RoKi tarrasi kiinni Mestis-paikkaan

MESTIS / Kuvakooste
Mestiksen karsintasarja jatkui Nokialla, kun rovaniemeläisjoukkue aloitti etelän kierroksensa. Voittomaali nähtiin jo kolmannella minuutilla, eikä PYRY saanut lukuisista tilaisuuksistaan huolimatta ottelua enää tasoihin.
Kuva © Miikka Jääskeläinen - http://jaakiekko.kuvat.fi
PYRYn nuoremmat kannattajat tsemppasivat omiaan ennen ottelun alkua.
Kuva © Miikka Jääskeläinen - http://jaakiekko.kuvat.fi
Punapaidat pelasivat pirteästi alusta asti eikä laukauksia säästelty.
Kuva © Miikka Jääskeläinen - http://jaakiekko.kuvat.fi
Ottelun avausmaali jäi samalla voitto-osumaksi. Verkko heilahti jo parin minuutin pelin jälkeen.
Kuva © Miikka Jääskeläinen - http://jaakiekko.kuvat.fi
Maalituuletteluja ei nähty kyllästymiseen asti.
Kuva © Miikka Jääskeläinen - http://jaakiekko.kuvat.fi
Kimmo Tuunala ja Mikko Karhusaari kiekon perässä.
Kuva © Miikka Jääskeläinen - http://jaakiekko.kuvat.fi
RoKille tarjoutui toisessa erässä runsaasti mahdollisuuksia lisätä johtoaan.
Kuva © Miikka Jääskeläinen - http://jaakiekko.kuvat.fi
Mutta kun ei maistu, niin ei maistu.
Kuva © Miikka Jääskeläinen - http://jaakiekko.kuvat.fi
Yksi parhaista PYRYn maalipaikoista. Kiekko pomppi maalin edessä, mutta jäi nokialaisittain viivan väärälle puolelle.
Kuva © Miikka Jääskeläinen - http://jaakiekko.kuvat.fi
Ottelun puolivälissä nähtiin myös komennus suihkukoppiin. Jani Leino taklasi tästä tilanteesta Vesa Inkeröistä kyynärpää ylhäällä.
Kuva © Miikka Jääskeläinen - http://jaakiekko.kuvat.fi
Inkeröinen jäi makaamaan tuskissaan jäälle.
Kuva © Miikka Jääskeläinen - http://jaakiekko.kuvat.fi
Leinon ottelu loppui hiukan etuajassa.
Kuva © Miikka Jääskeläinen - http://jaakiekko.kuvat.fi
Edellisen tilanteen jälkeen PYRY joutui jäähysumaan. RoKi pommitti pitkään ylivoimalla kotijoukkueen maalia.
Kuva © Miikka Jääskeläinen - http://jaakiekko.kuvat.fi
RoKille tarjottiin ratkaisumaalia hopeavadilla rangaistuslaukauksen muodossa. Ottelu jatkui kuitenkin tilanteessa 0-1.
Kuva © Miikka Jääskeläinen - http://jaakiekko.kuvat.fi
Peli alkoi muistuttaa ajoittain enemmän painiottelua kuin jääkiekkoa.
Kuva © Miikka Jääskeläinen - http://jaakiekko.kuvat.fi
Antti Iivari sai kasvoihinsa osuman ja poistui vaihtoaitioon.
Kuva © Miikka Jääskeläinen - http://jaakiekko.kuvat.fi
Tappiosta huolimatta Niklas Nalli pelasi loisto-ottelun. Torjuntoja kertyi 34.
Kuva © Miikka Jääskeläinen - http://jaakiekko.kuvat.fi
Torjuntojen lisäksi Nallilla oli kestettävää muutenkin.
Kuva © Miikka Jääskeläinen - http://jaakiekko.kuvat.fi
Vielä suurempi sankari löytyi kentän toisesta päädystä. Tuukka Huumonen piti maalin puhtaana ja keräsi 40 torjuntaa.
Kuva © Miikka Jääskeläinen - http://jaakiekko.kuvat.fi
Laitataklauksen ainekset roikkuivat ilmassa, mutta mitään sen pahempaa ei sattunut.
Kuva © Miikka Jääskeläinen - http://jaakiekko.kuvat.fi
PYRY painoi lopussa päälle kuudella neljää vastaan, mutta RoKi puolusti omaa aluettaan raivokkaasti.
Kuva © Miikka Jääskeläinen - http://jaakiekko.kuvat.fi
Viime hetkien paras tilanne oli PYRYllä. Kiekko "puhelimeen" ja siitä maalin yli.
Kuva © Miikka Jääskeläinen - http://jaakiekko.kuvat.fi
Rovaniemen ylpeys siirtyi Mestiksen karsintasarjan kärkeen ja himoaa todenteolla HCK:n sarjapaikkaa.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Muut timanttikuvat

Timanttikuva: U18-maailmanmestarit 2024
MAAJOUKKUE | 5.5.2024 23:22
Timanttikuva: Suomen mestarit 2024
LIIGA | 28.4.2024 21:25
Timanttikuva: Turun herruus
Muut Sarjat | 16.4.2024 7:00
Timanttikuva: HIFK on U16 SM-sarjan mestari
Muut Sarjat | 7.4.2024 18:41

Lue myös