Ville Koivunen valmentajavaihdoksen jälkeisestä muutoksesta: "Olemme aktiivisempia"

LIIGA / Haastattelu
Koivunen on iskenyt Kärppien valmentajavaihdoksen jälkeen yhdeksään otteluun peräti 11 pistettä.
Kuva © Sirpa Pöyhönen - sirpa.poyhonen@jatkoaika.com
Kärpät otti lauantai-iltana vakuuttavan takaa-ajovoiton HIFK:sta. Valmentajavaihdoksen jälkeen piristyneen kärppälauman kärkihyökkääjä Ville Koivunen näkee viime aikojen menestyksen syyt selvinä.

Viimeksi marraskuussa 2022 HIFK:n voittaneen Kärppien esitys lauantai-iltana oli luokkaa vakuuttava. 0–2-takaa-ajoasemasta noussut Kärpät onnistui kovan työn ansiosta rutistamaan itsensä ensin tasoihin ja lopulta Liiga-debytantti Arttu Alasiuruan osumalla voittomaalikilpailussa voittoon.

Takaa-ajoa vauhditti pitkälti Kärppien ykkösketju Ville Koivusen, Teemu Turusen ja Joonas Kemppaisen muodostamana, joka onnistui loihtimaan Kärppien varsinaisen peliajan maalit.

– Alkuun oltiin vähän purjeessa ja vastustaja pääsi hallitsemaan peliä. Toisessa erässä aloimme saamaan pikku hiljaa omasta pelistämme kiinni ja saimme luotua muutamia paikkojakin. Kolmannessa erässä olimme sitten jo aika hyvin pelin päällä, eikä kaveri montaa kertaa meidän alueella käynytkään, Koivunen kommentoi itse peliä.

Vakuuttavan HIFK-voiton lisäksi kärppälaumalla on muutoinkin kulkenut viime aikoina kovempaa. Ville Mäntymaan alaisuudessa Kärpät on voittanut nyt viimeisestä kahdeksasta pelistään kuusi ja onnistunut kaatamaan pitkästä aikaa myös liigan kärkiseuroja. Erityisesti joukkueen maalinteko on elpynyt, mikä on rentouttanut koko joukkueen pelaamista.

Koivunen itse on Mäntymaan alaisuudessa yltynyt yli piste per peli -tahtiin ja muun joukkueen tavoin itseluottamus on tuntuvasti nousussa.

– En näe omassa pelaamisessani suurta muutosta. Kiekko on nyt sattunut pomppimaan paremmin, ja sitä kautta olen saanut enemmän itseluottamusta ja pientä rauhallisuutta maalipaikkoihin. Se varmasti vaikuttaa.

– Olemme myös joukkueena pelanneet kokonaisuutena aktiivisemmin ja sitä kautta luoneet myös enemmän maalipaikkoja. Näin on syntynyt myös itselleni enemmän pisteitä.

Yhä suurempaa vastuuta

Viime otteluissa Kärppien ykkösketjuun Kemppaisen ja Turusen rinnalle nostettu Koivunen on löytänyt yhteisen sävelen nopeasti kahden kokeneemman pelaajan kanssa ja koostumus onkin ollut Kärppien vahvimpia viime aikoina – ja niin myös tänä iltana.

– Meillä on lähtenyt peli hyvin rullamaan ja olemme saaneet tehtyä maaleja, minkä kautta itseluottamuksemme on kasvanut. Joukkueenakin olemme saaneet voittoja, joten on tuntunut erittäin hyvältä.

Joukkueen sisällä vastuun kasvusta kertoo myös aiemmin kaudella nähty sentterikokeilu, jossa Koivusesta yritettiin tehdä sentteriongelmien kanssa painineen joukkueen ykkössentteriä. Koivunen on kuitenkin palannut lopulta luonnolliselle pelipaikalleen laitaan, jossa pisteitä on siis alkanut syntyä tiuhaan tahtiin. Laiturina tunnetun Koivusen vahvuudet pääsevät laituripelissä paremmin esille, kun esimerkiksi puolustusvelvoitteet eivät ole niin raskaita kuin keskikaistalla pelatessa.

– Ei sillä minulle ole niin väliä, että missä pelaan. Isoimpana erona on se, että laidassa voi ehkä välillä vähän varastaa hyökkäyssuuntaan. Muutoin en koe, että sillä olisi hirveästi itselleni merkitystä.

Ykkösketjun rooli ja tätä myöten kasvanut vastuu eivät kuitenkaan Koivusta huimaa. Hommat sujuvat entiseen malliin, eikä sen kummoisempiin taikatemppuihin ole tällä hetkellä tarvetta.

– En juurikaan koe mitään lisäpaineita. Tiedän itse, mihin pystyn ja mitä pystyn tuomaan joukkueelle – ja myös mitä minulta joukkueessa odotetaan. Yritän pelata vain omaa peliäni ja auttaa sitä kautta joukkuetta voittamaan otteluita.

Silmin nähden piristyneen Kärppien kehityskäyrä osoittaa kokonaisuudessaan selvästi ylöspäin. Yhdeksi joukkueen tärkeimmäksi pelaajaksi noussut Koivunen näkee itse voittojen tien jatkumisen takeet selvinä.

– Ei se ole kuin kovaa ja aktiivista peliä. Silloin olemme olleet parhaimmillamme, kun olemme aktiivisesti paineistaneet vastustajaa ja silloin olemme päässeet myös kiekkoon enemmän kiinni.

– Siinä pelissä ovat meidän vahvuutemme, luonnehti Koivunen.

» Lähetä palautetta toimitukselle