SaiPa vailla mahdollisuuksia − Peltolan vahva tammikuu jatkuu

LIIGA / Raportti
Kiekko päätyi lappeenrantalaisten harmiksi liian usein maaliin.
Kuva © Mikko Ruohola http://mikko.ruohola.org/
Lappeenrannan SaiPa pelaa kauden kohtalonpelejään jo tammikuun loppupuolella. Jumbokamppailun tappio tiesi SaiPalle käytännössä pakkovoittoa Satakunnan-kiertueen jälkimmäisestä pelistä.

Laulun mukaan arpa kohtalon on arvaamaton, mutta lauantain Ässät-pelissä SaiPan arpa jäi lopulta tyhjäksi. Perjantain tappio Raumalla oli raskas, eivätkä lappeenrantalaisvieraat päässeet kotijoukkueen kyytiin missään vaiheessa.

− Tammikuu on aina kauden raskainta vaihetta. Varsinkin tuplapeleissä usein pärjää se, kuka palautuu parhaiten, arvioi Ässien puolustaja Niko Peltola.

Ässät ei jättänyt SaiPalle montaa mahdollisuutta avauserässä, ja Ville Korhosen, Simon Suorannan sekä Jarno Kärjen osumat näyttivät kääntäneen pelin kulkua jo lopullisesti. Korhosen onnistuminen oli Ässien kauden seitsemäs alivoimaosuma. Lukko ja TPS ovat tilaston jaetulla toisella sijalla kolmella alivoimamaalillaan.

− Meidän alivoimamme on toiminut koko kauden ajan. Onhan se jo tietynlainen pelotekin vastustajalle, jos joka toisessa pelissä osutaan niissä maaliinkin. Henkisesti alivoimamaali on iso juttu, kertoi Peltola.

Jääkiekko-ottelu kuitenkin kestää 60 minuuttia, ja yksi porilaisten ongelmakohdista on kauden aikana ollut toisen erän pelaaminen. Lauantain kamppailu ei tehnyt sääntöön poikkeusta, ja SaiPa sai ryhtiä pelaamiseensa.

SaiPan valonpilkahdukset kakkoserässä

Ässien päävalmentaja Jyrki Aho ihan syystä mietti joukkueensa nöyryyttä pelata fiksusti johtoasemassa, toisaalta SaiPan lyhyet hetket olivat nimenomaan toisessa erässä.

− Yksittäiset hyvät vaiheet eivät riitä jääkiekko-ottelussa tuloksentekoon, harmitteli SaiPan käskijä Ari Santanen.

Santeri Koponen avasi Liigan maalitilinsä maskittomalla siniviivavedolla alakulmaan, ja hetkittäin SaiPa rynni muutenkin vahvasti Ässien päädyssä. Osansa oli myös ässäpakkien suorituksella. Kiekkoa pyöriteltiin pariin otteeseen jopa oman maaliviivan tuntumassa.

Pata kuitenkin selvisi erästä kuivin jaloin, sillä kaksi minuuttia ennen toista erätaukoa Charles Bertrand pääsi yksin läpi, eikä toiseen erään maalille vaihdetulle Frans Tuohimaalle jäänyt mahdollisuuksia torjuntaan.

− Ässien alivoimamaalin lisäksi tämä oli toinen lamaannuttava aivopieru. Pakit ensin kiekottelivat keskenään ja lähtivät lopulta menetyksen jälkeen vaihtoon, mietti Santanen.

SaiPan kirin puute kulminoitui päätöserässä siihen, että ensimmäinen veto kohti Ari Ahosta tuli yhdentoista ja puolen minuutin kohdalla.

Peltola suhtautui porilaisten vahvaan tammikuuhun kuitenkin maltillisesti. Oma viiden ottelun pisteputkikaan ei aiheuttanut ylimääräisiä onnen vireitä.

− Ollaan hiljaa, että saadaan kalaa. Henkseleiden paukuttelu yleensä kostautuu jossain vaiheessa. Joskus käy niin, että huonollakin pelillä voittaa, ja sitten hiljalleen alkavat esityksetkin parantua.

− Tehopisteet toki maistuvat, mutta yleensä niitä saa helpommin, kun koko joukkue onnistuu. Silloin vain syöttää jollekin ja saa pisteen. En koe, että pelaan nyt kovin paljon paremmin kuin vaikkapa alkukaudella, kiteytti Peltola.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo