Vahvistuneet joukkueet kohtaavat Vantaalla

MESTIS / Ennakko
Viikolla vahvistuneet Kajaanin Hokki ja Kiekko-Vantaa iskevät yhteen lauantaina Vantaalla. Hokin uusimpia tulokkaita ovat parin viikon Lukko-lainat Antti Jokela ja Otto Honkaheimo, K-Vantaan tuoreimmat vahvistukset puolestaan norjalaisseura Stavanger Oilersista tullut Joni Hallikainen sekä Bluesista lainattu Janne Jalasvaara.

Vantaalaisille entuudestaan tuttu maalivahti Joni Hallikainen, 26, palasi Mestikseen vakuuttavasti torstain ottelukierroksella. 29 kertaa kiekon tielle ehtinyt Hallikainen pohjusti torjunnoillaan 0-4-vierasvoiton Forssan Palloseurasta. Hallikainen jatkaa maalin suulla lauantainakin, sillä italialaisveskari Federico Bobbaa ei helposti tolppien väliin laiteta. Puolustuspäässä 21-vuotias Janne Jalasvaara pelaa kahden ottelun lainapestinsä viimeisen pelin.

Molemmissa päissä kenttää nähdään lauantaina uusi mies, sillä Hokki luisteluttaa tolppien väliin Antti Jokelan, 24, joka on torjunut kettupaidassa tällä kaudella kahdessa ottelussa. Puolustuksen tuorein vahvistus on syksyn aikana 14 SM-liigaottelussa Lukon kokoonpanossa ollut, mutta pienessä roolissa esiintynyt 20-vuotias Otto Honkaheimo.

- Raumalta tulleet maalivahti Jokela ja puolustaja Honkaheimo antavat enemmän mahdollisuuksia meille, Hokin valmentaja Vladimir Kolek kommentoi.

Hokilla täysi keskittyminen Vantaa-otteluun

- Meillä on vain yksi peli viikonloppuna ja saamme keskittyä vain siihen. Se on positiivinen asia, sillä viime viikon lopulla pelasimme kolme peliä neljään päivään ja nyt on vain yksi peli. Pojat saivat lepoa ja voimaa takaisin ja toivon hyvää peliä, parempaa kuin kaksi edellistä peliä ovat olleet. Mutta näemme vasta jäällä, miten se menee, Kolek jatkaa.

Kahdessa edellisessä ottelussa Hokki ei olekaan onnistunut erikoisesti. Vaasassa joukkue jäi Sportin jyrän alle 6-2-lukemin. Seuraavana päivänä otteluruuhkan väsyttämä Hokki menetti pisteet kotihallissaan alle 20-vuotiaiden maajoukkueelle maalein 2-5.

Edellinen keskinäinen ottelu syyskuun loppupuolella päättyi Hokin 3-1-voittoon. Linnapaidat ottivat tuolloin kauden avausvoittonsa tasapelin ja tappion jälkeen. Vantaalaisille tappio oli kauden ensimmäinen ja katkaisi kolmen pelin voittoputken.

- Se edellinen oli tasainen ja hyvä peli. Hokki on oikein hyvää liikkuvaa jääkiekkoa pelaava joukkue, K-Vantaan luotsi Petteri Hirvonen sanoo.

- Hokkia vastaan varmaan saadaan oikein hyvä peli aikaiseksi, sillä ne pelaa iloista kiekollista peliä, Hirvonen jatkaa.

Joukkueensa tekemisiin Hirvonen on ollut alkukaudesta tyytyväinen. Vaikka sarjan alku lähtikin miehen mukaan pelillisesti hankalasti käyntiin, on joukkue selvittänyt ongelmansa hyvin.

K-Vantaa enemmän siipirikkona kaukaloon

Perjantaina etelään matkannut Hokki ei päässyt tälläkään kertaa reissuun parhaalla mahdollisella kokoonpanollaan, sillä hyökkääjä Juho-Tuomas Appel on edelleen lonkkavammansa vuoksi sivussa. Viime kauden tehokkaimman hokkilaisen paluu jäälle lähestyy koko ajan, sillä mies päässee aloittamaan jääharjoittelun jo ensi viikolla. Täyteen pelikuntoon koko syksyn huilanneella Appelilla on toki vielä matkaa.

Toinen Hokin kokoonpanosta puuttuva pelaaja on hyökkääjä Ville Vimpari, joka lähti reilu viikko sitten Ouluun täydentämään loukkaantumisista kärsivän Kärppien pelaajalistaa. Hokin ykkössentterin tontilta Kärppien nelossentteriksi siirtynyt 20-vuotias Vimpari on ehtinyt kiekkoilla liigajäillä jo neljässä ottelussa. Jääaika on vaihdellut 3.30 ja 7.03 välillä.

K-Vantaan miehistössä on poissaoloja huomattavasti vierasjoukkuetta enemmän. Tuorein sivuun joutunut on pahan aivotärähdyksen Forssassa saanut hyökkääjä Roni Andersson, jonka pelaaminen lauantaina on hyvin kyseenalaista. Hyökkäyspään toinen poissaolija on parin viikon ajan huilaava Petteri Linnonmaa.

Vantaalaispuolustuskaan ei täydessä iskussa lauantain koitokseen pääse, sillä Tero Konttinen ja Timo Ahonen parantelevat vammojaan muutaman viikon ajan. Lisäksi alakerrasta puuttuvat pitkäaikaispotilaat Jukka Hakkarainen ja maalivahti Mikael Vuorio. Ketään torstaina sivussa olleista ei joukkue ole saamassa Hokki-peliin, sillä valmentaja Hirvosen mukaan ihmeparantumisten aika on ollut ohi DDR:n ja Neuvostoliiton järjestelmien hajoamisen jälkeen.

Loukkaantumiset ovat avanneet Mestis-kaukaloiden portteja uusille tulokkaille. Junnupakki Niko Mäntylä pelasi Forssassa kauden ensimmäisen pelinsä ja sai heti syöttöpisteen.

Viimeisimpien otteluiden pistepörssit eivät valitettavasti toimi tällä hetkellä.

» Lähetä palautetta toimitukselle