. Molemmat osumat syntyivät samankaltaisesta ylivoimakuviosta, jossa Puljujärvi pääsi esteettä laukomaan kiekon maaliin. Puljujärven kahdessa ottelussa keräämä pistesaldo ennen välieriä on 2+0=2.

Puljujärvi pelasi Kärppien edustusjoukkueessa jo viime kaudella, mutta suurin osa kaudesta kului Kärppien A-nuorissa ja Mestistä pelaavassa Kajaanin Hokissa.

Kuva © Timo Savela

Patrik Laine

Laine on Puljujärven tapaan Liigan pudotuspelidebytantti. Pisteiden valossa pudotuspelit alkoivat vaisusti, mutta Laine nousi ratkaisijaksi Tapparan ja Lukon viidennessä kohtaamisessa.

Tuossa puolivälieräsarjan viimeiseksi jääneessä ottelussa Laine ampui ottelun avausmaalin, syötti tasoitusmaalin ja iski vielä voittomaaliksi jääneen illan toisen osumansa ottelun viimeisillä minuuteilla. Laineen pistesaldo ennen välieriä on 2+2=4 joka oikeuttaa sisäisen pistepörssin neljänteen sijaan.

Laine pelasi puolivälieräsarjan kakkosketjussa, ketjutovereinaan Jan-Mikael Järvinen ja Jukka Peltola. Pisteiden valossa ketju on suoriutunut seitsemällä pisteellään yhtä hyvin kuin Tapparan kärkiketju Veli-Matti Savinainen-Jani Lajunen-Kristian Kuusela.

Myös Laine pelasi edelliskauden lähinnä Mestiksessä ja Tapparan A-nuorissa, vakiinnuttaen pelipaikkansa edustusjoukkueessa kuluvalla kaudella.

» Lähetä palautetta toimitukselle