Tšekki tylsytti Suomen hyökkäyspelin täysin − Naisleijonille karu tappio MM-avauksessa

MAAJOUKKUE / Uutinen
Sanni Ahola teki Suomen maalinsuulla voitavansa.
Suomella oli läpi 60 minuutin suuria vaikeuksia luoda hyökkäyspeliä. Sen sijaan Tšekki onnistui luomaan painejaksoja sinivalkoisten maalin läheisyyteen ja iskemään voittoon riittävät osumat.

Naisleijonat avasi MM-urakkansa ottelulla Tšekkiä vastaan, jonka kanssa sillä on ollut tasaisia vääntöjä viime vuosina. Hieman sekavan, mutta vauhdikkaan avauserän jälkeen vastustaja pystyi pitämään tempoa yllä ja Suomen kohtaloksi koitui kyydistä putoaminen. Tšekki nappasi lopulta voiton lukemin 4−0.

Maalittomassa ensimmäisessä erässä kumpikaan joukkue ei saanut luotua todellisia maalipaikkoja. Alun turvallisen ja tasapainoisen, joskin kovatempoisen vaiheen jälkeen pelissä oli hektisempi vaihe juuri ennen erätaukoa, jolloin pelaajien pelipaikat elivät ja kiekonmenetykset olisivat kostautuneet lähes varmasti. Sanni Ahola pääsi Suomen maalilla hyvin peliin sisään. Hän joutui toisen erän alussa ottamaan valtavan torjunnan maaliviivalta, kun Tereza Vanišová pääsi lähietäisyydeltä kokeilemaan maalintekoa.

Tšekki otti kenttätapahtumat hallintaansa toisessa erässä ja joukkueen nuori tähti Adéla Šapovalivová hyödynsi suomalaispuolustuksen harhailun 1−0-maalin muodossa. Kova ralli sinivalkoisten kenttäpäädyssä jatkui pitkään, eikä Suomi saanut hyökkäyksiä kohti Klára Peslarován vartioimaa maalia kohti. Vasta toisen erän loppupuolella paine alkoi kääntyä, kun siihen asti näkymättömissä pysynyt Suomen ykkösvitja Susanna Tapanin johdolla loi muutaman tilanteen. Klára Hymlárová kasvatti Tšekin johtoa ehdittyään omaan irtokiekkoonsa ennen suomalaispelaajia.

Myös kolmas erä alkoi Suomen puolustuspäässä ja Ahola joutui venymään jälleen parhaimpaansa, jotta joukkue välttyi takaiskuilta. Silmiinpistävää ottelun kulussa oli, ettei tuomaristo viheltänyt yhtään jäähyä. Myös moni paitsiotilanne tuntui menevän oikeudenjakajilta läpi sormien. Oli tuomarilinja mikä tahansa, ei Suomi saanut hyökkäyspeliään kunnolla käyntiin.

Kirivaiheessa Naisleijonat ei saanut kasattua kuin yksittäisiä kokeiluja hyökkäämiseen, ja loppusummerin sointi tarkoitti Tšekin tyylipuhdasta voittoa. Natálie Mlýnková ja Tereza Plosová puttasivat kiekot tyhjään maaliin muutama minuutti ennen täyttä aikaa.

Naisleijonien turnaus jatkuu torstain ja perjantain välisenä yönä Suomen aikaa kello 2.00 alkavalla Kanada-ottelulla.

» Lähetä palautetta toimitukselle