Jukurien Tallberg iski HIFK:n entistä syvemmälle
Helsingin IFK:n vaikea alkukausi sai jatkoa kotiottelussa Mikkelin Jukureita vastaan. Vierailija Jukurit haki Helsingin jäähallista nousujohteisella pelillä 3-2-vierasvoiton kaksi maalia iskeneen HIFK-kasvatti Teemu Tallbergin ja Liiga-debyyttiottelussaan 26 laukausta torjuneen Juhana Ahon johdolla.
Helsingin jäähalli valmiina illan koitokseen.
Kotijoukkueen maalilla aloitti toista kertaa tällä kaudella Niklas Bäckström.
IFK oli pelin päällä vielä ensimmäisessä erässä, mutta ei saanut palkintoa maalin muodossa.
Turo Asplund laukoi kiekon kohti maalia ja ehti Finley-junan alta pois.
Thomas Nykopp ja illan komein ilmalento.
Micke-Max Åsten omassa työssään, maalin edessä.
Lennart Petrell hakemassa kauden kolmatta osumaansa.
Kun kiekko ei mennyt maaliin, niin Petrell päätti laittaa sen taskuunsa.
Jukurien Henrik Koivisto ja IFK:n Patrik Carlsson kyyristymässä aloitukseen.
Vierailijoille kahdesti osunut HIFK-kasvatti Teemu Tallberg ehti myös taklauspuuhiin.
Liiga-debyyttinsä tehnyt Juhana Aho selvisi ottelusta kunnialla ja nappasi voiton 26 torjunnalla.
HIFK-luotsi Ari-Pekka Selin johti joukkojaan välillä edestä päin.
Jukurit pääsi tuulettamaan maalia yhden kerran enemmän kuin isäntäjoukkue.
Vanhaan kotihalliinsa palanneella Hannu Pikkaraisella ja Micke-Max Åstenilla oli pelikatkolla omaa kivaa.
Teemu Laakson katse on paljon puhuva - IFK:lla on ollut todella hankala alkukausi.
Kaikki kuvakoosteet
Pikkuleijonille kirvelevä tappio puolivälierässä – Ruotsi marssi mitalipeleihin
MAAJOUKKUE | 2.5.2024 23:15
Tampereen Keskustorilla vietettiin kultajuhlia
LIIGA | 29.4.2024 21:20
Tappara juhli jäällä ja kopissa − myös "Poju" saapui mukaan
LIIGA | 29.4.2024 12:20
- 1 / 1354
- ››
Muut timanttikuvat
Timanttikuva: U18-maailmanmestarit 2024
MAAJOUKKUE | 5.5.2024 23:22
Timanttikuva: Suomen mestarit 2024
LIIGA | 28.4.2024 21:25
Timanttikuva: Turun herruus
Muut Sarjat | 16.4.2024 7:00
Timanttikuva: Kiekko-Espoon hyvästit Mestis-kaukaloille
MESTIS | 10.4.2024 21:59
Timanttikuva: HIFK on U16 SM-sarjan mestari
Muut Sarjat | 7.4.2024 18:41
- 1 / 129
- ››
Lue myös
Kolumni
Revittävien kausikorttien viikko lähestyy − pyydän, että sarjat jatkuvat pääsiäiseen asti
LIIGA | 24.3.2024 18:00
Uutinen
Pekka Jormakka palaa Jukurien kokoonpanoon – Ainoastaan TPS luottaa tuttuun miehistöönsä
LIIGA | 20.3.2024 12:38
Uutinen
Liiga-kierros: Kantner nosti KalPan rinnalle ja ohi, Ässien musta minuutti sysäsi porilaiset kuilun partaalle
LIIGA | 6.3.2024 21:21